Kaksplus.fi

MENU

lauantai 31. joulukuuta 2016

Äidin lupaukset vuodelle 2017 !


Lupaan olla vähän vähemmän känkkäränkkä.

Lupaan omistaa pidemmät hermot.

Lupaan syöttää teille enemmän kasviksia ja marjoja.

Lupaan viedä teitä enemmän leikkipuistoon.

Lupaan antaa teille vähemmän ruutuaikaa ja enemmän läsnäoloa.

Lupaan käyttää vähemmän aikaa somettamiseen.

Lupaan leikkiä enemmän.

Lupaan pelleillä enemmän.

Lupaan tehdä vähän vähemmän kotitöitä teidän läsnäollessa.

Lupaan että tutustumme rauhassa uuteen päiväkotiin.

Lupaan pitää sylissä ja olla läsnä.

Nämä lupaukset ovat kaikki teille rakkaat lapseni. Lupaan yrittää pitää ne mutta voin myös luvata sen etten aina siinä onnistu. Mutta lupaan yrittää parhaani. Monet lupaukset ovat teille mutta yhden säästin myös itselleni. Vuonna 2017 lupaan olla itselleni armollisempi mitä vanhemmuuteen tulee. Aina ei voi onnistua eikä pidäkkään. Ja se on ihan okei. On hetkiä kun tuntuu ettei ole riittävän hyvä vanhempi ja silloin minun tulisi muistaa: Olen paras. Kaikkien epäkohtieni kanssa.

Ihanaa uutta vuotta kaikille! <3


perjantai 30. joulukuuta 2016

Jos lähtisin huomenna bailaamaan, lähtisin tässä asussa...




Jos lähtisin huomenna Turun yöhön juhlistamaan vaihtuvaa vuotta, lähtisin tässä mekossa. Kukkamekolla on hyvä taistella kaamosta vastaan eikö vain? Tänäkään vuonna me emme kuitenkaan lähde juhlistamaan vaihtuvaa vuotta aikuisten kesken, vaan juhlimme perheenä. Vaikka molemmat tytöt ovat vielä pieniä eivätkä juurikaan ymmärrä vielä juhlapyhien päälle on minulle tärkeää pitää juhlapyhät perhejuhlana. Mitä luultavammin tulee vielä uusia vuosia jolloin lapset ovat jossakin hoidossa ja me muualla, mutta tällä hetkellä ajatus juhlahetkistä ilman tyttöjäni tuntuu kurjalta. Baanalle ehtii mikä viikonloppu tahansa, uusi vuosi on vain kerran vuodessa. Eihän tytöt sen päälle vielä ymmärrä, mutta minä ymmärrän.

Olemme menossa Tinon siskon luo yökylään missä saunomme, syömme hyvin, pelaamme pelejä ja juomme keskiyöllä parit lasit kuohuvaa. Tätä ennen minun täytyy kuitenkin vetää naamariin aimo annos hunajaa ja valkosipulia jotta tämä pieni flunssa ei tästä enää pahene ja pääsemme huomenna liikenteeseen! Taas kipeänä, niinpä. Tule jo kesä!




torstai 29. joulukuuta 2016

Matilda 1,5 v !


Eilen viattomien lasten päivänä ja tyttöjen mamman nimipäivänä pamahti meidän Matildalle mittariin ikää 1,5 vuotta. Uskomatonta, että siitä hetkestä kun kurkku suorana huusin Tyksin synnytyssalissa on jo niin kauan! Millainen meidän puolitoistavuotias sitten on?

Älyttömän vahvatahtoinen.

Hupsu joka vilkuttelee kaupassa kaikille.

Naanantalin aurinko joka naureskelee milloin mitäkin.

Ukkosmyrsky jos ei saa tahtoaan läpi.

Puhuu sanoja, kuten varpaat ja kaapo.

Rakastaa tuttiaan ja haisevaa rättiään.

Tykkää olla sylissä ja onkin vielä aikamoinen sylivauva.

Loukkaa itseään usein, koska motoriikka ja aivotoiminta ei pidä yhtä vauhdin kanssa. Myös juokseminen katse takana tuntuu olevan yksi hänen lempiharrastuksistaan...


Rakastaa Frozenia. Erityisesti Olofia ja Sven poroa.

Rakastaa tanssimista missä ja milloin vain.

Rakastaa myös "laulamista" eli isosikon laulun päälle ölisemistä ja ulisemista.

Lempiruoka peruna voilla ja kaurapuuro.
Myös kaikki herkut uppoavat aivan äärettömän hyvin...

Tykkää pestä käsiään ja läträtä vedellä.

Osaa avata kännnykän näppäinlukon.

Hermostuu jos sukat menee makkaralle.

Osaa kaivaa nenää sekä syödä leivältä pelkän voin. 
On siis jo aivan oikea lapsi pienen vauvan sijaan.

Meidän rakas Matilda Maria Helena.



keskiviikko 28. joulukuuta 2016

Kurja oli minun lapsuuteni ilman Netflixiä...


Autuas on lapsieni lapsuus. Televisiosta tulee niitä piirrettyjä mitä he haluavat ja valinta on aika rajaton. Netflix, Viaplay, Yle Areena ja mitä vielä. Tosin meiltä ei löydy kuin Netflix, mahtavatkoha nolla aikuisiällä yhtä katkeria kuin meikäläinen nyt? NIMMITTÄIN kun minä olin pieni...

Jos heräsit lauantai aamuna liian aikaisin, sinun piti odottaa että piirretyt alkaa. Siihen asti sait katsella Buu klubbenia ymmärtämättä sanaakaan tai mustavalkoista cartoon networkkia koska värit sai vain maksamalla kanavasta. Ja kun ne piirretyt vihdoin alkoivat niin ei sieltä suinkaan aina niitä lemppareita tullut. Toisin on minun lapsillani jotka saavat Netflixistä valita aina me omat lempiohjelmansa!

