Kaksplus.fi

MENU

lauantai 30. heinäkuuta 2016

Näin vierotat vauvan tuttipullosta! Tai sitten et..

1. Tee päätös vierotuksesta.

2. Älä anna unipulloa vauvalle.

3. Kuuntele huutoa pari minuuttia. Tule siihen tulokseen että ei hitto jaksa.

4. Lämmitä ja anna maito.

5. Kokeile 15 vuoden päästä uudestaan.


Tämä temperamentti yhdistettynä lähes neuroottisen tarkkoihin maneereihin ensimmäisistä elinkuukausista lähtien. Tiedän että vanhemmuuteni sekä ammatillisuuteni tulisi jossain kohtaa äitiyden tiellä kyseenalaistetuksi mutta että nyt jo. Ja tuon neiti yks vee johtajan toimesta. Yritä tässä nyt sitten vierottaa toista unimaidosta kun tutti lentää kuin leppäkeihäs merkkinä iltamaidon ajasta. Samantien kun pää laskeutuu pinnasängyn pohjalle. Ja juuri kun pääsimme nauttimaan ihanista yöunista. Kynnys vaikeiden iltojen aloittamiselle on aika suuri tämän pitkään odotetun nautinnon takia! Voi toki olla että pääsisimme helpolla jos vaan ihan oikeasti yrittäisimme sinnikkäästi illan taikka pari. Mutta kun periksi antaminen on niin kovin helppoa.

Eihän tässä toisaalta ole vielä kiire. Ikääkin arvon johtajalla on vasta vuoden ja kuukauden verran. Mutta hyvän ruokahalun takia pullomaito on ravitsemuksen kannalta jo aivan turha juttu.

Joten tänne saa lähettää sähköisesti sekä neuvoja että sitkeyttä pysyä päätöksessä.

Ystävällisin terveisin; Johtaja ja hänen alamaisensa. 
Joita myös vanhemmiksi joskus kutsutaan...


torstai 28. heinäkuuta 2016

Lomareissu lasten kanssa ei ole kovin rentouttavaa...


...mutta sen kaiken arvoista.

Parin tunnin ajomatka kahden pienen lapsen kanssa. Luvassa kitinää sekä tylsistymistä. Puutuneita pyllyjä ja Netflixin piirrettyjä. Lahjontaa keksien ja lastenlaulujen avulla. Perillä odottaa kasa hyttysiä ja vaarallinen järvi. Lapset kiukuttelevat edelleen koska ovat väsyneitä eivätkä saa mennä minne lystäävät.

Hikinen ja kuumankostea puuhamaa reissu pienten lasten kanssa. Kitinää, vaipanvaihtoa ja paahtavan auringon lisäksi tuskahikeä. Jonottamista malttamattomien lasten kanssa ihmispaljoudessa. Päikkäriaikoja ja huutoa.








Ihanalta kuulostaa eikö? Ihanaa se olikin. Nimittäin viime viikonlopun reissu Tinon siskon perheen kanssa mökille sekä Puuhamaahan. Kaiken tämän kiukkushown unohtaa heti kun näkee oman lapsen riemun kun saa juosta serkkupojan kanssa kuin päättömät kanat. Riemu kun saa ensikosketuksensa järveen ja pääsee läträämään. Riemua hienoista laitteista, Puuhanallesta ja jäätelöstä. Lasten nukkuessa parannettiin maailmaa ulkona yömyöhään viinilasin äärellä. Vaikka ääneen puhuimme miten masokistista touhu oli neljän alle kolme vuotiaan lapsen kanssa. Olisi lottovoitto nimittäin jos koko kööri nukkuisi aamulla edes kahdeksaan saakka. Mutta siitä huolimatta siellä istuttiin ja nautittiin Suomen suvesta. Mietimme miten kolmen vuoden päästä rentoutuineina istuisimme samoilla tuoleilla ja lapset leikkisivät kauniisti keskenään. Pohdinnan jälkeen oli kuitenkin pakko todeta: Niin, ja silloin me valitamme kun ei ole mitään tekemistä.








Lasten kanssa reissaaminen ei ole maailman rentouttavinta hommaa. Hermot kiristyvät enemmän tai vähemmän aina välillä mutta se oman lapsen ilo. Se on parasta. Ja se jos mikä jyrää kaiken alleen.

P.s Rakas, taas kerran kamerasta löytyi pari "vahinkolaukausta" meikäläisen ahterista. Ettäkö ihan canvastaulun haluaisit? Odotahan vaan joululahjaasi..<3

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

"Äiti, löitkö sinä Matildaa?"

