Kaksplus.fi

MENU

tiistai 30. elokuuta 2016

Omaa tyyliä etsimässä.



Löysin kuvissa esiintyvän mekon viikonloppuna kirpputorilta. Hinta oli huikeat kaksi euroa. Mekko ei ole yhtään tyyliäni mutta edullisen hintansa vuoksi minun oli pakko ottaa se mukaani. Ja jokin siinä kyllä veti minua puoleensa, en oikein edes tiedä mikä. Mekkokausi on ohi, mutta tämä toimi loistavasti tänään mustien sukkahousujen ja harmaan pitkän neuleen kanssa. Lähdin tänään ovesta sen näköisenä ulos etten meinannut itseäni tunnistaa peilistä. En ollut yhtään se sama vanha Laura joka olin ennen raskautta. Toisaalta, olen muutamien vuosien aikana muuttunut henkisesti todella paljon, joten ehkä se heijastuu tyyliini ja hetken päästä tämä mekko on niin minun juttuni ja täysin minun tyyliäni.

Olen taas vauvakuplan puhjettua kiinnostunut muodista ja vaatteista aivan uudella tavalla. Tai oikeastaan enemmänkin minua vihdoin taas kiinnostaa minkä näköisenä astun ovesta ulos. En voi oikeastaan puhua muodista, koska tämän hetken in jutut eivät yleensä iske minuun yhtään. Tai ehkä iskee, mutta eivät ole vain minun tyyliäni. Kun en edes tällä hetkellä tiedä mikä se minun tyylini on. Jollain tavalla kriiseilen Lauran ja äitiyden yhdistämistä vaatteiden kohdalla tällä hetkellä todella paljon.



Omaa tyyliä etsimässä, ehkä uusi postaussarja blogissa? Ehkäpä saan helpotusta jos purkaan vaate- ja minuuskriisiäni tänne julkisesti. Tänään kriiseilein tästä mekosta ja olin aivan hilkulla vaihtaa sen pari minuuttia ennen työiltamaan lähtöäni. Onneksi en vaihtanut koska tykkäsin siitä loppujen lopuksi todella paljon. Rento ja tyttömäinen, Jollain tavalla tämä mekko sopi sekä Lauralle että äidille. Jotka taistelevat aika usein pääni sisällä keskenään. On vaikea toteuttaa itseään mukavien vaatteiden avulla kun ei oikein tiedä mitä haluaa. Ennen äitiyttä oleva Laura oli niin erilainen mitä nykyinen Laura. Ja viimeiset kolme vuotta olen aika tavalla ollut pelkkää äitiä. Nyt pitäisi löytää niiden balanssi niin henkisesti kuin tässä vaateasiassakin.

Huomaatteko muuten kuvista sen miten paljon kalkkunasääreni ovat saaneet kesänaikana aurinkoa? Jep, eivät yhtään. Jos omaa takapihaa ei lasketa, en poistunut ovesta kertaakaan kesän aikana sortsit jalassa. Että niin, olen aika koomisen näköinen aurinkoa saaneen yläkroppani ja suomalaisille ominaisten kalkkunasäärieni kanssa. Ei siinä, onneksi on pitkiä housuja ja syksy tuloillaan!

Olen myös kriiseillyt siitä, millaisia asukuvia voisin tänne blogin puolelle laittaa. Kun vihdoin olen löytänyt taas itseni äitiyden alta, hinku kirjoittaa muustakin kuin perhejutuista on kasvamassa koko ajan suuremmaksi ja suuremmaksi. Sydämeni ja taitoni eivät ole lähelläkään muotibloggaajaa mutta tiedättekkö, nämä kuvat ovat juuri täydellisiä asukuvia joiden kanssa olen niin sinut. Arkisia, vähän niin ja näin. Ja se mikä niistä kuvista tekee sopivan juuri minulla ja tähän blogiin on tuo pieni kuvausassistenttini. Ehkä minusta löytyykin pikkuriikkinen sipaus muotibloggaajaa. Nimittäin äitimuotibloggaajaa. Ihan kirjaimellisesti.



Löytyykö sieltä muita jotka ovat äitiyden myötä kriiseilleet vaatteidensa kanssa toden teolla? 

maanantai 29. elokuuta 2016

Näin selviät lapsen mahataudista!


1. Siivoa oksennukset.

2. Koita itse olla oksentamatta.

Vitsikästä eikö? Eipä kyllä juuri naurata, meidän taloon on nimittäin rantautunut lasten ensimmäinen mahatauti. Positiivista on se, että melkein kolme vuotta äitiyttä takana ja nyt vasta sain sen jokaisen vanhemman unelman meille. Ja vain vanhemmalle lapselle. No mutta, kyllä tästä selvitään. Toivottavasti. Ja mitä nopeammin sitä parempi. Mutta hei, tämänkin kai voi laittaa maanantain piikkiin? Nyt vain sitten toivotaan sormet ja varpaat ristissä ettei perheen pienin ala oksentamaan. Itse en myöskään kovin mieluusti kyseistä tautia itselleni halaja mutta toisaalta, lähtisi varmasti ainakin tämä raskauden kaipuu niin kauas kuin pippuri kasvaa kun saisi taas maistiaisen posliinipyntyn halailusta aivan kuten alkuraskaudessa. Niin ja universumi ihan vain varmuuden vuoksi vielä selvennän että ei, oikeasti en halua kiitos oksentaa. Minulla vaan tuppaa olemaan aika surkea huumorintaju.

Ja koska jokaisesta paskakasasta löytyy timantti kuin oikein kunnolla jaksaa kaivaa niin tässä tämän eriterikkaan taudin timantti: Minun pienisuuri ikiliikkuja taaperoni haluaa pitkästä aikaa olla koko ajan sylissä. En pistä vastaan, läheisyyttä ja animaatioita Netflixistä. Kun on oikein "lupa" ihan vain olla, istua ja katsoa telkkaria niin sen kyllä teen. Kyllä ne kotityöt odottavat.


lauantai 27. elokuuta 2016

Rakas päiväkirja, tänään opin kantapään kautta...

