Kaksplus.fi

MENU

perjantai 29. tammikuuta 2016

Matkalla makujen maailmaan: Tomaatti-pinaatti kalapata!

Ainekset:

Peruna

Sipuli

Kala
 (tässä pakaste seitä)

Tomaattia

Pinaattia 
(pakaste)

Mausteeksi tilliä sekä mustapippuria

Pilko ja kuori ainekset. Keitä kypsäksi. 
Kaada suurin osa keitinvedestä pois ja soseuta!

Pinaattia ei nykyisten suositusten mukaan suositella alle yksivuotiaille suuren nitraattipitoisuutensa vuoksi. Pipsa Hurmerintaa kuitenkin lainaten, kasvisten ravitsemuksellisen hyödyn nähdään yleisesti ylittävän nitraatista mahdollisesti aiheutuvat haitat. Ja monessa muussa maassa pinaattia pidetään oivana ruokana alle yksi vuotiaille. Kuten myös punajuurta, joka on suomessa kielletty. Meillä mennään kohtuus kaikessa ja silloin tällöin pinaattia linjalla. 

Pinaatilla tai ilman, reseptin lisäksi suosittelen ostamaan Pipsan keittokirjan pienille ihmisille. Kirja sisältää paljon hienoja reseptejä jota en olisi koskaan keksinyt kokeilla ilman tätä kirjaa. 

P.s Jos pakastat sosetta, lisää joukkoon myös porkkanaa. Ei mene niin vetiseksi ja kökkäreiseksi. Ja voihan sitä oranssia kultaa muutenkin tähän lisätä!


keskiviikko 27. tammikuuta 2016

Kodin oma terapiahuone.


Lastenhuoneessa ei tuomita.

Lastenhuoneessa ei olla surullisia. Ainakaan kauaa. 
Kaikki murheet menee ohi pienellä puhalluksella ja sylillä.

Lastenhuoneessa saat olla sellainen kuin tahdot. 
Vain taivas on rajana. Prinsessa, prinssi, rekka taikka pallo.




Lastenhuoneessa ei ole rahahuolia.
 Ja jos on, niin äkkiäkös sitä sieltä lelulaatikosta löytyy. Esimerkiksi pieniä kiviä.

Lastenhuoneessa ei ole väliä kuinka monta seuraajaa tai naamakirja kaveria sinulla on. Lastenhuoneessa on vain oikeita kavereita ja niitä mielikuvitusystäviä.
 Jos oikein pääset lastenhuoneen taikaan, aivan varmasti näet myös nämä jälkimmäiset.

Lastnehuoneessa ei ole väliä ovatko vaatteesi viime hetken huutoa.
 Itseasiassa lastenhuone tykkää rikkinäisistä vaatteista. 
Polvessa oleva reikä voi olla pipi jonka lääkäri parantaa.

 


Lastenhuoneessa saa tanssia. 
Kukaan ei katso miten tanssit. 
Itseasiassa mitä oudompi ja sekopäisempi tanssi on, sitä iloisemmaksi lastenhuone tulee.

Lastenhuoneessa ei murehdita huomista vaan eletään hetkessä. 
Ollaan hetkessä mukana täysillä.

Lastenhuoneessa saa parhaat unet. 
Pieni sänky kutsuu seikkailijaa suuren ja mahtavan päivän jälkeen. Ja mikä parasta, huominen päivä on aivan yhtä mahtava ellei parempikin.



Makoilin eilen Elviran sängyssä leikin ohella. Itseasiassa minun tehtävänäni oli nukahtaa nukkumatin tahtiin ja herätä suureen huomenta huutoon kerta toisensa jälkeen. Siinä makoillessani tajusin miten paljon rakastan lastenhuonetta. Se on niin värikäs, asukkiensa näköinen. Sotkuinen ja täynnä tavaraa. Täynnä elämää. Eikä siellä leikkijöitä murheet koskaan paina. Oli todella terapeuttista muuten niin raskaan päivän päätteeksi heittäytyä täysillä mukaan leikkiin. Kunnella täysillä Urpoa ja Turpoa sekä laulaa mukana. Olo oli todella paljon kevyempi tämän jälkeen. Murheet ja stressi pieneni ainakin puolella, voin vannoa. Ellet usko niin kokeile. Tai käsken kokeilemaan muutenkin. Niin terapeuttista ja vapauttavaa.  