Tuli ilta. Tuli nukkumaanmenoaika. Oli isin iltavuoro, joten puikoissa oli tällä kertaa äiti. Äidin auktoriteetti katoaa kuin pieru saharaan siinä vaiheessa kun nukkumatin pitäisi saapua. Karataan sängystä, noustaan pinnasängyssä bailaamaan. Ja uskollisesti äiti kantaa ja kaataa lapset takaisin sänkyihinsä kerta toisensa jälkeen. Vaan eräs ilta ei kaikki mennytkään kuten strömsössä.

Olin jo pariin otteeseen kantanut Elviran takaisin sänkyyn ja laskenyt bailaavan Matildan makuuasentoon pinnasänkyynsä. Tiukkaan sävyyn sanonut että nyt nukutaan ja suukottanut hyvät yöt kerta toisensa jälkeen. Kolmannella kerralla en ehtinyt edes selkääni kääntää kun Matilda oli jo kääntynyt konttausasentoon aikomuksenaan nousta seisomaan. Käänsin Matildan takaisin selälleen mutten tainnut valitettavasti nostaa häntä tarpeeksi ja hänen toinen kätensä jäi selän alle ja vääntyi. Syntyi aivan jumalaton huuto. Pelästyin kuollakseni että ei perkele, nyt lähti käsi sijoiltaan mutta onneksi heti huomasin että säikähdyksellä selvittiin. Äidin sylissä itku alkoi nopeasti tyyntymään ja kun jäljellä oli enää vain pieni nyyhkytys, kuului isosiskon sängystä kysmys: Äiti, löitkö sinä Matildaa?

Jähmetyin. Pyysin taaperoa toistamaan kysymyksensä uudelleen koska pakkohan minun oli väärin kuulla. Vaan ei, niin hän kysyi toistamiseen. Kysymyksestä sekä tästä ajatuksesta tuli fyysisesti niin paha olo että meinasin oksentaa siihen paikkaan. Kuitenkin kokosin itseni ja vastasin taaperolle: Ei kulta, äiti ei ikinä lyö ketään. Vahingossa Matildan käsi jäi huonoon asentoon ja häntä sattui. Ei mitään hätää rakas, kaikki hyvin. Taapero hyväksyi vastauksen ja painoi päänsä takaisin tyynyyn huikaten rakastan sinua ja hyvät yöt. Taaperon tyytyväisyydestä huolimatta asia jäi mieltäni vaivaamaan koko loppu illaksi koska jos taapero luuli että äiti löi niin mitä luuli Matilda!?

Jo melkein kolmivuotias lapsi ymmärtää hyvin puhetta. Elvira ymmärsi mitä tapahtui ja mitä tarkoitin kun sen hänelle sanoitin sekä selitin. Mutta mites tuo vuoden ikäinen? Voiko hän oikeasti luulla että tein sen tahallani? Voiko hän oikeasti luulla että äiti satuttaa? Ajatuksena jo aivan kamala, saanko lopettaa ajattelemisen?

Vahinkoja sattuu ja ehkä ylireagoin. Se ei silti poista sitä mielipahaa mikä tästä tapahtuneesta tuli. Sekä minulle että Matildalle. Asiaa ei auttanut se että tapahtuma iltana nukuttaminen oli pitkästä aikaa taas hyvin pitkä ja kitisevä prosessi. En tiedä johtuiko se siitä että isi puuttui, mutta pienessä vilkkaassa mielessäni olen tietenkin varma että se johtuu siitä että Matildan luotto ja turva äitiä kohtaan meni sen siliän tien. Oman lapsen satuttaminen vahingossa on jotain aivan kamalaa. Jo pelkästä ajatuksesta tulee huono olo. Vielä huonompi tulee kun tajuaa että joku ihmiseksi itseään kutsuva tekee sitä tarkoituksella.

Voihan vahingot. Voihan äitiys. Ja voihan ylikierroksilla käyvä pääkoppa. 
Ylireagoinko koko asiaan ja oikeasti lapsi unohtaa tapahtuneen heti eikä ole moksiskaan?


tiistai 26. heinäkuuta 2016

Kun äiti voitti väsymyksen.