A) Hammaslääkärissä on aina ihanaa ja 
B) Älä ota isosisaruksia mukaan pienempien neuvolakäynnille jos sillä kertaa isketään piikkejä reisiin. Ei luo hyviä muistoja...

Elviran lähestyvien syntymäpäivien johdosta postilaatikkoon pamahti eilen kutsu hammaslääkäriin. Innosta puhkuen ja hieman ylpeänä isosta tytöstäni kerroin aamulla hänelle kirjekuoresta ja tulevasta lääkärikäynnistä. Taaperon silmät lävähtivät ainakin lautasen kokoisiksi ja hän kauhusta jäykkänä sanoi: Äiti, en minä tahdo hammaslääkäriin! Siellä on tyhmää. Olin aluksi hieman ihmeissäni koska luulin hänen innostuvan asiasta. Viimekertaisesta käynnistä on jo niin kauan ettei hän millään voi sitä muistaa eikä siellä toisaalta kyllä mitään ikävää tapahtunutkaan. Maannittelin ja selitin mitä siellä tehtäisiin ja kuinka kivaa käynti olisi. Edelleen neiti taapero oli sitä mieltä että ehei, hänhän ei sinne mene. Pähkäilin mistä ihmeestä negatiivisuus suutohtoria kohtaan voisi johtua ja tadaa, ratkaisu oli lähempänä kuin arvelinkaan. Meistä aikuisistahan se johtuu!

Myönnän, vihaan hammaslääkäriä. En tiedä mitään kamalampaa. Edes alapään ronkkiminen gynellä ei vedä vertoja suutohtorille. Vaikka en tarkoituksen mukaisesti olekkaan mainostanut pelkojani ja inhoani Elviran kuullen, on varmasti puheestani tullut hyvin selvästi selväksi se, että hammaslääkärille joudutaan eikä päästä. Varsinkin viimeinen antibioottiepisodini viisureiden kanssa ja kivulias käynti hammaslääkärillä ei ole edesauttanut lapsieni positiivista mielikuvaa hammaslääkäristä. Voihan äiti minkä teit! 

Kantapään kautta oppii hyvin paljon lasten kanssa. Tästä lähin meidän perheessä hammaslääkäriin lähdetään innosta piukeena ja hymy korvissa vaikka todellisuudessa ne vetelät kolkuttelisivatkin kalsareita. Esimerkki, esimerkki ja esimerkki. Se on sana joka pitäisi tautoida jokaisen vanhemman otsalle. Minun ainakin.

Toisaalta, saattaa myös olla että meidän neiti negatiivisella on myös jokin minnekkään en tahdo mennä- kausi. Hän on nimittäin aloittanut jo en tahdo kouluun valituksen joka ikinen aamu. Kertoessani että kouluun on hieman aikaa ja seuraava etappi on sitten keväällä kun siirrytään mammalasta päiväkotiin alkaa en tahdo päiväkotiin valitus. Myöskin prinsessajumppa kuulosti tänään kurjalta päänmenolta kun ehdotin neidille ensimmäistä harrastusta. Kolmevee neuvolaehdotus veti kuitenkin pohjat ihan itkun ja huudon kera. Mutta se johtuu kyllä yksinomaan siitä että viimeinen neuvolamuisto neidillä on pikkusiskon oopperahuudolla säestetyt rokotuskäynnit. En siis yhtään ihmettele että taapero katselee minua hieman epäillen kun kerron ettei neuvolassa aina saa automaattisesti rokotteita ja hänelle ei tällä kertaa laiteta mitään piikkejä.


Ai että, kyllä vanhemmuus on kivaa kun aina voi oppia jotain uutta! Tosin ei sitä välttämättä aina tarvitsisi oppia kantapään kautta...


perjantai 26. elokuuta 2016

Arki on kuin lihakeittoa.


Muistelin tänään automatkalla miten sitä vielä pari vuotta sitten odotti viikonloppuja kuin kuuta nousevaa. Kun työpäivä päättyi pinkaistiin ovesta ulos kuin aropuput kohti baareja ja hauskanpitoa. Itseasiassa tänäänkin pinkaisin kovaa kyytiä kotiin, mutta syy oli aivan jotain muuta kuin baarireissu. Oli niin kova ikävä lapsia. Naureskelin yksinään autossani miten viikonloppuni villein ja kutkuttavin asia on se, pääsenkö autolla kotiin saakka ennenkuin töistä ostamani jämäkeitto olisi pitkin poikin autoni lattiaa. Jännittävää, niin jännittävää tämä äidin elämä. Mutta elämäni on kuin tuo uudelleen lämmitetty lihakeitto: Niin arkista, niin tavallista mutta silti niin ihanan maukasta.


torstai 25. elokuuta 2016

Lapseni ovat piruja enkeleiden vaatteissa.



Joskus, oi joskus on päiviä että tekisi mieli lähettää tuo oma jälkikasvu niin kauas kuin pippuri kasvaa ja timbuktun pikajuna vie. Yleensä nämä päivät on sellaisia kun isäihminen on iltavuorossa ja lastenhoito on kokonaan minun vastuullani. Ei siinä mitään muuta, mutta vaikka aika hyvä multitaskaaja olenkin niin nämäkin taidot ovat rajallisia. Tänään oli sellainen päivä. Taas...