Että niin, kyllä vaan on helppo lapsuus meikäläisen lapsilla!

Silloin kun minä olin pieni, silloin ennenvanhaan. Olen miettinyt saanko käyttää näitä lauseita lapsilleni ikinä, koska mihin tämä maailma muka enää voisi kehittyä? Mutta kyllä se vaan kehittyy, ja tässä yksi esimerkki vaikkakin aika mitätön sellainen! 

tiistai 27. joulukuuta 2016

Unikoulu on ohi!

Lyhyestä virsi kaunis sanoi meidän perhe kun unikouluun lähti. Parin hyvän yön jälkeen uskallan sen jo ääneen sano: se toimi! Ja yllättävän nopeasti toimikin.

Takana kolme todella huonoa yötä. Huudettiin ja heräiltiin usein. Sitten yhtäkkiä nukuttiin 23-06 ilman herätystä, alkuillasta ja aamulla toki hieman kitistiin. Sitten tuli se maagisin yö, joulun taikaa kenties? Matilda nukkui 22-07 ilman ainuttakaan herätystä. Ilman ainuttakaan tutin nostoa. Olin aamulla puulla päähän lyöty, mutta ei hätää. En minä nukkua saanut ja siitä piti tällä kertaa huolen isompi tyttömme.

Nyt on pari viimeistä yötä mennyt yhdellä tutin nostolla. Aikamoista. En olisi ikinä uskonut että pääsemme näin helpolla ja näin nopeasti. Toki sitä takapakkiakin voi vielä tulla mutta nyt nautitaan kun voidaan. Jos edes hieman vaaleammilla silmänalusilla saisi herätä vuoteen 2017?

Lisää meidän unikoulusta voit lukea täältä!

maanantai 26. joulukuuta 2016

Meidän joulu.


Vatsa täynnä kinkkua, suklaa ähky ja suuri lelukaaos olohuoneen lattialla. Ei tarvitse kauaa miettiä ennen kuin tietää että kyseessä on joulu! Meidän joulu oli aivan ihana. Täynnä rakkaita, läheisyyttä, hyvää ruokaa ja yhdessä oloa. Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa joten tässä niitä on!






Vietimme (tai vietämme, tänään viimeinen!) joulua yhteensä neljässä eri osoitteessa. On ollut niin mahtavaa kun ei ole itse tarvinnut murehtia joulusiivouksesta tai jouluruokien valmistamisesta. Kotona meillä oli joulukuusi sekä -koristeita mutta muuten emme ole juurikaan jouluun valmistautuneet. Toki lahjat on ostettu ja paketoitu.

Joulupukki kävi tyttöjen pappalassa ihan livenä. Vaikka joulupukkia odotettiin kauan ja hartaasti iski ujous sitten h hetkellä. Tättän voimin kuitenkin saatiin kuva ikuistettua pukista ja tytöistä. Katsotaan miten pitkälle usko joulupukkiin kantaa, kotiin lähtiessämme Elvira osoitti pappan saappaita ja huusi: Katsokaa, samanlaiset kengät kuin joulupukilla! Tarkkasilmäinen tyttö.



 Joko pukki näkyy!?




Meidän joulu oli/on siis aivan ihana. Mutta hyvin pian joulun jälkeen alkaa aina uuden vuoden odotus. Itse en juhlapyhänä pidä uutta vuotta mitenkään vuoden kohokohtana, mutta kun tammikuun ensimmäinen koittaa, on siinä aina jotain pientä uuden alun juhlaa. Edessä on uusi vuosi ja uudet kujeet. Tänä vuonna odotan alkavaa vuotta vielä hitusen enemmän yhden aivan mahtavan jutun takia mutta siitä puhutaan sitten valitettavasti vasta siellä uuden vuoden puolella. Tiedän, ärsyttävän raivostuttavaa mutta kieltämättä kutkuttavaa tämä tälläinen vihjailu! 


Miten teidän joulu sujui? <3

torstai 22. joulukuuta 2016

Hyvästi perhepeti! Tervetuloa taaperon unikoulu!

Pyysin Matildaa hymyilemään kameralle. 
Sopiipahan tämä irvistys tähän aiheeseen enemmän kuin hyvin!

Me olemme nukkuneet tähän saakka puolikkaassa perhepedissä Matildan kanssa. Hän menee iltaisin omaan sänkyyn ja herää yöllä meidän väliin. Tämä on toiminut loistavasti. Tähän asti. Tai oikeastaan alamäki alkoi jo pari vikkkoa sitten.

Pikkuhiljaa Matilda alkoi vaatia yhä enemmän ja enemmän huomiota keskellä yötä. Silittelyä ja hyssyttelyä monta kertaa yössä. Huomion tarve lisääntyi pikkuhiljaa, lopulta hän kirjaimellisesti hyppi minun päälleni jottai sai keskellä yötä huomiota ja minut hereille. Koko farssi jota yöuniksi kutsutaan kärjistyi pari yötä sitten kun uhmataapero vetaisi 1,5 tunnin itkupotkuraivarit, koska ei saanut nukkua äidin mahan päällä tai sylissä. Kun sikaa tapettaisiin, siltä se kiljuminen kuulosti. Pakko kyllä myöntää että hivenen koko tilanne hymyilytti. Toinen niin dramaattisesti kerta toisensa jälkeen nousi istumaan sängyssä, hyppäsi vatsalleen samalla kiljuen ja polkien jalkaa. Äidin kosketus torjuttiin huitaisemalla mahdollisimman suurella kädenliikkeellä niskoja nakellen ja hivenen lisää kiljuen. Hyppi ja pomppi ympäri sänkyä kun ei saamut tahtoaan läpi. Ja äidin mitta tuli täyteen.