Tänään aamulla ajaessani töihin lauleskelin Ellinooran biisejä ja kaasuttelin hymyhuulilla. Aurinko paistoi ja fiilis oli jälleen kerran upea. Mietin miten onnellinen ja ihana olo minulla viime aikoina on ollut. Mietin hetken mistä tämä onnellisuus voisi johtua, elämässä kun ei mitään sen kummempaa ole tapahtunut. Mutta onhan: meillä vihdoin nukutaan. Vauvavuoden väsymys on pikkuhiljaa vihdoin voitettu ja luoja miten hyvältä se tuntuu. Eikä ihmekkään, kyllähän se väsymys vaikutti elämäämme enemmän kuin ehkä osaa arvatakkaan.

Matilda on nyt viimeiset kolme viikkoa nukkunut poikkeuksia lukuunottamatta kokonaisia öitä. Kolme viikkoa ja vasta nyt tunnen pikkuhiljaa olevani taas pirteä. Mutta ei mikään ihme että nukkumatin poissaolon jälkiä saa tovin jos toisenkin korjailla, onhan tässä jo vuosi valvottukkin. Mutta tiedättekö kun se väsymys ja silmäpussit alkavat pikkuhiljaa kaikkoamaan olo on aika euforinen. Hyvät yöunet eivät takaa onnellisuutta, mutta huonot yöunet takaavat väsymyksen. Joka taasen aika loistavasti peittää allensa sen onnellisuuden, ainakin minun kohdallani.


Kun tunsin päässeeni babybluesista yli, olin hetken pirteä. Väsymys kuitenkin palasi hyvin nopeasti takaisin ja olo oli kokoajan jotenkin sumuinen. Sumuinen ja nuutunut. Mietin ja pohdin pääni puhki missä vika. Kilpirauhasarvoissa? Oikeanlaisesta ravinnosta ja liikunnasta ei tuntunut olevan apua joten pakkohan minussa jotain häikkää oli oltava. Ei muut äidit näytä näin väsyneeltä miltä minusta tuntuu. Minä puhelias ihminen olin välillä niin väsynyt etten suutani jaksanuta avata vaan mielummin seurasin keskustelua sivusta. Ei se voi olla normaalia, ei se tuntunut normaalilta. Suurin syy tälle syyn hakemiselle oli hyvin nukkuvat lapset. Tai aika hyvin. Miten minä muka voin olla niin väsynyt kun ei meidän vauva ole koliikki vauva? Ei meidän taapero herää tuhatta kertaa yössä ja silti vaan minua väsyttää. Vaan kun tarkemmin asiaa mietin syy oli juurikin lapset. Kaksi alle kolme vuotiasta heräsivät yleensä molemmat 2 kertaa yössä. Taapero ei aina, nuorempi jopa joskus kolme kertaa useammin. Vaikka molemmat lapset nukkuisivat kohtalaisen hyvin, tietää se minulle minimissään kahta tai neljää herätystä yössä. Onhan siinä jo, varsinkin kun mikään supernopea uudelleen nukahtaja en koskaan ole ollut. En myöskään nuku jos talossa ei ole hiirenhiljaista, joten Tinon valvoessa lasten kanssa valvoin silti. Jokaikinen yö. Lähes vuoden ajan. Johan siinä saa kivasti univelkaa kyllä kerättyä!

Viime viikot olo on ollut kuin vastarakastuneella. Olen katsonut Tinoa ja miettinyt että eihän tuo niin ärsyttävä olekkaan mitä luulin. Lasten kiukuttelut eivät tunnu enää niin hermoja raastavalta. Kotityöt sujuvat leikiten eikä hampaita yhteen purren. Illalla väsymys on mukavan rauhoittava ja rentouttava, ei lamaannuttava ja kuolettava mitä pari kuukautta sitten. Väsymyksen väistytyttä olen taas oma itseni. Onnellinen oma itseni. 


maanantai 25. heinäkuuta 2016

On ihan sama imetätkö vai ruokitko lapsesi pullolla. Taaperonikin sen tietää.