Tukkaputkella töistä hakemaan lapsia. Lasten kanssa kotiin ja pikakelausta hellan ääreen. Voitte kuvitella miten kiltisti nälkäiset lapset antavat äidin tehdä rauhassa ruokaa kun ollaan koko päivä oltu erossa toisistamme. Mutta pakko mikä pakko, raha ei kasva puussa mutta ei sen kummemmin kalapuikotkaan. Tänään pikagurmeekokkaustani ei pelastanut edes Pikku Kakkonen. Sen taika oli totaalisesti hukassa. 

Vähän tönitään. Revitään hiuksia. Tönitään lisää. Ja itketään. Mutta kun sisko sitä ja sisko tätä. Eikun unohdin, eihän hän mitään tehnyt. Kuhan vain juoksi portaiden alle piiloon kun sisko aloitti huutamisen. Ei sen puoleen, tänä päivänä tuo pienempikään ei ole enää syytön. Revitään tahallaan tukasta, leluja kädestä ja vielä kirsikkana kakun päällä maistetaan vähän miltä se sisko oikein maistuu. Ja sitten huudetaan, huudetaan kun toinen huutaa ja huudetaan kun ei tahtoaan saa periksi. Pelkkää huutoa perkele. Koko torstai.

Ainiin, olihan minun lapseni tänään hetken kiltisti ja sovussa. Sen hetken kun nuoremman kummitäti ja pappa olivat kylässä. Vieraskoreus, se on kyllä asia jonka tämän talon jälkikasvu osaa. Luulen että minua pidetään vähän turhana nurisijana kun meidän lapset ovat niin kovin kilttejä ja kohteliaita. Jep, asennetaanko live lähetystä antava piilokamera? Tai oma snäppi tili? Snapchat from hell. 

Ei vaan, onhan noi aika ihania tapauksia oikeasti. Silloin kuin ne nukkuvat...

Niin ja ennenkuin joku vetää torstai päivän hernarit nokkaan tai lasut laulamaan niin ymmärrätte varmaan huumoria. Ehkä. Toisinaan. Tämäkin saattaa olla sitä. Tai sitten ei. Joskus vaan on hetkiä kun tekisi mieli hakata päätä lattiaan ja karjua jälkikasvulle: Mitä näin väärää minä teille olen tehnyt!?

Ja heti kun kamera nähtiin oli meininki tämä: aaaa rakas siskoni!! Ei mene läpi tämä esitys, ei todellakaan. Ainakaan äidille.


keskiviikko 24. elokuuta 2016

Näin pidät vaimon tyytyväisenä ja hiljaisena.


Osa numero yksi, vinkki numero yksi: Osta sille tietokone. Näin saat ennen niin kiukkuisen ja nalkuttavan vaimon istumaan hymy huulilla sohvannurkassa. Vaimo on onnensa kukkuloilla kunnes tajuaa että niin juu, nythän alkoi joku jääkiekko liiga jossakin päin maailmaa. Niin että ei se vaimo ehkä ollutkaan niin ihana että hänet uudella leikkikalulla palkittiin vaan taas kerran oma lehmä oli ojassa tuolla kaksi lahkeisella. Vaimo tietokoneella into piukeena on yhtäkuin kiekkorauha. Well done mieheni, well done...

tiistai 23. elokuuta 2016

Raivostuttava vai rakas blogimainonta?


Olen se tylsistynyt ja utelias kotiäiti joka pyörii keskustelupalstoilla ja äityleissä kun lapset ovat menneet nukkumaan. Kyseisillä foorumeilla pyöriessäni olen törmännyt usein valituksiin siitä, miten nykypäivänä blogit ovat pelkkää mainostusta. Niin suuret kuin pienetkin blogit. Yhdenkään lukemani blogin perusteella en voi täysin allekirjoittaa tätä väitettä mutta valitettavasti olen törmännyt myös näihin mainosblogeihin.  Eikä siinä, hyvin toteutettua yhteistyöpostausta on ilo lukea ja se saattaa parhaimmillaam johtaa siihen että kyllä vaan se mainostettu tuote kotoani kohta löytyy. Mutta mikä minun mielestäni sitten on laadukasta ja hyvin toteutettua yhteistyötä?

Aluksi täytyy sanoa etten ole itse mikään yhteistöiden konkari. Noin niinkuin bloggaajana. Lähes kolmivuotisen blogiurani aikana olen tehnyt alle 10 yhteistyötä eri firmojen kanssa. Blogeja sen sijaan luen paljon silloin kuin kiireinen arki antaa myöden joten pohdin tällä kertaa tätä meidän kaikkien näkökulmasta: lukijan näkökulmasta. Blogeja olen lukenut jo vuosia ja aina etsin uutta luettavaa, joten on sitä tullut törmättyä jos minkälaisiin yhteistyöpostauksiin. Hyviin, huonoihin sekä hyvin huonoihin.

Hyvä yhteistyö pitää sisällään tietenkin maininnan yhteistyötä. Tämähän on oikeastaan pakko olla joka yhteistyössä koska piilomainonta on laitonta, joten jos tämä puuttuu kosahtaa yhteistyö jo siinä kohtaa. Oli se muuten miten hyvin tehtykkin.

Lukijana pidän myös siitä, että yhteistyö pitää sisällään jotain muutakin kuin kyseisen tuotteen tai firman ylistämistä. Kehut ja positiiviset kokemukset ovat kivoja, mutta jos jo viidellä ensimmäisellä rivillä kaikki on niin mahtavaa, ihkua ja ihanaa rullaan yleensä suoraan koko postauksen loppuun ja kappas, sieltä sitten yleensä löytyy maininta yhteistyöstä. Lukijana minulla katoaa heti lukemieni kehujen todenperäisyys ja uskottavuus jos kehuja satelee ihan joka asiasta. En tarkoita että haukkua pitäisi jos tuote on oikeasti hyvä, mutta liika on liikaa. Tämä huulipuna on niin ihkun värinen. Ihkun tuntunen ja niin ihkussa paketissakin että voi ihkujen ihku miten mahtava tuote niin mahtavalta ja ihkulta firmalta. Tiedätte varmaan mitä tarkoitan...