Tuohon uhmakohtaukseen saakka olen pistänyt levottomat yöt eroahdistuksen piikkiin. Mutta ei mene enää läpi se selitys, varsinkasn nyt kun takana on unikoulun pari ensimmäistä yötä. Tahtoa, pelkkää vahvaa tahtoa. Mutta tämä äiti ei jaksa enää olla öisin pompoteltava palveluautomaatti.

Ensimmäinen yö meni noh, kai ihan okei? Huonomminkin voisi...Matilda heräsi ensimmäisen kerran 21:30. Ennenkuin minä ehdin edes nukkumaan. Aikamoinen raivohan siitä nousi kun ei päässytkään äidin ja isin väliin. Kuitenkin kiljuminen loppui puolen tunnin sisällä. Aluksi henkeen ja vereen loukkaantunut taapero ei halunnut kosketusta vaan loukkaantuneena huitaisi silittävän käden pois. Silitys kuitenkin kelpasi sen jälkeen kun lähdin hetkeksi huoneesta pois hakemaan itselleni peiton. Kai raukka luuli että sinne huutamaan yksinään jää ja katsoi parhaakeen tyytyä silittelyyn. Siihen hän sitten lopulta nukahti. Yöllä sama rumba, kesto 1,5 tuntia. Loppuyö sitten nukuttiinkin ihan sikeästi.


Unikoulun toinen yö meni jo huomattavasti paremmin. Herätyksiä oli kolme, mutta vain ensimmäisellä kerralla Matilda raivosi kurkku suorana. Ja vain viitisen minuuttia! Rauhottui nopeasti silittelyn ja hyssyttelyn voimin. Kahdella muulla kerralla riitti vain tutin laittaminen suuhun ja pieni silityshetki. Joten toivoa kai on että mekin joskus nukutaan kunnolla?

Tahtoa tuolta pieneltä löytyy kuin pienestä kylästä mutta niin kyllä löytyy äidiltäkin. Nyt loppui yöpelleilyt! Kokonaisista yöunista huonon nukkujan kanssa on kai turha haaveilla unikoulunkaan jälkeen, mutta minulle riittää se  ettei kukaan vaadi joka yö kuuta taivaalta. Uhma, miksi jopa öisin!?

Ja millainen meidän unikoulu sitten on? En oikein tiedä, sen tietää sitten kun se on ohi. Yksin huutamaan lastani en huoneeseen ikinä jättäisi. Mutta en myöskään halua mennä siihen mitä Elviran kanssa aikoinaan oli: nukahti vain silittelyyn js sitä sai parhaimillaan tehdä toista tuntia jokaikinen yö. Että jokin sopiva sekoitus lempeyttä ja jämäkkyyttä. Äiti on siinä niin kauan kuin tarvitaan, mutta tavoitteena itsenäinen nukahtaminen. Ei hätähuutoa, mutta uhmata kyllä saa. Näinä kahtena yönä olen pyrkinyt siihen että lopetan silittelyn kun Matilda on rauhoittunut ja poistun pinniksen vierestä ennen nukahtamista. Jotta nukahtaminen olisi mahdollisimman itsenäistä eikä kosketuksen varassa. Meillä tälläinen unikoulu näyttää toimivan oikein hyvin. Jos näiden kahden yön perusteella uskaltaa jo niin sanoa.

Jokainen unikoulu ja nukkumistyyli on perheensä näköinen. 
Minkälaisia unikouluja teillä on ollut? Miten ja missä teillä nukutaan?


tiistai 20. joulukuuta 2016

Kun äiti nousi vähän väärällä jalalla...


Tiedättekö kun joskus on vain sellaisia aamuja ettei kykene. Ei pysty eikä jaksa. Kiukuttaa ja ketuttaa kuin pientä uhmaikäistä. Ihan ilman syytä. Minulla oli tänään sellainen aamu. En tiedä johtuiko ketutus huonosti nukutusta yöstä jossa 1,5-vuotias uhmasi reilu tunnin verran ihan ilman syytä vaiko siitä että siskokset tuntuivat koko aamun olevan toistensa kimpussa. Tai sitten oliko syy ihan minun itseni ja yritin vain vierittää sen lapseni niskoille..Hästäg vuoden mutsi.

Oli syy mikä tahansa niin kyllä sieppasi ja nappasi ihan kaikki. Siis aivan kaikki sotkuisesta kodista ärsyttäviin lastenohjelmiin. Tavarat oli hukassa, vesilasit kaatuilivat ja vaatekriisikin iski. Huomasin tiuskivani ja kiukuttelevani lapsille koko ajan. Matilda kitisi ja vitisi jaloissa kun kiireellä yritin pakata omia sekä lasten roippeita ja päästä kuniakkaasti työmatkalle. Pinnahan siinä lopulta paloi ja tiuskaisin vähän liiankin ärtyisästi jaloissa kitisevälle taaperolle: Nyt Matilda lopeta se turhanpäiväinen kitinä ja rauhoitu! Matilda rauhoittui ja kuulin selkäni takaa tomeran käskyn:

Mutta äiti, voisitko sinäkin vähän rauhoittua!?


Auts. Vähän vihlaisi. Ja nauratti. Nauratti koko tilanne jossa perheen aikuinen kiukuttelee kuin pikkulapsi ja perheen uhmaikäinen kolmevee kommentoi asiaa kuin aikuinen. Niin ne roolit voivat yhtäkkiä vaihtua...Vaan pääsimme kunniakkaasti autoon jossa suukoteltiin ja pyydettiin anteeksi. Kiukutti, edelleen kiukutti. Se että niin kovasti harmitti ja purkasin sen lapsiini.