Äiti! Minä annan vauvalle ruokaa huutaa taapero kovalla äänellä ja kaivaa tissinsä paidan alta ja aloittaa imettämisen. Voivoi onko sinulla taas nälkä kuuluu hetken päästä ja taaperoni tuikkaa tuttipullon vauvan suuhun. Taaperoni leikissä ei ole oikeaa tapaa ruokkia lapsi. Kunhan lapsi ruokaa saa. Miksi ei meidän aikuisten maailmassa ole näin? Taaperoni leikissä kukaan ei kerro korvan vieressä miten imettämisen onnistumisen eteen tulisi tehdä valtava määrä töitä painottaen imettämisen tärkeyttä kerta toisensa jälkeen. Miksi ei meidän aikuisten maailmassa ole näin? Taaperoni leikissä kukaan ei ole heti tyrkyttämässä lisämaitoa jos vauva huutaa rinnan jälkeen nälkäänsä pian uudelleen. Miksi ei meidän aikuisten maailmassa ole näin? Taaperoni leikissä kukaan ei tappele onko äidinmaidolla kasvanut vauva terveempi kuin korvikkeella kasvanut vauva. Miksi ei meidän aikuisten maailmassa ole näin? Taaperoni leikissä kukaan ei tuomitse kenenkään tapaa ruokkia lapsia tai kyseenalaista sitä. Miksi helvetissä  meidän aikuisten maailmassa homma ei toimi näin!?

Lähdetäänkö kaikki mukaan tähän taaperoni leikkiin jotta vihdoin ja viimein tämä ainainen sota saataisiin loppumaan? On yhdentekevää miten äiti lapsensa ruokkii. Kunhan lapsi ja äiti ovat tyytyväisiä sekä onnellisia. Toinen lapseni on saanut rintamaitoa paljon kauemmin mitä toinen. En voi sanoa silti kumpi heistä olisi pysynyt terveempänä tai saanut stressittömämmän äidin. En voi sanoa kummalla on paremmat eväät elämään ja tulevaisuuteen.

Yhden asian voin kuitenkin vannoa: molemmat heistä on saanut yhtä paljon rakkautta, lämpöä sekä läheisyyttä. 

Ja se on ainut asia jolla oikeasti on merkitystä.

perjantai 22. heinäkuuta 2016

Uskomatonta mutta totta, se on taas täällä...

Tsiiisus tämä ei oikeesti voi olla todellista. Ymmärrän, olen nainen ja saan muuttaa mieleni. Ymmärrän, juuri loppuneet kuukautiset mitä luultavammin sekoitti koko hormonitoimintani. Ainakin oireiden perusteella. Mutta cmoon, saanko hakata päätä seinään!? Kovinkaan kauas blogitekstieni syövereihin ei tarvitse matkata kun selviää kaksi asiaa 1. Vauvavuosi oli rankka enkä pidä erityisemmin vauva-ajasta. 2. Me emme tahdo enempää lapsia. Kaksi on meidän lukumme. Mutta mistä hemmetistä sitten tämä vauvalapsiraskauskuume johtuu!? Oikeesti, naisena olo on joskus aika hämmentävää...

Aika kultaa muistot ja näemmä hyvin kultaakin. Ei vauvavuosi nyt niin paha ollut. Jospa vaikka lukisin pari blogitekstiäni joita en ole edes julkaissut ja pistän vähän muistot tuoreimmiksi...Katson kuvia joissa esiintyy silmäpussien ja takkutukan alle hukkuva Laura. Mutta siltikin, siltikin huomaan ajattelevani että ehkä se kolmas lapsi olisi sittenkin kiva..Ei se vauvavuosi nyt kai niin paha ollutkaan..
Ei kuitenkaan missään nimessä vielä, siihen ei voimavaramme todellakaan riittäisi. Mutta ehkä sitten neljän vuoden päästä kun olisi aika vaihtaa kierukka uuteen...? Ehkä sitten? Parempi puoliskoni jopa tuntui hieman lämpenevän ajatukselle. Tai sitten hän luuli että vitsailin ja lähti leikkiin mukaan...no mutta, onhan tässä vielä aikaa lämmitellä ja pehmitellä (lue: kiristää, vinkua ja lahjoa)

Toisaalta voi olla ettei minulla mitään vauvakuumetta oikeasti olekkaan. Ehkä vaan panikoin tulevaa. Kun meidän oikeasti pitäisi vuosien jälkeen osata tehdä jotain muutakin kuin vaihtaa vaippoja ja lämmittää korvikettä. Vauva-arki on rankkaa mutta vuosien aikana niin kovin turvallista. Koskaan ei ole tarvinnut potea tekemisen puutetta tai olla muussa kuin äidin roolissa. Veikkaan kyllä että jännitys hälvenee heti kun tajuan että lapset osaavat oikeasti jo leikkiä lahdestaan ja saan hetkeksi nostaa koipeni kattoon...