Toinen asia joka saa minulta plussaa on yhteistyöpostauksen muu sisältö. Tykkään lukea postauksia jotka on rakennettu yhteistyötä ajatellen muttei kokonaan siihen keskittyen. Postaus jostain aiheesta johon yhteistyö sopii. Esimerkiksi lapsen ruokailutottumuksista joka sisältää yhteistyön firman kanssa joka valmistaa lastenruokia tai vaikkapa ruokailuvälineitä. Lyhyesti sanottuna: postaus johon on upotettu mukaan yhteistyö. Ei yhteistyö josta on väännetty postaus.

Bloggaajan on myös aina pystyttävä seisomaan sanojensa takana testaamastaan tuotteesta tai mainostamastaan firmasta. Tuotetta ei tule hehkuttaa vain yhteistyön takia vaan sen on oltava oikeasti hyvä jos niin väittää. On myös enemmän kuin suotavaa että yhteistyö jollain tapaa sopii blogiin teemaan. Esimerkkinä voin antaa kaksi yhteistyöehdotusta joita olen saanut ja jostain kumman syystä ne eivät oikein istuneet blogini sisältöön: Autovaraosamainokset blogin ulkoasussa ja Helsinkiläisen vuokratilan mainostaminen (tähän täytyy vielä lisätä että jälkimmäisestä postauksesta tarjottiin palkkioksi yhtä leffalippua...). Kumpikin näistä olisi sopinut blogini sisältöön älyttömän surkeasti joten skippasin molemmat.

Yhteistyöt ovat osa tätä hommaa ja toisaalta en kyllä ymmärrä sitä kovin negatiivista asennetta blogimainontaa kohtaan. Jos se mainonta on laadukasta eikä ihan päivittäistä. Yhteen postaukseen saa upotettua uskomattoman paljon aikaa sekä vaivaa ja pieni palkkio siitä bloggaajaan pussiin silloin tällöin on enemmän kuin reilua. Me jotka teemme tätä harrastuksena tuotamme teille lukijoille käytännössä ilmaista sisältöä ja viihdykettä. Miksi siitä silloin tällöin ei saisi ottaa palkkiota? Toisaalta, itse tätä teen niin harrastemielessä että olen tehnyt muutamia postauksia sillä periatteella että olen halunnut ilahduttaa teitä vaikkapa esimerkiksi arvonnalla. Olen ottanut yritykseen yhteyttä sen jälkeen kun olen omalla tilipussillani tuotteen maksanut ja kysynyt haluavatko he lahjoittaa postausta vastaan arvontapalkinnon lukijoilleni. Tälläisessä tilanteessa olen satalasissa uskonut kyseiseen tuotteeseen mutta kirjoittaessani yhteistyöpostausta mietin uskooko minua kukaan koska lopussa lukee sana yhteistyö. Ja se sana valitettavan usein esiintyy negatiivisessa valossa blogimaailmassa. 

Mitä mieltä te olette blogimainonnasta? 
Millainen on laadukas yhteistyöpostaus vai onko niitä edes olemassa? 

Psst! 
Edelliseen yhteistyöhön liittyen olisi vielä tarjolla alekoodi teille lukijoille! 

maanantai 22. elokuuta 2016

Syksy saa kaipaamaan raskautta.



Puiden lehdet kellastuvat pikkuhiljaa. Vettä sataa ja on hieman synkkää. Tänään sytytin pitkästä aikaa kynttilät palamaan. Syksy on virallisesti täällä. En ole ennen välittänyt syksystä kovinkaan paljon., se on enemmänkin ollut masentava enne talvesta. Minusta tuli kuitenkin ensimmäistä kertaa äiti syksyllä lähes kolme vuotta sitten. Sen jälkeen syksy on ollut kaikkea muuta kuin masentava. Pimenevät illat ja lehtien variseminen puista tuo mieleen valtavan kasan ihania muistoja.

Muistan miten taapersin pimeässä syysillassa koiran kanssa lenkillä. Ja nimenomaan taapersin, olihan silloinen vatsani jo aika valtava. Oli kutkuttava tunne, kun kaikki oli niin uutta ja vierasta. En tiennyt yhtään koska h hetki olisi käsillä. En tiennyt yhtään miltä synnytys tuntuisi vaikka aika kasan synnytyskertomuksia olinkin kahlannut läpi. Kaikki oli niin uutta, ihmeellistä ja jännittävää. Keltaiset lehdet maassa ja tuuliset illat tuovat nämä kaikki muistot mieleen hyvin elävästi.

Olen tänään haikaillut raskauden perään vähän liikaakiin. Taisin jopa vahingossa lipsauttaa ääneen ajatuksen kolmannesta lapsesta. Tarkemmin pohtiessani voin kuitenkin vannoa tämän kaipuun olevan enemmän raskauden kuin kolmannen lapsen aikaan saamaa. Ja toisaalta, en minä kaipaa edes sitä raskautta. Vaan nimenomaan sitä ensimmäistä kertaa. Sitä, jolloin kaikki oli vielä niin uutta. 

Muistan esikoisen raskausajan paljon paremmin kuin toisen kerran. Johtuen ehkä siitä, että silloin oli aikaa keskittyä vain siihen odottamiseen. Vaikka ensimmäinen raskauteni oli paljon vaikeampi kuin toinen, huomaan silti kaipaavani sitä paljon enemmän. Uutuudeenviehätys on puoleensavetävä asia. Ja olisi ihme jos ensimmäinen raskaus ei olisi jättänyt suurempaa merkitystä elämääni, se nimittäin ihan kirjaimellisesti mullisti maailmani. Toisella kertaa taasen vauvavuosi on paremmassa ja iloisemmassa muistissa kun se kerran oli jo kahlattu ja siitä selvitty. 