Kun sain lapset jätettyä mammalaan iskin autoradion täysille ja koitin saada fiilistä nousemaan. Kieltämättä huonosti nukuttu yö painoi mielialaa alas mutta kyllä siitä suosta edes vähän noustiin. Samalla potien todella huonoa omatuntoa kun äiti oli taas kerran vähän kurjalla tuulella. Ennen työpäivää kävin luomenpoisto-operaatiossa ja huomasin ajattelevani että olisin ehkä ansainnut sen ettei puudute toimisi kunnolla...Ja kumma juttu kun illalla Elvira valikoi iltasaduksi Ainon äiti on vihainen- kirjan...

Nyt taidan iltapalaksi avata yhden konvehtirasian. Ihan vain koska tästä päivästä selvittiin. Hieman omatunto soimaa koska tunnun palkitsevan itseni huonosta käytöksestä mutta voinko ajatella tämän sittenkin rangaistuksena? Ahmin suklaata niin että omatunto soimaa ja kärsin taas vähän lisää...

Rakas tiistai, olit kuin maanantai. Olisiko huominen hivenen parempi päivä?


maanantai 19. joulukuuta 2016

Ruuhkavuosia vai joulukiireitä?


Herätyskello oli tänään soittamassa 7:15 mutta kolmevuotiaan kirkasääniset hyvät huomenet nostivat minut ylös jo 6:30. Siitä saakka on meno ollut tänää päätöntä ja kiireistä. Onko tämä ruuhkavuosia vai joulukiireitä? Väliäkös sillä, mutta joulurauhaa odotellessa...

Töihin tukkaputkella. Päiväkodin arki on tunnetusti aika hektistä joten siellä tukkaputkella. Kuravaatteita, hyvän elämän aamuja (uskonto ja eettinen kasvatus), opiskelijan arivointitilaisuus ja päiväkodin sulkuvuoro. Päiväkodin oven kalahtaessa lukkoon tukka putkella läheiseen ostoskekukseen tekemään viimeiset jouluostokset. Lupaan joka vuosi olevani kerrankin ajoissa mutta aina epäonnistun. Tai no toisaalta voisin kyllä tänä vuonna palkita itseni. Viime vuonna sentään metsästimme aatonaattona viimeisiä paketteja ja tämän päivän jälkeen voin huokaista helpotuksesta että nyt se on ohi! Toki paketointi urakka odottaa vielä tekijäänsä...


Olimme kotona kello 19:30. Lapset rättiväsyneinä, aikuiset rättiväsyneinä. Nyt vielä odotan sohvalla kuulevani pyykkikoneen viimeisen lurituksen jotta pääsisin minäkin vihdoin yöunille. Uuden, ihanan tyynyni kanssa jonka sain vähän etukäteis joululahjaksi.

Joulukiireitä vaiko ruuhkavuosia? Ehkä vähän molempia. Viisi yötä jouluun on ja pakko myöntää että taidan odottaa sitä ihan yhtä paljon kun lapsenikin! Tai oikeastaan öitä on jäljellä enää neljä, meidän joulunvietto alkaa jo aaton aattona!


lauantai 17. joulukuuta 2016

Milloin äiti bilettää liikaa?

Tänään on taas hetki vetää tennareiden narut kireälle ja suunnistaa kohti Turun yötä niihin aikuisten juttuihin. Haluaisin hehkuttaa miten viime kerrasta onkin jo aikaa, mutta en voi. Viime kerrasta on vasta kaksi viikkoa, tästä saamme syyttää pikkujoulukautta. Tunnen pienen vihlaisun sydämessäni kun taas mennään eikä meinata ja samalla pohdin että miksi ihmeessä? Enhän minä aina kahden viikon välein missään yöjuoksuilla juokse. Nämä menot nyt vain sattuvat näin lähekkäin toisiaan...Ja toisaalta, kuka sen kertoo mikä on liikaa?

Kahden viikon välein juhliminen on liikaa. Minulle. Sen tajusin heti kun tunsin pienen vihlaisun sydämessäni. Niin kauan kuin äiti, lapset ja koko perhe on sinut vapaa-ajan määrän ja sen käytön suhteen on se ok. Perheet on erilaisia, kaikki eivät edes tarvitse vapaa-aikaa enempää kuin kuuman suihkun verran. Jos sitäkään. Mutta minä tarvitsen, siksi aion tänään lähteä (entiset) valkoiset tennarit vilkkuen pitämään hauskaa.

No entäpä ne lapset? Elvira ilosta kiljuen ilmoitti lähtevänsä mammalaan yökylään koko viikoksi. Kaksi viikkoa sitten tytöt olivat isin kanssa kotona kiltisti nukkumassa kun äiti kailotti karaokea niin että kitarisat vilkkui. Että ei ne lapset tästä "bileputkesta" (huutonaurua, tämä tarkoitti ennen vähän jotain muuta kuin kahdet juhlat kuukauden sisällä..) kärsi. Mutta äiti kärsii. Siksi tämä on liikaa. Ja silti minä lähden. Kaikesta huonosta omastatunnosta ja ikävästä huolimatta haluan lähteä. Ikävöin myös ystäviäni. Heidän kanssaan nauramista. Heille nauramista. Ja heidän nauramista minulle.