Tällä hetkellä olemme matkalla Tinon siskon miehen mökille jonnekkin Hämeenlinnan suuntaan. Matkassa on yhteensä neljä alle 3 vuotiasta lasta. Vauvakuumeen häätöä vai lapsikuumeen kasvua..? Sen näkee sitten, ehkäpä viikonlopun jälkeen ajatus jopa neljästä lapsesta ei tunnukkaan niin hupsulta ja rankalta. Tai sitten heti maanantaina ihan vaan varmuuden vuoksi kuparikierukan lisäksi aloitan e-pillerit, kortsun käytön sekä selibaatinkin...

Vielä kerran: tsiiiiisus miten voi nainen olla ailahteleva ja hankala. Ei ole miehillä helppoa ei. Onneksi lapsia ei sikiä pelkästä ajatuksesta koska todellakin voin olla jo ensi viikolla aivan eri mieltä. Pari huonoa yötä ja tsädääm simsalabim, vauvakuume on poissa. Tilalla lukkokalsarit ja kirja joka kieltää esiaviollisen seksin.

P.s Teksti on kirjoitettu tien päällä kännykän kanssa joten pardon kirjotusvirheet sekä tekstinasettelu. Kuvatkin taitavat tulla yhteen pötköön tekstin lopuksi mutta tokkopa se haittaa, joskus näin!






keskiviikko 20. heinäkuuta 2016

Tee oikein ja rokota lapsesi.

Seurasin huuli pyöreänä kirjoituksia ja kommentteja kuumana käyvästä rokottamattomuustrendistä. Tiivistettynä: ihmiset jättävät lapsensa rokottamatta yhä enemmän ja enemmän rokotteiden haittavaikutusten takia. Osa oli sitä mieltä ettei lapsi niitä rokotuksia tarvitse. Niin, ei varmasti tällä hetkellä koska suurin osa ihmisistä on kuitenkin rokotusohjelman mukaisesti rokotettu. Mutta onko ihan unohtunut että aina ei näin ole ollut. Ihanko tosi ihmiset purnaavat rokotteiden haittavaikutuksista ja unohtavat tautien haittavaikutukset. Jotka vielä hetki sitten hyvin usein johtivat kuolemaanm  Harvoin omistan mistäkään asiasta kovinkaan mustavalkoista ja kärkästä mielipidettä. Tästä omistan mutta korostan, mielipide. Siltikin hyvät vanhemmat, rokottakaa nyt herranenaika ne pikku pilttinne. 


Suurin osa taudeista joihin rokotteet annetaan ovat ns. Kadonneet tai ainakin todella harvinaisia rokotteiden myötä. Tämän takia myös ne lapset ja ihmiset jotka eivät syystä tai toisesta rokotteita voi ottaa, saavat suojan laumaimmuniteetin takia. Jos tämä rokotusvastaisuus buumi jatkuu ja kasvaa, laumaimmuniteetille saamme sanoa soronoo ja heihei. Oma napa paras napa, mutta tee palvelus yhteiskunnalle ja niille ihmisille jotka eivät rokotuksia voi ottaa vaikka haluaisivatkin ja rokota itsesi sekä lapsesi.

Tällä hetkellä on helppo jättää lapsi rokottamatta. Rokotusten myötä taudit ovat niin harvinaisia ettei tartuntaa tarvitse oikeastaan pelätä. Mutta kun tämä buumi yleistyy, taudit yleistyvät. Kun ensimmäiset lapset menetään sairauksille jotka olisivat rokotteiden takia estettävissä, onko rokotteet vielä silloinkin turhia? Teidän jotka ette lapsianne rokota on helppo tällä hetkellä ratsastaa meidän muiden rokotettujen siivellä. Vaan se siipi ei tätä tahtia kauaa teitä kannattele. Ja sitä paitsi, vaikka meillä Suomessa on hyvä tilanne näiden voitettujen tautien kanssa, maailmalla se on aivan eri. Sotien takia on suuret ihmismassat liikkeellä ympäri maapalloa, maasta toiseen. Ihanko totta otat sen riskin?

On totta että rokotteilla on haittavaikutuksia. Kuten kaikilla muillakin lääkeaineilla. Suurta matikkapäätä ja googletaitoa ei kuitenkaan tarvita ennenkuin selviää että rokotteen estämään tautiin on kuollut pari vuosikymmentä sitten paljon enemmän lapsia mitä itse rokotteeseen tällä hetkellä. Rokottamalla estät lastasi sairastumasta tappavaan ja vakavaan tautiin. Jättäessäsi sen väliin, otat riskin. Suuren riskin.