Taidan kaivata odotusaikaa niin paljon että fiilistelin sitä vielä hieman lisää. Nimittäin kaapista löytyy vadelmalehtiteetä jota tuli hieman litkittyä raskauden viimeiset viikot. Makunautintona ei niin hivelevä enää tänä päivänä, mutta se maku tuo niin paljon muistoja mieleen. Niin paljon, että kyllähän sitä juo. Tosin en tiedä miten olen joskus voinut saada teetä kumottua monta kuppia päivässä. Ei se nyt ihan niin hyvää ole koskaan ollut.


sunnuntai 21. elokuuta 2016

Se hetki kun toivot ettei lapsesi osaisikaan puhua osa 2 !

Postaussarjan ensimmäinen osa löytyy TÄÄLTÄ!
Tästä tapahtumasta on jo hieman aikaa mutta jostain kumman syystä se on jäänyt mieleeni.

Olimme Elviran kanssa kauppareissulla ihan kahdestaan. Työntelin kärryjä joissa innosta puhkuva taapero höpötti niitä näitä. Tiedätte sen että kun pieni lapsi innostuu, niin volyymi kohoaaa aika korkealle hetkessä. No meidänpä neito innostui kuukautisuojien kohdalla ja huusi niin että koko kauppa raikui:

Äiti, äiti katso! Katso katso! Tuolla on sinun vaippojasi!

Punaa äidin kasvoilla ei laskenut se fakta, että niiden "äidin vaippojen" eli kuukautissuojien vieressä oli niitä oikeita aikuisten vaippoja. Mutisin vain että kappas niinpäs onkin ja painuin nopeasti eri hyllyväliin.

Kuukautiset sekä virtsankarkailu, molemmat niin luonnollisia asioita. Mutta jostakin syystä niistä ei yleensä huudella julkisella paikalla kovinkaan kovaan ääneen...


lauantai 20. elokuuta 2016

Sittenkin muotiblogi...? Ja tämän päivän #ootd !


Tiedättekö sen fiiliksen kun on aina joka paikassa ajoissa? Ei hätää, en minäkään. Kuitenkaan koskaan ei ole liian kiire ettei paria päivän asu kuvaa voisi ottaa. Varsinkin kun tämä blogi tunnetusti on muotiblogi. Näitä kuvia katsellessa tulee sellanen fiilis että ehkä se muotibloggaajan nimike olisi sittenkin se minun juttuni. Tärähtäneitä kuvia, ryppyisiä vaatteita ja niin luonnottomalta tuntuvaa poseerausta kameralle. Pysyttelen kyllä mieluusti sen kameran toisella puolen edelleen...Ja perhebloggaajan titteli näiden kuvien jälkeen kuulostaa kyllä oikein hyvältä. 



Haha, ei vaan. Joskus on kiva ottaa (tai ainakin yrittää...) vähän muutakin kuvamatskua kuin lapsia tänne blogin puolelle. Tänään oli oiva tilaisuus kun menimme työporukan kanssa syömään ja päälläni oli muutakin kuin ruokatahroja. Yrittänyttä ei laiteta mutta hei, ei kaiken tarvitsekkaan aina olla niin vimpanpäälle. Kaiken parhain on kuvan alakulmassa heiluva Tinon isovarvas. Ai että!

Ihanaa viikonloppu teille, täällä ainakin on mitä upein ilma ollut koko päivän! Nyt vähän Ribsejä ja Netflixiä! Elämä on makosaa <3


torstai 18. elokuuta 2016

Koska on oikea aika viedä lapsi lääkäriin!?

Meillä sairastelu jatkuu. Alkuviikosta Matidalle nousi yhtäkkiä korkea kuume. Ei muita oireita, vain kuume. Kuume, joka laskee särkylääkkeiden avulla mutta tuntien päästä kipuaa taas takaisin. Kuume, joka vie pienestä ihmisestä kaikki mehut. Aluksi pistin kuumeen hampaiden tulon piikkiin. Meidän molemmat neidit nimittäin reagoivat hampaisiin kuumeella. Kun kuume kuitenkin jatkui ja jatkui, sairaanhoitajamamman kehotuksesta varasin tänään ajan lääkärille. 

Ihan aluksi, taas kerran julkinen kunnianosoitus julkista terveydenhuoltoa kohtaan. Ensimmäinen vapaa aika olisi ollut kymmenen minuutin päästä soittoajasta. Enkä soittanut edes heti aamulla. No mutta, lääkäriltä kotiuduttiin rokko veikkauksen kera. Tulehdusarvot kunnossa ja tyttö muutenkin terve. Siis kuumetta lukuunottamatta. Nyt sitten vain seuraillaan viikonlopun yli ja odotellaan kuumeen laskua. Sekä näppyjen ilmaantumista. Särkylääkkeiden (ja kahvin...) voimalla mennään.

Tämä koko lääkäritouhu sai minut ajattelemaan pienten lasten viemistä lääkäriin. Minä olen siinä asiassa nimittäin niin kamalan surkea. Surkea tietämään koska on oikea aika viedä lapsi parempiin käsiin. Surkea tietämään koska oikeasti lapsi on liian kipeä. Ja kaikken surkein luottamaan siihen omaan arviointikykyyn. Luottamaan siihen että kyllä se lapsi on riittävän kipeä lääkärikäyntiä varten. Riittävän kipeä. Kuulostaapa kamalalta. Mutta se on se lause jota mietin kun näppäilen terveyskeskuksen numeroa. 

Jos tässä asiassa haluaa nimetä ääripäitä on ne kaksi seuraavaa. Vanhemmat, jotka kiiruhtavat heti lääkäriin ensimmäisen nuhan takia. Ja vanhemmat jotka eivät vie lasta kuin pää kainalossa sinne tohtorin vastaanotolle. Ehkä näiden ääripäiden ajattelu saa omat ajatukset sekaisin ja aliarvioimaan omaa arviointikykyä vanhempana? 