Lastenhuone on vaan niin puhdas. 
Niin täynnä rakkautta.
Niin aito.


maanantai 25. tammikuuta 2016

Helpot ja nopeat askartelut: arjen pelastajat!


Välillä sitä tuntee riittämättömyyttä tai huonoa omatuntoa kun ei vaan jaksa tai osaa. Katselet somesta mitä hienompia taideteoksia, leivoksia ja DIY juttuja joita on toteutettu lasten kanssa. Yrität parhaasi, mutta riittääkö se? Kyllä riittää.


Kun parhaasi yrität, se riittää. Huomio ja yhdessä tekeminen on se kaikkein tärkein. Lapsi ei vaadi hienoa lopputulosta. Kaikki voi olla vähän sinnepäin tai melkein, tärkeintä että asiat tehdään yhdessä. Ja sitä paitsi, mitä oudompi ja epänäköisempi lopputulos on, sitä enemmän lapsi saa käyttää mielikuvitustaan.


Postauksen pointti: tarttukaa vanhemmat toimeen ihan rohkeasti vain. Vaikka ei olisi se vahvin laji tai vaikka tuntuu ettei ihan satalasissa jaksa tai ole montaa tuntia aikaa. Elvira ainakin nautti täysin rinnoin näistä tuotoksista vaikka lopputulos on hieman...noh, ei niin täydellinen ja viimisen päälle ;) nämä askartelut vei niin paljon aikaa kun sillä hetkellä oli sopiva; lumihiutaleita tehtiin yhdessä melkein tunti. Hämähäkki syntyi parissa minuutissa tiskauksen ohella ja kiikarit parissa sekunnissa samalla kun lajiteltiin roskia.

P.s Luojan kiitos mun nykysen työpaikan haastattelussa ei tarvinnut antaa taidonnäytettä askartelussa...

lauantai 23. tammikuuta 2016

Voiko lapsi olla liian lihava?


10,4 kiloa täyttä rakkautta näyttää meidän kotivaakamme tällä hetkellä. Ja ikää viikkoa vajaa 7 kuukautta. Me kutsumme Matildaa hellyttelynimillä pullukka, punkero, plösö ja pallo. Helyyttelynimillä, koska voi apua miten söpöjä nuo michelinmakkarat ja plösöposket ovat. Paino huitelee ties millä pluskäyrällä ja itse vähät välitän vaikka vauvani olisi ties kuinka painava. Saan kuitenkin usein kuulla lausetta "kyllä se siitä tasottuu" ja "ei Matilda isompana välttämättä enää ole ylipainoinen" ja olen vähän wtf. Kyllä, vauvani on pientä makkaraa täynnä ja paino huitelee ties millä pluskäyrillä mutta pidänkö lastani ylipainoisena. Herranjumala en, eihän vauva voi olla edes ylipainoinen. Ei ainakaan sillä tavalla joka on meidän mielemme ja asenteemme myrkyttänyt. Nykymaailmassa ihannoidaan laihuutta, jopa sairaalloisella tavalla. Ja minähän en lasteni mieltä sillä paskalla myrkytä.

Törmäsin mufasoissa (kind of äitylit mutta iseillä höystettynä) ketjuun jossa puhuttiin ylipainoisista lapsista. Tai oikeastaan lapsista, jotka kasvavat omanlaisiksi omilla käyrillään mutta meidän vanhempien sairaassa päässä se vääntyy liikalihavuudeksi. Mutta kun ne neuvolan käyrät...
Ylipaino on ylivoimaa mutta samalla myös riski terveydelle. Oikea ylipaino siis. Ylipaino, joka johtuu paskasta ruoasta ja liian vähäisestä liikunnasta. Meidän aikuisten ylipaino on usein tätä eikä suinkaan enää sitä omalla käyrällä kasvamista. Lapset sen sijaan, syövät mitä heille tarjotaan ja liikkuvat paikasta a paikkaan b valonnopeudella tuhat kertaa päivässä. Terveellisesti syövä ja tarpeeksi liikkuva lapsi voi olla pyöreäposkinen, hieman söpösti pehmeä muttei missään nimessä ylipainoinen. Lapsenpyöreä. Ja tälläinen on tervettä.