Meidän lapset ovat rokotettu rokotusohjelman mukaisesti. Ei ylimääräisiä rokotteita, vain ne jotka neuvolasta saa. En ole googletellut rokotteiden haittavaikutuksia sen enempää ja jos ihan rehellisiä ollaan, en edes halua tietää. Ne meidän lapsille laitetaan, piste. Koen tämän jollain tapaa kansalaisvelvoitteena ja vastuullisena valintana. Olen ehkä jonkun mielestä sinisilmäinen naiivi joka luottaa lääketieteeseen kuin sokea. Tai en sokea, puolisokea pikemminkin. Tiedän että jokaisella lääkkeellä on haittavaikutuksia, sen tarkemmin minun ei tarvitse tietää ja spekuloida. Jopa särkylääke tai pelkkä ruoka-aine voi aiheuttaa hengenvaarallisen, jopa kuolemaan johtavan oireen. Mutta minä ainakin pelkään enemmän tappavia tauteja kun todella harvinaisia haittavaikutuksia. 

Elämässä on joskus hyvä jossitella ja kyseenalaistaa mutta rokotteet eivät ole oikea kohde. On hienoa että ihmiset yrittävät vähentää lastensa lisäaineiden saantia, kemikaalikuormaa ja turhien lääkkeiden hotkimista mutta rokotteet. niistä ei voi minun mielestäni karsia kuin pakon edessä. Tarkottaen siis rokoteohjelman rokotuksia. Minä ainakin mielummin yritän suojata lapseni mahdollisimman hyvin kuin jättää täysin yrittämättä. En ikinä voisi antaa anteeksi jos lapseni sairastuisi vakavaan sairauteen minun takiani. Rokotteen aiheuttamat haittavaukutukset ovat todellisia, mutta montako ihmistä sinä tunnet jotka niihin ovat sairastuneet? Ja ei, lukemasi artikkelin poika tai kummin kaiman serkkujen päiväkotikaveri ei kelpaa. Ja puhun nyt nimenomaan rokotusohjelman sisältämistä rokotteista, en kausi- tai sikainfluenssoista taikka punkkirokotteista.

Yritän aina asettua toisen kenkiin. Ajatella itseni toisen tilanteessa ja miettiä ettei oma tapani todellakaan ole se oikea. Yritän olla suvakki asiassa kuin asiassa. Yleensä siinä jopa onnistun mutta tässä en kyllä. En vain pysty käsittämään mikä olisi syy jättää rokotteita antamatta lapselleen jos ne mahdollista olisi antaa.

On älytöntä leikkiä oman lapsen hengellä. On älytöntä leikkiä jonkun muun lapsen hengellä. Ole vastuullinen. Ole osa yhteiskuntaa. Rokota lapsesi.

tiistai 19. heinäkuuta 2016

Onnellinen.

Heräsin aamulla siihen, kun pienet askeleet lähestyivät sänkyämme. Sotkuinen ja vaalea tukka erottui unihiekan läpi ja hento ääni sanoi: Äiti, mennään alas iltapalalle. Huomenta rakas. Aamupalalle kulta, ja isi tulee sinun kanssasi. Käänsin kylkeä ja jatkoin vielä hetken unia ennen kuin herätyskello piippasi alkavan päivän kunniaksi.

Auto starttasi kohti Raunistulaa Sanni spotifysta soiden ja hieman vuotava haisulitermosmuki kädessä heiluen. Aurinko paistoi ja ihmiset ulkoiluttivat koiriaan. Maailma heräsi pikkuhiljaa uuteen heinäkuiseen päivään. Liekö lomakuukauden syytä, mutta maailma tuntui nukkuvan enemmän kuin yleensä. Ruuhkasta ei tietoakaan. Lauloin, hörpin kahvia ja hymyilin. Päivä tuntui täydelliseltä, olo onnelliselta. Ja sitähän se on. Minä olen oikeasti todella onnellinen. Olen varmasti ollut aina nämä viimevuodet, mutta väsymyksen ja vauvavuoden stressin alle se huoleton hymy on joskus hukkunut.

En ole kovinkaan tavoitteelinen ihminen. Menen fiiliksen mukaan enkä tahdo aiheuttaa itselleni turhaa stressiä asioista. Olen kuitenkin yhden tavoitteen itselleni asettanut: onnellisuuden. Haluan olla onnellinen. Haluan tehdä kivoja asioita ja elää niin että se tuntuu hyvältä. Haluan osata olla onnellinen asioista joita minulla on. Haaveet ovat hyväksi, mutta vielä parempi on osata nauttia siitä mitä on jo saanut. Tämän haluan oppia koska en oikeasti tarvitse kovinkaan paljon ollakseni onnellinen. Haluan pitää lähellä ihmisiä jotka tekevät oloni hyväksi. Saada toiset tuntemaan olonsa hyväksi. Karkeasti sanottuna tavoitteeni on ulostaa ja oksentaa sateenkaaria. Olla niin onnellinen ja positiivinen ihminen että se on jo ihan helvetin ärsyttävää jonkun mielestä.