Ja myös se, että puhutaan terveydenhuollon aikojen olevan niin kiven alla ettei niitä nyt ihan turhaan viitsisi ruveta varailemaan. Kun minä vien lapseni lääkäriin, haluan olla varma että se kiireellinen aika tulee oikeasti tarpeeseen. Mutta mistä ihmeestä sen sitten aina mukamas tietää!?

Niin tai näin, tänään veimme Matildan lääkäriin koska hän ei ollut yhtään oma itsensä. Todella, todella väsynyt. Mutta pakko myöntää, ilman äitini kehotusta tuskin olisin lääkäriaikaa varannut. Olisin ehkä ajatellut että katsotaan nyt vielä yksi päivä...Jättänyt soittamatta ja koko loppupäivän jossitellut että entäpä jos..Pitäisikö sittenkin..

Äitiys on oikeasti välillä aika naurettavan monimutkaista touhua. Miksi ihmeessä meidän äitien aivot ylikuumenevat asian kuin asian kohdalla? Miten äitiys voi muuttaa aivotoimintaa niin että jo pelkän lääkäriajan varaaminen tarvitsee aivotyötä näin paljon? Vai olenko vain minä ainut surkea tässä asiassa? 


Ennen lapsia tämäkin asia oli yksinkertaista. Ota luuri, näppäile numero ja varaa-aika. Hanki lapsia niin yksinkertaisuus ja helppous on historiaa! Oli asia mikä tahansa.

keskiviikko 17. elokuuta 2016

Lunette kuukupin voittajat!

Lunetten kuukupin sekä tarvikepakkauksen itselleen voittivat:

Marja Kihlström11. elokuuta 2016 klo 21.36
Violetti =) puhumuru@gmail.com

sekä

Anonyymi11. elokuuta 2016 klo 21.56
Sininen :)
elma1@jippii.fi

Onnea voittajille, olen teihin yhteydessä sähköpostitse! :)


tiistai 16. elokuuta 2016

Joskus on hyvä unohtaa kaikki kasvatusperiaatteensa...

..ja mennä sieltä missä aita on matalin. Niinkuin tänään. Niinkuin aika useina iltoina. Olen ehkä joskus saattanut sanoa ettei meillä katsota lastenohjelmia ruokapöydässä. Hups, todella usein pyörii youtuben lastenlaulut taikka Netflixin tarjonta samalla kun jälkikasvuni mättää näkkäriä ja banaania naamariin. Muttakun ei jaksa tapella jotta tuon pienemmän saisi jotain syömään kun väsymys hieman jo painaa. Lusikan hallinnan myötä olemme hieman vierottuneet iltapiirretyistä mutta...


Tänään iltapala hetki näytti tältä. Ja olen saattanut myös joskus sanoa että meillä syödään iltasin useimmiten puuroa. Miksi ihmeessä mietin nyt jälkikäteen. Kun kukaan ei tässä perheessä taida siitä oikeasti tykätä? Olen myös saattanut mainita että jos tarjottu ruoka ei kelpaa niin olkoon ilman. Tänään iltapala hetkellä oli tarjolla vuosikkaalle taaperolle jos jonkinsorttia, sai ihan itse valita mitä söi tai jätti syömättä. Tämäniltainen mennään lapsen ehdoilla- iltapala johtui ihan pelkästään tulevista hampaista ja niiden myötä nousseesta kuumeesta sekä kiukusta. Kunhan nyt vain jotain söisi yötä vasten oli periaate jota lähdettiin toteuttamaan matalan aidan kanssa. Ja toisaalta, tarvitseeko vanhemman aina oikeasti ollakkaan niin ehdoton päällikkö?


Vaikka joskus ajattelin ettei piirretyt kuulu ruokapöytään niin tosiassa siinä ei kukaan kuole vaikka meillä niitä jokailta katsottaisiin iltapalan yhteydessä. Päinvastoin, lapset ovat tyytyväisiä ja niin on äitikin. Valehtilisin jos väittäisin etten nauti siitä kun tytöt syövät mukisematta päivän viimeisen ruoan ja saan rauhassa vaikka tyhjentää tiskikoneen. Ja se että joskus antaa periksi, ei tee vahinkoa. Se, että joskus antaa periksi ei tarkoita että niin pitäisi tehdä aina. Olen opetellut olemaan itselleni sekä lapsilleni armollisempi. Aina ei huvita, jaksa tai viitsi. Eikä todellakaan tarvitsekkaan. Ei lasten eikä meidän aikuisten. 

Ainiin, meillä ei myöskään tuoda leluja ruokapöytään. Kuten kuvista saatta huomatakkin..Olin kyllä ennen todella täydellinen ja kaikkitietävä kasvattaja. Sitten minusta tuli äiti...


maanantai 15. elokuuta 2016

Todellakin maanantai...


Tiedättekö, olen aina pitänyt maanantai päivästä. Masentavan työpäivän sijaan maanantai on ollut aina ihana paluu arkeen. Uusi viikko ja uudet kujeet. Mutta tänään, tänään Karvisen maanantai masennus iski minuun ja päivä on ollut kaikkea muuta kuin mukava.

Tänään oli maanantai kun oli aika palata arkeen. Työt kutsuivat, nähdään kesäloma taas vuoden päästä. Maanantaiaamun karua herätystä tuskin auttoi lauantaina vietetyt hivenen liian vauhdikkaat festarit. Ei myöskään se, että kahden pienen lapsen äitinä minun pitää tunnin välein herätä kyttäämään kelloa etten vain nuku ohi herätyksen. Kahden pienen lapsen äitinä herätyskelloa tarvitaan nimittäin todella usein (tähän aivan järkyttävän kokoinen sarkasmi ässä). Huonosti nukutun yön kruunasi pahalle haiseva termari. Mitäpä olin unohtanut lauantaina sen tiskata kahvin jäljiltä. 