Miten sitä ikävöikään jo etukäteen. Miten sitä voikaan olla olo samaan aikaan niin innostunut ja haikea.  Äitiys, tuo ristiriitaisten tunteiden taistelukenttä.


perjantai 16. joulukuuta 2016

Kuinka kasvattaa lapsesta kulinaristi!? (+ Nopea arkiruokaresepti )


Äitiyden ensimäisillä askelilla minulla yksi hyvin naiivi ajatus. Minä olen kaikkiruokainen, lapsistani tulisi kaikkiruokaisia kulinaristeja. Kotiruokamme olisi monipuolista joten lapseni oppisivat pienestä pitäen syömään kaikkea mahdollista hyvinkin ennakkoluulottomasti. Lapset olisivat reippaita ja innokkaita syöjiä. Vaan kuinka kävikään, kaikesta yrityksestä huolimatta lapsistani tuli lapsia eikä kulinaristeja. Mikään ei voita kaupan lihapullia tai jauhelihakastiketta. Perunaa voilla ja makaronia ketsupilla. Kaikki hivenenkin oudommat ruokalajit saavat aikaan hyiyök en syö enkä varmasti edes maista reaktioita. Molemmissa tytöissä. 

Me olemme tarjonneet monipuolista ja vaihtelevaa arkiruokaa molemmille tytöille ihan pienestä pitäen. Ruokana on hyvinkin usein jotain muuta kuin jauhelihaa ja makaronia. Ja näinä päivinä tytöt ylensä elävät välipalalla ja pyhällä hengellä. Ei tule meidän lapsista kulinaristeja, ainakaan niin helposti kuin luulin. Kaikki tutut ja turvalliset ruoat uppoavat hyvin, mutta esimerkisi lasagne joka on jauhelihaa ja makaronia eri muodossa, ei uponnut kuin yhden haarukallisen verran. Pienemälle ei edes sitä yhtä maistiaista, epäilyttävä ulkomuoto vei voiton.

Kuinka kasvattaa lapsista kulinaristeja? Positiivisella asenteella ja maistamisella. Pitkillä hermoilla ja kärsivällisyydellä. Ei pakottamista vaan kannustamista. Suuria ablodeja ja hurraa huutoja. Näin meillä tehdään mutta onko lapseni kulinaristi häh!? Ei, ei edes vielä kolmen vuoden jälkeen. Tässä kohtaa tulee kai kuvoihin se pitkäjänteisyys...

Nirsojen lasten vanhemille suosittelen hyvin helppoja ja nopeita arkiruokia. Aikaa tuskin on liikaa sekä jo ihan senkin takia ettei mikään muu ole turhauttavampaa kuin hartaasti haudutettu ja kokattu ruoka joka saa ensi silmäyksellä täystyrmäyksen.



Tässä yksi arjen pikapika resepti, opettelevan pienen kulinaristin ensi wokki! 

4 maustamatonta  riisinuudelilaattaa
 (tai miksi niitä kutsutaan?)

1 pussi hernemaissiparikaa tai wok vihanneksia
(meillä wok vihannekset on vieraita joten vaihdoin suosiolla tutumpaan)

400g hunaja broilersuikaleita

1 purkki ruokakermaa

mausteita oman maun mukaan

Paista kanat ja lisää joukkoon hemapa. Keitä nuudelit, valuta niistä vesi ja lisää kanojen joukkoon. Purkki kermaa ja mausteet perään. Anna tekeytyä hetki, voila! Menee ehkä n. 10 minuuttia tämän ruan tekemiseen.

Tämä ruoka sai melkein hyväksynnän. Mutta melkein. Ei ihan, molemmat söivät pari haarukallista jonka jälkeen lautanen työnnettiin kauemmas. Mutta alku sekin. Eikä äiti onneksi vuodattanut vertä, hikeä ja kyyneleitä keittiössä tämän ruokalajin takia. Ei harmittanut ihan niiiin paljon...

Tässä asiassa ei oikeasti taida olla oikotietä onneen ja toisaalta, onhan osa aikuisistakin kranttuja. Mutta minä en lakkaa haaveilemasta pienistä kulinaristeista jotka syövät mitä vain ja reippaasti. Eihän vielä kannata heittää kirvestä kaivoon eihän!?


keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Jokaisen vanhemman vihollinen on täällä.

Otsikosta tulee ensimmäisenä mieleen täit tai kihomadot mutta ehei, ei vielä. Odotetaan sinne maaliskuuhun kun tyttöjen päiväkotiura alkaa niin eiköhän nekin lemmikit tänne kotiin löydä! Vaan uhma, voihan uhma. Se on täällä. Kertaa kaksi. Sanovat että lapset pienellä ikäerolla on mahtavaa. Toki, mutta kukaan ei muistuttanut minua että meillä on sitten kaksi uhmaikästä talossa samaan aikaan...Ja joku peijakas vielä meni kannustamaan että tämä kestää ainakin sen seuraavat 15 vuotta. 

Miten tuohon alle metrin mittaiseen ihmiseen voi mahtua tahtoa kuin pieneen kylään? Jos joskus olen valittanut Elviran uhmasta puolentoistavuoden iässä niin imasen kyllä ne sanat takaisin nyt heti. Ei ollut mitään, ei sitten niinkuin yhtikäs mitään verrattuna tähän pieneen matamiin.

Minä olisin halunnut antaa Matildalle nimeksi Justiina. Kaukaa viisas taidan olla, nimittäin se nimi sopii tälle matamille kuin nenä päähän. Ja tiedättekö, minä en edes tajunnut aluksi ajatella koko uhmaa. Ihmettelin vain miksi Matilda kiukuttelee koko ajan, onkohan tulossa kipeäksi? Katsokaas kun äitin vauva ei voi millään olla vielä uhmaiän kynnyksellä. Juurihan hän vasta syntyi. 