On huonoja päiviä, tulee aina olemaan. Mutta jos useimmat illat vuodesta päättyvät tulevaisuudessa yhtä ällöttävän romanttisen kliseisesti miten eilen kävi, olen päässyt tavoitteeseeni: rankan mutta ihanan päivän ja iltalenkin jälkeen nukahdin käsi Tinon kädessä. Viimeisillä voimillani jossain unen ja valveen rajamailla sain sanotuksi: Mä olen niin onnellinen. Rakastan sua.


P.s Materialismi ei tuo onnea MUTTA maksimekko Lidl 9,99 e.
 Ihana ja ennenkaikkea EDULLINEN!

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016

Olenko minä nuori äiti?

Kun tapaan uusia ihmisiä on enemmän sääntö kuin poikkeus että tullessa ilmi minun äitiyteni, "kauhistellaan" kun olen vielä niin nuori. Kun kerron että kyllä vaan äiti ollaan ja vielä tuplana, kauhistellaan hieman lisää. Yleensä jätän kertomisen tähän kohtaan enkä lisää enää vahinkoraskautta, aviottomia lapsia ja muita ei niin vanhanaikasia ja tavallisia asioita kauhisteltaviksi. Ihmiset eivät tarkoita mitään pahaa kauhistelullaan ja yleensä otankin sen ihan kohteliaisuutena. Ei siis silmäpussini ja teepussirintani ehkä olekkaan niin pahat että paljastaisivat äitiyden kilometrien päähän. Mutta jokaikinen kerta mietin että olenko muka sitten niin kovin nuori? Ja kai tavallaan minä olen.

Vaikka kaveripiirissäni tuntuu vauvoja tupsahtelevan kuin sieniä sateella (okei ei enää, tahti on harmi vaan vähän hiipunut..) taidan silti nyt ja tulevaisuudessa hyvin useasti olla se vanhempainiltojen nuorin äiti. Ensisynnyttäjien keski-ikä on tällä hetkellä noin 28 vuotta. Jos olisin osa massaa, synnyttäisin siis esikoiseni viiden vuoden päästä. Synnyttämisen sijaan meillä vietetään silloin ison kahdenksan vuotiaan neidin bailuja, apua! Tilastoista ja massasta huolimatta en tunne itseäni kovinkaan nuoreksi äidiksi. Ehkä siksi, että lähipiirissäni on paljon minun ikäisiä äitejä. Ja ehkä siksi, että enhän minä nyt kuitenkaan niin nuori ole kuin voisi. Ne todelliset teiniäidit lisääntyvät siinä murkkuiän kynnyksellä eikä vasta täysi-ikäisyyden jälkeen. 

On muuten kumma, miten aina nuoria äitejä ja ainakin teiniäitejä kohtaan luodaan ihan hirveät ennakkoluulot. Ja ne eivät todellakaan ole mitään positiivisia. On nuoria ja hieman vanhempia äitejä. Se miten sitä äitiyttä ja lastenkasvatusta toteuttaa, ei ole millään tavalla riippuvainen iästä. Ihmisestä, elämäntilanteesta sekä ihan vaan vaikka onnesta äitiys on kiinni. Tiedän paljon nuoria ja todella hyviä äitejä. Tiedän myös hieman vanhempia ei niin hyviä äitejä. Ja toisinpäin. Ikä ei oikeasti kerro mitään. Äitiyteen liittyy sama vastuu iästä huolimatta. Se on henkilöstä sitten kiinni miten sen vastuun itselleen ottaa ja toteuttaa.

Kävin perjantaina Turun yöelämässä ja näin tuttuja naamoja vuosien takaa. Tunnistin naamoja, jotka kävivät samoissa baareissa kanssani ennen kuin minusta tuli äiti. Se sai minut miettimään missä olisin jos en koskaan olisi raskautunut? Tai oikeastaan mitä ihmettä minä muka aina tekisin? Kävisin salilla, kahvilla, baareissa? Mitä ihmettä sillä kaikella vapaa-ajalla oikein tekisi jota ei silloin ennen lapsia laskenut edes mitenkään ihmeelliseksi vapaa-ajaksi. Elämä ilman lapsia kuulostaa niin tylsältä näin jälkikäteen ajateltuna että taidan lopettaa ajattelun jo alkuunsa.