Puputupuna oli häviksissä. Taapero itki. Kiukutteli ja itki hieman lisää. Äiti meinasi kaniinin metsästyksen takia myöhästyä komeasti ensimmäisenä työpäivänään mutta ehdinhän minä. Tosin pupurättiä ei löytynyt ja tuntui kurjalta lähteä töihin taaperon huutaessa mammalan ikkunan takana. Työpäivä maistu puulta koska väsytti. Otin kaiken ilon irti tästä masennusfiiliksestä ja oikeasti märehdin ja murehdin vain koko päivän. Rakastan työtäni ja työkavereitani mutta tänään, tänään ei luistanut.

Sitten pääsin kotiin. Pusutin, halin ja pusutin hieman lisää koko perhettäni. Ja maanantai oli poissa. Ehkä tämä maanantaifiilis johtui suurimmaksi osaksi siitä että oli ikävä. Oli ikävä perhettä. Kun taas hetken sai maistiaisen siitä yhteisestä ajasta jos olisin kotiäiti, kieltämättä tuntuu vähän haikealta olla taas erossa monta tuntia päivässä. Toisaalta, loman aikana iski kyllä sellainenkin fiilis että taisimme ainakin neiti taaperon kanssa saada pienoisen yliannostuksen toistemme seurasta ja työpäivät kuulostivat jo ihan kivalta vaihtoehdolta.



Ehkä maanantaita enemmän masensi se, että tajusin syksyn olevan täällä. Oikeasti hei, jo elokuun puoliväli!? En minä vielä ole valmis luopumaan auringosta ja lämmöstä. Tai toisaalta, johan sitä joulukinkkua onkin ikävä! 

Ainiin, kruunasi maanantain myös se että taas kerran sain heitettyä tyttöjen avaavan nenäsumutteen pirtaleiksi kylpyhuoneen lattialle. Aina ei tosiaankaan suju ja kun kerta ei ollut edes ensimmäinen...

Kaikesta tästä valituksesta huolimatta oikein ihanaa viikkoa kaikille!
 Joko teillä on lomat lusittu?


perjantai 12. elokuuta 2016

Se hetki kun toivot ettei lapsesi osaisikaan puhua osa 1 !

Tästä alkaa uusi postaussarja! Jokainen tietää ne hetket, kun taaperosi päästää suustaan jotain sopimatonta.

Tapahtui eilen Ikeassa

Kävimme tyttöjen sekä Elviran kummitädin kanssa päivällisellä Ikeassa. Mukaamme tarttui ruoan lisäksi euron pehmolelut tytöille. Elvira sai ylpeänä ja innokkaana kauppa-apulaisena piipata itse pehmolelunsa itsepalvelukassalla jonka jälkeen tungin sen kassiini ja suoritin maksun. Täti tomera jäi vielä piippaamaan kummitätinsä ostokset kunnes saapui kassojen ohi minun luokseni

Äiti: Kulta, tässä olisi tämä sun hiiri.
Kaivan pehmolelun laukustani.

Taapero: Äiti, ei äiti! Tämä olisi pitänyt maksaa!
 Sinun olisi pitänyt piipata tämä. 
Minun täytyy nyt mennä piippaamaan!
Hyvin kuuluvalla ja korkealla äänellä, tietenkin.

Yritä siinä sitten sopertaa pelastukseksi jotain että kyllä se jo piipattiin kun tunnet ihmisten katseet selässäsi. Ehkä olisi varmuuden vuoksi vielä pitänyt heilutella kuittia kädessä ettei vaan jää väärinkäsityksiä Ikean ilmaan leijumaan..


Viikonlopun ilmainen menovinkki lapsiperheille Turun seudulla!

Tossa ohimennen torstain postauksessa sanoinkin että olemme lauantaina menossa kesän viimeisille festareille Lietoon. Festarit ovat perjantaina ja lauantain k18 MUTTA sunnuntaina on lapsille järjestetty ihan omat festarit, SmugsuRokki! Tapahtuma on täysin maksuton!

Ohjelmassa

klo 12:00 TSMO Big Band
klo 13:00 Pieni ritari -lastennäytelmä (EduArt)
klo 14:00 Kengurumeininki
klo 15:00 Kelly
klo 16:00 Krista Siegfrids


Että jos joku siellä pohtii mitä viikonloppuna tekisi niin tässä oiva vaihtoehto!
 Niin, ja Fölillä pääsee ihan parinsadan metrin päähän jos kauppatorilta lähtee!

torstai 11. elokuuta 2016

Menkka juttuja: Tee punaisesta vihreää! (+ARVONTA!)


Kärttyinen kuin ampiainen. Turvottaa, suututtaa ja sattuu. Suklaata kuluu. Jaahas, taas se aika kuusta. On aikamoinen klisee että nainen on kerran kuussa kunnon hirviö, mutta minun kohdallani tämä klisee pitää paremmin kuin hyvin paikkansa. Ja minäpä kerron miksi.

Kun joskus viidennen luokan loppupuolella sain tutustua asiaan nimeltä kuukautiset, löysin loppuelämän vihamieheni. Oikeasti en valehtele jos sanon että kerran kuussa kiroan maanrakoon sen, että olen syntynyt naisena. Se 18 kuukautta jonka olen ollut raskaana, on ollut parasta aikaa. Koska the täti ei luonnollisesti tule silloin kylään. Aivan juhlaa! Puoli vuotta sitten kun taas jälleen kerran heräsin aamulla hormonihirviöiden kunigattarena lakanat veressä päätin että nyt riitti. Olin jo marssimassa Tyksin oven taakse vaatimaan kohdunpoistoa kunnes muistin erään kaverini hehkuttaman asian: kuukupin. Skeptinen hirviö marssi suoraa päätä apteekkiin ja sille tielle jäi.