Uhma on tärkeä osa lapsen kasvua ja kehitystä. Oma tahto on oikeasti ihana ja upea asia. Pikkuhiljaa siitä tuttia muttuvasta pullaposkesta kasvaa ihan oikea ihminen. Mutta cmoon universumi, helpomallakin voisimme päästä. 

Karma...Muistan miten naureskelin kaverilleni vahingoniloisena kun hänen tyttärensä uhmaraivarit kestivät luoja ties kuinka kauan ja olivat niin upean dramaattisia näytöksiä että oksat pois. Nyt saamme me kokea tämän upean näytelmän monta kertaa päivässä. Ai että, kyllä kelpaa !

On rankkaa olla puolitoistavuotias. 
On myös rankkaa olla puolitoistavuotiaan vanhempi. 


tiistai 13. joulukuuta 2016

Historiani vaikein ja ihanin sairasloma !


Historiani, aivan kuin olisin jo museokamaa. Noh, pikkuhiljaa sitä ikää kohti tässä mennään eikö vaan? No mutta asiaan, olen tosiaan tällä hetkellä sairaslomalla. Onko se muuten sairaus- vai sairasloma? Itse käytän aina jälkimmäistä mutta saako siitä syyttää turun murretta jo se on väärin? Kappas taas karattiin asiasta...

Tosiaan perjantaina kesken työpäivän huomasin ääneni pikkuhiljaa kähenevän. Käheni ja käheni ja tässä sitä ollaan, mykkänä mutsina. Oikeasti jo paranemaan päin, mutta eilinen lääkärisetä pyysi minua olemaan visusti hiljaa jotta saisin ääneni mahdollisimman nopeasti ja kivuttomasti takaisin. Lääkärisedältä luvan sain yskiä, muuta ääntä ei kuulemma suusta ole suositeltavaa päästää ulos. Vaan ei ole tämä hiljaisuus tehty minua varten sitten ollenkaan.

Hiljaa, kahden pienen lapsen hölösuu mutsin pitäisi osata olla vaiti. Kun tulin perjantaina töistä kotiin kera komean viskibasson, oli Elviran ilme aikamoinen. Fiksuna likkna hän kuitenkin teki nopeasti oman johtopäätöksensä ja kysyi: Äiti, onko sinulta patterit loppu? 

Löysin kirppikseltä viime kerralla ihanat housut! Rakastuin!

Perjantai iltana se saattaa tosiaan siltä tuntua että akut olisivat vähän vähissä. Mutta oikeasti, tuntuu täysin turhalta ja hölmöltä olla sairaslomalla koska enhän minä ole kipeä. Mykkä toki, mutten kipeä. Tajuanhan minä sen etten mykkänätarhatätinä kovinkaan pitkälle töissä pötkisi mutta suomalaisittan kotiin jäädään sairastamaan vasta sitten kun on pää kainalossa eikö vaan? Ja eihän minulla ole pää kainalossa, äänihuulet vain.

Elämäni vaikein sairasloma. Pitäisi olla hiljaa ja parannella vaikkei tunnu kipeältä. Toisaalta on aivan ihana viettää tyttöjen kanssa vähän ekstra päiviä kotona vaikka työstäni tykkäänkin. Hektisen arjen keskellä vaan välillä kaihoisasti mietin mitä menetän työni takia. Vaikka ilman velvotteita työelämään aikaisin palasinkin. Mutta kyllä te tiedätte, jossitella aina täytyy. Ja toisaalta tämä sairasloma on siinäkin mielessä kiva että kun ei makaa toinen jalka haudassa, saa aikaiseksi vaikka mitä! Tai saisi, mutta olen pyhittänyt vapaa-aikana ansaitusti Netflixille ja tietokoneelle! Pystyisin siis olemaan aikaansaava ja tehokas jos haluiaisin. Mutta eikö se ajatus ole aina tärkein? Kaikesta ihanuudesta huolimatta toivon että torstaina olen jo työkunnossa!


maanantai 12. joulukuuta 2016

Ystävämme Elvira! (3-vuotiaan kuulumisia + video!)


Mikä sun nimi on? 
Alenderin kuningatar Elsa

Kuka on sun paras ystävä? 
Matilda

Mikä on sun lempiruoka? 
 Pagetti

Lempijuoma? 
 Maito

Mitä tykkäät tehdä? 
Syödä karkkia

Mikä susta tulee isona? 
Palomies Sami

Mikä on sun lempi lastenohjelma? 
 Taniel tiikeri

Mikä on sun lempieläin? 
 Pupu (unilelu)

Mikä äitissä on parasta? 
 Siksi koska rakastan sinua

Miksi sinä rakastat iskää? 
 Koska minä vain rakastan iskää.

Mitä sä haluaisit vielä sano? 
 Rakastan pupua ja nallea.

Meidän 3-vuotias. Niin eläväinen, niin sosiaalinen lapsi. Vieraita kohtaan aluksi hieman ujo, mutta hetken päästä jo hyppii iloisena syliin tai saattaa laulaa pienen laulun. Rakastaa esiintymistä sekä kaikke mikä liittyy Frozeniin. Uhmaa lukuunottamatta erittäin kiltti pieni ihmisen alku. Uhmaaminenkin voisi oikeasti olla vielä paljon pahempaa että eiköhän me hänen kanssa aika helpolla kuitenkin päästä.

Maailman paras ja välittävin isosisko. Samalla se rasittavin isosisko mutta pitäähän sitä sisarrusrakkautta perheessä myös olla? Tuo tuttia, rättiä ja silittää kun toista sattuu. Ikävöi Matildaa ja pitää huolta ettei sisko jää mistään paitsi. Samalla hieman kadehtien ja herkkuja nenän edestä varastaen. Mutta sitähän se isosiskona oleminen on.