Nuori äiti. Vahinkoraskaus ja uunituore parisuhde. Hyvin paljon tuomittavaa ja ei niin vahvat lähtökohdat onnelliselle perheelle. Mutta vaikka itse sanonkin, nuori äitiys on kuin minulle tehty. Olen onnellinen, jaksava ja hyvä äiti. Nuori tai ei, silti hyvä. 

Minkä ikäinen teidän mielestä on nuori äiti? 
Oletko sinä nuori äiti ja oletko kokenut ennakkoluuloja sen takia? 


lauantai 16. heinäkuuta 2016

Äiti oli sittenkin loman tarpeessa.





Viimeisiä viedään, maanantaina olisi paluu lomalta sorvin ääreen. Tosin vain kahdeksi viikoksi, sen jälkeen lomaillaan taas pari viikkoa. Kiven kovaan väitin ennen lomaani etten todellakaan ole loman tarpeessa, juurihan vasta työelämään palasin äitiyslomalta. Kuitenkin nyt kahden viikon jälkeen voin sanoa olleeni väärässä, kyllä vaan se loma tuli oikeaan aikaan. Sitä ei vain tainnut osata kaivata kun sitä ei ollut. Mutta voi kyllä, nämä kaksi viikkoa ovat tehneet niin hyvää minulle.

Työni puolesta en voi sanoa olleeni loman tarpeessa, päinvastoin. Innosta piukeena töihin joka aamu, edelleen. Työni ei ole raskasta vaan ihanaa, innolla menen maanantaina takaisin. Kuitenkin vasta nyt loman aikana olen tajunnut miten tajuton ikävä oli omia lapsiaan työpäivien aikana. Perhettä ja sitä kiiretöntä arkea jota melkein kolme vuotta putkeen täällä kotona elimme.









On ollut aivan upeaa nyt kahtena viikkona viettää paljon aikaa perheen kanssa. Leikkiä, höpötellä, käydä kaupassa. Tehdä niitä ihanan tavallisia ja joskus jopa tylsiäkin arkiasioita. Vaikka palasin omasta tahdostani töihin ennenkuin olisi ollut talouden puolesta tarve, olisin hullu jos en ikävöisi lapsiani työpäivän aikana. Tuskin kukaan niin luulikaan, mutta itse en ole tajunnut sitä ikävän määrää ennenkuin nyt. Nyt kun olen taas saanyt roikkua räjähtäneenä kotiäitinä kaksi viikkoa.

Postauksen valokuvat ovat viime viikkoiselta Ähtärin reissultamme. Vaikka neljän tunnin ajomatka ei ole suurinta herkkua kahden pienen lapsen kanssa niin loma oli ihana. Oli kiva viettää perheen kanssa aikaa ihan vain keskenämme. Oli ihana nähdä lasten innostuneet ilmeet hotellin leikkipaikalla sekä eläintarhassa. Vähän jotain erilaista muuten niin tavalliseen vaikkakin ihanaan arkeen!







Lomassa on ollut huippua myös kodin laittaminen johon vihdoin on löytynyt aikaa. Pihaa sekä huonekaluja on pistetty uuteen uskoon, vielä laminaatit odottaisivat to do listalla mutta eiköhän nekin vielä tämän kesän aikana paikkansa löydä. Loman aikana olen myös ilman sen suurempia tunnontuskia ottanut omaa aikaa. Kun taas päivisin ollaan paljon yhdessä, ei haittaa jos äiti käy vähän rimpsalla iltasella ja nukkuu seuraavana aamuna hieman pidempään. Kun ollaan paljon yhdessä, on paljon helpompi antaa innokkaalle mammalle lapset yökylään ja toimia kavereiden sekä Tinon kuskina. Syödä sohvalla rauhassa aamupalaa Netlfixin tarjontaa kuluttaen. Sen jälkeen hakea lapset ja hukuttaa heidät suuriin ja märkiin suukkoihin.






Tämä kaksi viikkoa on mennyt aivan hujauksessa. Ensin mietin ettemme ole tehneet juurikaan mitään mutta olemmehan me. Nauttineet niistä ihan tavallisista ja arkisista asioista joihin ei aina hektisen työarjen keskellä meinaa löytyä aikaa. Se on se tavallinen arki joka tekee elämästä upeaa.