Valitettavasti lihava lapsi ei ole sen enempää urbaanilegenda kuin yksisarvisen kaltainen taruhahmokaan. Valitettavasti. Heidän kohdallaan kuitenkin syy yleensä on siellä soppakauhan toisessa päässä, vanhemmassa. Lapsi liikkuu ja elää luonnostaan niin paljon, että terveellisillä elämäntavoilla liikalihavuus tuntuu ajatuksena jo todella naurettavalta. (Sairaudet ja poikkeustapaukset erikseen. Nyt puhutaan niistä "tavallisista tallaajista") Valitettavasti elämme einesten, pelikonsolien, tablettien sekä noutoruoan maailmassa jossa sokeria tungetaan kaikkialle. Valitettavasti käsitys terveellisestä ja normaalista ruokavaliosta on vääristunyt tai painettu villasella. Kohtuus unohtuu ja lauantai karkkipäivät ovat saattaneet vaihtua päivittäiseen herkutteluun. Autolla mennään autoa pidemmät matkat ja ulkoilu on jäänyt ihan unholaan. Tässäkin asiassa lapsi kärsii vanhempiensa virheistä. Kyllä, meillä herkutellaan. Kyllä, on päiviä kun enne ulkoile ja oi kyllä, autoa pidemmät matkat mennään joskus autolla. Mutta yleensä me eletään aika terveellisesti. Tai pilataan oma terveytemme silloin kun lapset nukkuvat.

On hyvä että lasten kasvua seurataan tarkasti. Käyrät on ihan oiva työkalu jos niitä luetaan oikein. Esimerkkinä meidän Matilda. Minä vanhempana repisin pelihousuni jos neuvolan tätimme puhuisi Matildasta ja ylipainosta samassa lauseessa. Näkeehän se sokeakin että likka vain kasvaa tasaisesti omalla käyrällään: tasaisesti kilon tai yli kuukaudessa. Syntymästä lähtien. Minä huolestuisin jos sitä painoa ei enää yhtäkkiä tulisikaan samaan tahtiin. Varsinkaan kun ei vielä liikuta suuntaan taikka toiseen. 

Laihuuden ihannointi ei ole tervettä. Terveellisen elämäntavan noudattaminen ja sen ihannointi on. Lapsi saa olla pyöreä. Lapsi saa olla lapsi. Kuulematta ja luulematta että on lihava. Älkää saastuttako lapsianne, paskalla ruoalla tai paskalla ajatusmaailmalla. Joskus lapsen kasvu tasoittuu vasta murrosiässä. Pituutta tulee painoon nähden paljon ja yhtäkkiä siihen saakka ylipainoinen voikin olla liian laiha. Ja entä sitten jos kasvu ei tasotukkaan? Kun elää terveellisesti, voi olla tyytyväinen ja onnellinen juuri sellaisena kuin on. Tärkeintä on opettaa lapsille että riität juuri tuollaisena ja olet täydellinen. Miksi kaikki pitää tunkea samaan muottiin ja samoihin käyriin? Me kun olemme kaikki ainutlaatuisia ja täydellisiä.

Nautitaan elämästä. Nautitaan lapsista. Nautitaan ruoasta. Nautitaan karkkipäivistä ja lasten kanssa ulkoilusta. Terveet elintavat ovat pohja hyvälle elämälle mutta siitä elämästä pitää silti muistaa nauttia. Hyvällä omalla tunnolla. 
Ja kohtuudella.

Mitä ajatuksia tämä teksti sinussa herätti?


torstai 21. tammikuuta 2016

!#!@@ uhma !


Tiedättekö, olen aina pitänyt itseäni äitinä joka ei ikimaailmassa huutaisi lapsilleen. Mutta kappas kummaa, pilvilinnat sortuu ja sitä rataa. Tänään löysin itseni huutamassa taaperoneidille siskonsa kiusaamisesta. Äitiyden tähtihetki? Ei suinkaan mutta väistämättä edessä. Hermot on pitkät kuin nälkävuosi mutta kyllähän sekin joskus loppui...