Prinsessa Elsan juhla-asu !

Kohtelias ja hyväkäytöksinen lapsi. Välillä jopa pelkään odottavani häneltä liikaa koska onhan hän vielä aika pieni. Mutta niin kohtelias! Kiitos ja anteeksi tulevat (yleensä, kiitos uhman) kuin apteekin hyllyltä. Kyselee ja pulputtaa kuin pieni papupata. Välillä ihan häkellyn miten laaja ja hyvä sanavarasto meidän neidillä on. Imee (valitettavasti..) kaikki sanat ympäriltään kuin sieni. Laulelee milloin mitäkin aina lastenlauluista Juha Tapioon. Mitä nyt autoradiosta sattuu kuulumaan. Voitte siis kuvitella että meidän perheessä kyllä radio hiljenee kun alkaa että mitähän vittua tai Nygård soimaan. #kukkahattuäiti

Maailman paras tyyppi. Sellainen meidän perheen Elvira Maria Helena on. Joka päivä huomaan hämmästeleväni että miten siitä pienestä 3,5 kilon rääpäleestä on kolmessa vuodessa kerennyt kasvamaan noin upea ihminen. Kolme vuotta on kulunut aivan hujauksessa. Pienemmän kohdalla odotan vielä ajan lentämistä mutta Elvira alkaa olla nyt siinä iässä kun voisin toivoa kellojen pysähtyvän. Edes ihan hetkeksi jooko?

perjantai 9. joulukuuta 2016

Perheen perustaminen pikakelauksella. Voiko siinä onnistua?


Kolme viikkoa tapailua ja tutustumista. Testi näytti plussaa. Minä olen raskaana sanoin. Vastauksesi sain ensin voi v***u ja sitten kysymyksen: No jokos me nyt sitten seurustellaan virallisesti? Siitä se ajatus sitten lähti. 

En ikimaailmassa suosittelisi kenelläkään tälläistä pikavauhtia perheen perustamisessa. Mutta jos niin sanotusti on vahinko jo käynyt, miksi sitä ei edes yrittäisi? Me Tinon kanssa sovittiin jo heti ensimetreistä lähtien että lapsen takia emme yhdessä olisi koskaan. Jos siltä näyttäisi ettei yhteistä olisi kuin se lapsi, olisi aika laittaa lusikat jakoon. Joskin ei tuossa kolmessa viikossa niin kovin paljon sitä yhteistä omaisuutta ehtinyt kertyä..

Tässä sitä ollaan edelleen. Me onnistuttiin ainakin tähän asti. Koskaan ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan mutta uskon, että kyllä me niin vahvasti ollaan liimauduttu yhteen ettei ihan hevillä periksi anneta. Tai oikeastaan voin sanoa ettei olla annettu, tämä ei todellakaan mikään sileä tie ole ollut. Lapset antaa paljon yhteistä pariskunnalle. Mutta valitettavasti samalla korostaa myös niitä piirteitä jotka toisessa nakertaa. Ja asioita jotka poikkeaa omasta maailman katsomuksesta. Mutta kun on valmis taistelemaan, kompromisseja löytyy aina. On vain osattava joustaa ja antaa periksi. Jälkimmäinen saattaa allekirjoittaneelle olla joskus hivenen hankalaa.. 

Jotkut häpeilevät kertoa vahinkoraskauksista ja ei niin perinteisistä parisuhteen aluista. Minä en ole koskaan osannut ymmärtää mitä hävettävää tässä asiassa pitäisi olla. Ehkä se ei ole asia joka ensimmäisenä vieraan ihmisen kanssa puheeksi otetaan mutta ei myöskään asia jota hiukkaakaan peittelisin. Päinvastoin, olen aika helkkarin ylpeä että me ollaan onnistuttu tässä. Ylpeä ja kiitollinen, onneksi se oli hän jonka kanssa tämä maailman upein vahinko kävi. 

Neljässä vuodessa olemme saaneet viettää parisuhdeiltoja murto-osan siitä mitä pariskunnat yleensä tässä kohtaa suhdetta, mutta senkin voi miettiä positiivisella asenteella. Eipä ainakaan käy toinen tylsäksi kun sitä ei juurikaan kahden kesken nää! Ja neljän vuoden jälkeen on tavallaan aika upeaa sanoa ettei tiedä toisesta ihan kaikkea tai tunne toista aivan läpikotaisin.

Vaikka kyllä tässä neljässä vuodessa jonkin verran toisen tapoja ollaan opittu. Tai ainakin mies on. Kotiutui nimittäin eilen jääkiekko-ottelusta gluteeniton Bicmac ateria kainalossaan. Hyvin pelattu Tino, hyvin pelattu... <3

Gallup: Kuinka kauan te olette seurustelleet ennen lapsen/lapsien saamista? 


torstai 8. joulukuuta 2016

Äiti tubettaa!

Minun ei ikinä pitäisi käyttää lausetta "en koskaan". Koska se ei ikinä pidä paikkaansa. En koskaan hanki lapsia, kappas 3kk sen jälkeen testi näytti plussaa. Tässä yksi hyvä esimerkki monista en koskaan lupauksista.

Muistan miten tovi sitten sain blogiini kommentin jossa sanottiin että ihanaa kun en ole moneen muun bloggaajan tavoin vaihtanut blogia vloggaamiseen, eli toisinsanoen ruvennut tekemään youtube videoita. Vastasin jotain tämän kaltaista: Ei huolta, ei se ole minun juttuni. En minä ikinä niin tekisi.