Siskoni ja pari kaveriani ovat hehkuttaneet kuukupin nimeen jo kauan. Minä olen asian suhteen ollut todella skeptinen mutta kun mitta tuli täyteen niin se tuli täyteen. Yrittänyttä ei laiteta ja luojan kiitos yritin, elämäni parhaiten käytetyt kolmekymmentä euroa. Ensimmäisistä kuukautisista lähtien rakastin sitä.



Lunetten kuukupin käyttö on yksinkertaista, pitkäikäistä ja ekologista. Sekä kotimaista. Eli kaikkea mitä tämä hippi hormonihirviö voi kerran kuussa vaatia. Viikon verran kuukuppia virutetaan tyhjennysten yhteydessä pelkällä vedellä. Sitten kuppi pestään, keitetään ja pistetään pussiin odottamaan seuraavaa viikkoa. Hyvässä hoidossa kuppi kestää vuosia. Kolmenkymmenen euron kertasijoitus ei siis tunnukkaan enää niin  pahalta! Aluksi kuukupin käyttö saattaa hieman ontua ja vaatia aikaa, mutta kärsivällisyys on hyve tässäkin asiassa! Ja kyllä, tämä sopii myös runsaille kuukautisille. Terveisin kokemuksen syvä rintaääni. Synnyttämällä kaksi lasta pääsin eroon viikon burana kuurin vaativista kivuista mutta sain tilalle melkein parin tunnin välein vaativan vessareissuepisodin nimeltä niagara. Kuukupin myötä vessaan voi mennä silloin kuin oikeasti pissattaa.

Rakastuin tähä  tuotteeseen heti ensimmäisellä kerralla. Samalla sätin itseäni miksi en ollut aikaisemmin antanut kupille mahdollisuutta? Miten monta viikkoa elämästi olen sählännyt siteiden kanssa ja miten monta euroa niihin on uponnut. Jätteen määrästä puhumattakaan. Kuukuppia ei tarvitse tyhjentää niin usein kuin joudut sidettä vaihtamaan. Kuukuppia voi yhtä soittoa pitää jopa 12 tuntia kerrallaan. Aika mieletöntä eikö? Kupin kanssa voi uida, saunoa ja elää kuin kuukautisia ei olisikaan. Ellei tyhjennystä lasketa. Nyt joku miettii että jep, ihan kuin tamponi. Ei, ei todellakaan tamponi. Paljon parempaa.

Siinä mielessä kuppi ei ole tehnyt ihmeitä etten kyllä edelleenkään osaa rakastaa tai edes nauttia kuukautisistani. Se on pakollinen paha naiseuden ja lisääntymisen kannalta mutta kupin myötä viha on muuttunut kyllä näitä sietää jutuksi. Ei enää ällöttäviä siteitä, hajuja eikä tunnetta kun joku lirahtaa housuun. Siistiä, vaivatonta ja vihreää. Kerran kuussa. Suklaan kulutukseen tuote ei ole vaikuttanut mutta ei se mitään. Sallitaan herkuttelu näinä viikkoina eikö vaan?


Koska rakastuin tähän tuotteeseen sata lasissa, haluan levittää hyvää. Otin yhteyttä huipputiimiin tämän kaiken takana ja sain mahdollisuuden arpoa kahdelle onnekkaalle kuukupin tykötarpeineen; itse kupin sekä pesunesteen ja pesuliinoja jotka soveltuvat kuukupin puhdistukseen kun juoksevaa vettä ei ole tarjolla. Esimerkiksi festareilla tai mökillä. Arvontaan pääset osallistumaan helposti: kommentoi minkä värisen kupin sinä haluaist. Vaihtoehdot löydät Lunetten nettisivuilta KLIK! Kommentoi väri sekä toimiva sähköpostiosoite blogin kommenttikenttään ja olet mukana arvonnassa! Arvonta sulkeutuu tiistaina 16.8.2016  klo 19:00!

Postauksen otsikko on lainattu Lunetten paketista saamastani postikortista. Se on mielestäni enemmän kuin osuva. Kuukautiset ovat maailman luonnollisin asia. Niistä voi puhua ääneen. Nyt sinulla on mahdollisuus tehdä luonnollisesta asiasta hetki jota luontokin rakastaa! Ja valitsemalla juuri Lunetten kuukupin, tuet samalla kotimaista työtä. Voiko tämän paremmaksi kuukautiset enää muuttua? 

Tämä postaus on toteutettu yhteistyönä Lunetten kanssa. En kuitenkaan hyödy millään tavalla linkkien klikkailusta!


keskiviikko 10. elokuuta 2016

Kuvia niin tavallisesta päivästä.






















Me ollaan vaan oltu ja hengailtu koko perhe. Isimiehen viikon ainoa vapaapäivä. No käytiin me kyllä gigantissa sekä Lidlissä. Mutta vain oltu ja tehty arkisia asioita. Syöty hyvää ruokaa. Leikitty. Käyty saunassa ja raahattu ulkouima-allas sisälle jotta saatiin tytöille vähän spessumpi kylpyreissu. Tutustuttu uuteen kameraan jonka kävin eilen Powerin avajaisista ostamassa ja napsittu parin päivän sisällä reilu 500 kuvaa. Soiteltu kaverille ja suunniteltu lauantaita jolloin kesä taputellaan loppuvaksi Liedossa järjestettävien festareiden avulla. Olen myös jo hieman haikaillut takaisin töihin, johan tämä lomailu riittänee. Tänään on ollut tylsä, arkinen mutta niin ihana päivä. Parin päivän aikana otetut kuvat puhukoon puolestaan. Kerrankin enemmän kuvia kuin tekstiä!