Ja tässä sitä ollaan. Neljän vuoden bloggaamisen jälkeen menin ja avasin youtube kanavan. Blogi ei tule poistumaan mihinkään mutta hinku päiväkirjamaiseen tubekanavaan kasvoi niin kovaksi että oli pakko lähteä kokeilemaan siipiä sen homman parissa. Lähinnä siipien kantavuutta kokeilen, riittääkö innostus edes kuukauden päähän? Olen vähän sellainen go with the flow tyyppi ja innostus alkaa yhtä nopeasti kuin loppuukin...

Mutta millainen kanava? Päiväkirjamainen, äitiyteen ja lapsiin liittyvä. Huonoa huumoria, sotkuisia hiuksia ja arkisia ajatuksia. Sellainen. Äiti tubettaa ! niminen kanava.

Aluksi mietin kanavan perustamista blogin nimellä mutta koska innostus saattaa laantua ja kanava joskus poistua en tahdo sen olevan tässä rinnakkain. Aloitetaan outona, kiusallisena kokeiluna ja katsotaan mihin tulevaisuus vie. Mukavuusalueelta poistuminen on kuulemma terveellistä ja tätä tämä todellakin on. Kaikesta innostuksesta huolimatta. Oman pärstän tuijottaminen videolla on noh, aikamoista. Ehkä tähän tottuu?

Älkääkä pelätkö. En minä täältä mihinkään katoa. Lähes neljä vuotta kestänyt harrastus ehkä kertoo siitä, että tämä kuitenkin on se minun juttuni. Mutta en voi sanoa sitä maagista en koskaan. Lupaan että en ainakaan ihan hetkeen.

Niin joo, ja kanava löytyy TÄSTÄ!

tiistai 6. joulukuuta 2016

Kyllä meillä täällä Suomessa asiat ovat oikeasti ihan hyvin.



Itsenäisyyspäivä on saanut minut miettimään miten hyvin meillä asiat täällä oikeasti ovat. Suomalaiset ovat tunnetusti kovia kadehtimaan ja valittamaan mutta jos nyt hetken keskittyisimme siihen miksi täällä on niin hyvä olla. Ellei pimeän ja karun maan kansalaisia positiivuus muuten pure niin jos nyt edes muutaman minuutin ajan ihan vain itsenäisyyspäivän kunniaksi?

Olen saanut jäädä palkalliselle vanhempainvapaalle pienen lapseni kanssa. Sain olla lapseni kanssa kotona ensimmäiset yhdeksän kuukautta. Ja sain jäädä kotiin jo viikkoja ennen laskettua aikaa enkä joutunut viime sekunteihin saakka painamaan niska limassa duunia jotta sain ne lastenrattaat ostettua tai säilytettyä työpaikkani. Vanhempainvapaan jälkeen minulle mahdollistetaan kotiäitiys jopa kolmen vuoden ajan. Kolmen vuoden ajan olisin vain kotona lasteni kanssa ja siitä maksettaisiin minulle. Ei miljoonia, mutta enemmän kuin ei mitään. Siitä etten oikeastaan tee mitään muuta kuin elä omaa elämääni perheeni kanssa. Sen lisäksi seuraavat 17 vuotta tililleni pärähtää joka kuukausi parisataa euroa. Vaikka he ovat minun eikä valtion lapsia.




Puhumattakaan siitä että olen saanyt käydä neuvolassa seurannassa koko raskauteni. Minun ja vatsassa kasvavan vauvani vointia seurattiin tarkasti erilaisin mittauksin ja ultrin. Synnytys oli lähes ilmainen ja paikalla oli osaava sekä koulutettu henkilökunta. 

Lapseni saavat ensimmäisistä hetkistä saakka olla osa laadukasta terveydenhuoltoa. Ilmaiset neuvolakäynnit, kouluterveydenhuolto, hammashuolto sekä rokotukset. He saavat turvallisen päivähoitopaikan minun olessani töissä. Päivähoitopaikan jossa ei saa remmistä persuksille tai tungeta ruokaa väkisin kurkkuun. Päivähoitopaikan jossa työskentelee ammattilaiset. Päivähoitopaikan josta maksan oikeasti paljon vähemmän mitä se oikeasti jollekkin kustantaa. Vaikka maksaisin sen maksimi summan. He saavat ilmaisen koulutuksen johon sisältyy ilmainen, terveellinen ja monipuolinen lounas.



Minulla ei ole hätää jos jään yks kaks työttömäksi. En ehkä kovin herroiksi elelisi mutta varmasti pärjäisin. Joutuisin ehkä jostakin luopumaan mutta elämä on valintoja täynnä. Kun jään työelämästä pois, tililleni tulee siitä huolimatta joka kuukausi rahaa. Kun joskus joudun sairaalaan, vanhankotiin tai hautausmaalle tiedän ettei minun lapseni joudu sen takia perikatoon. Asioidessani apteekissa tiedän että joku muu maksaa osan hankinnoistani. Parin viikon päästä olen menossa pieneen operaatioon josta maksan murto-osan kuluista.


Liian usein tulee valitettua. Keskityttyä niihin negatiivisiin ja puuttuviin asioihin. Kun keskittyisimme niihin mitä meillä jo on, mitä me olemme saaneet ja mitä meille on annettu tajuaisimme ehkä että ihan oikeasti on lottovoitto syntyä Suomeen. Jossain toki saattaa olla asiat vielä hieman paremmin mutta hyvin useassa myös paljon huonomminkin. On upeaa herätä joka aamu turvalliseen ja hyvään ympäristöön. Ei pommeja, ei pelkoa sodista. Itsenäinen ja upea tuhansien järvien maa.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille! 
Nautitaan ja iloitaan siitä mitä meillä jo on.