Ennen äitiyttä ajattelin aina ettei oma lapsi voi raivostuttaa. Oikeasti, nyt huutonaurua tähän perään. Oma lapsi on se rakkain, mutta myös samalla se raivostuttavin. Suoraan sanottuna voi nyt jumalauta tätä uhmaa. Mä kestäisin itkupotkuraivareita vaikka hamaan tulevaisuuteen saakka, mutta pientä toistuvaa kiusaa ja vahingontekoa en voi sietää. Käskyille ja komennoille nauretaan, irvistellään eikä oteta kuuleviin korviinsa vaikka kuinka kiukkuinen tai vakava äiti olisi. Voi että tuo taaperon uhma syö minun egoani äitinä, kypsänä aikuisena sekä kasvattajana. Ja niinkuin edellä jo mainitsin, aina ei vaan enää kykene olemaan se kypsä aikuinen.

Tänään koko aamun ollaan otettu enemmän vähemmän yhteen uhmarintamalla. Jäähyllä ollaan istuttu, mietitty kolttosia, pyydetty anteeksi ja sovittu. Kaksi minuuttia ja tämä koko keissi alkaa alusta. Äidin hermot saattavat olla pikkuisen kireällä...Lohduttavinta tässä on se, että ei tuo uhma taida olla vielä edes kunnolla alkanut. Elvira tarjoilee vasta pieniä maistiaisia, pääruoka tulee kohta...Yritän toistuvasti muistutella itseäni miten tärkeää tämäkin kehityksen kannalta on mutta kieltämättä itkupotkuraivarit perkeleitä suusta päästellen kuulostaa paljon lohduttavammalta kuin yksikään zen värityskirja tai kyllä se siitä helpottaa- kommentti.

Kyllähän sen tiedän että se helpottaa, jo ihan kohta kuuman kahvikupin jälkeen. Mutta nyt vaan nakertaa, ja syvästi nakertaakin. Varsinkin kun kaksisataakolmekymmentä kertaa olen saanut neidin kantaa takaisin sänkyyn päiväunille. Viimeinen oljenkorsi käytetty ja siellä pysyy: kohta isikin tulee jo töistä kotiin. On se kumma miten isin auktoriteetti on säilynyt ja äidin ihan kuollut ja kuopattu. Niin epäreilua, niin epäreilua...

Nyt vielä yksi PERKELE. Johan helpotti. Kiitos, anteeksi ja näkemiin. Näinä päivinä kiroan miksi meillä ei ole hätävarasuklaa piiloa. Oikeasti. Jokaisen perheen must have.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Nainen.

Tänään illalla suihkussa kaikessa rauhassa jalkojen höyläilyn keskellä havahduin heleään ääneen. Äiti, mitä sinä teet? Pienet tarkkaavaiset silmät tapittivat minua kylpyammeesta vastausta odottaen. Äiti ajelee jalkakarvojaan. Naiset yleensä tekevät niin. Säkin voit sitten aikuisena tehdä niin. Jos tahdot. Pienen ihmisen kulmat menivät hetkeksi mietteliäänä kurttuun mutta sitten kuului heleä ja hyväksyvä vastaus; okei. Tämän pienen keskusteluhetkemme jälkeen rupesin miettimään, että voihan taas mikä vastuu. Minun tehtäväni on kasvattaa näistä kahdesta pienestä tytöstä naisia. Opettaa heille mitä tarkoittaa naiseus, naisellisuus ja mitä on olla nainen. Taas kerran sitä tajuaa miten vastuulliseen ja helposti paniikkia aiheuttavaan tehtävään on itsensä pistänyt; Äitiys. Se kattaa kuulkaas niin paljon! 

Tärkein asia naisena olemisessa olisi opettaa ulkonäköpaineiden turhuus. Miten turhaa, niin turhaa. Tärkein asia jonka äiti tyttärelleen voi opettaa, on olla hiljaa läskistä. Lopettaa se selluliitista rutiseminen ja jenkkakahvojen venyttäminen peilin edessä. Olla vain tyytyväinen ja onnellinen omana itsenään. Lopettaa vertailu, itsensä muuttaminen sekä paineiden ottaminen. Tai ainakin olla näistä asioista hiljaa. Omena putoo lähelle puuta eikä sitä aina tajua miten paljon oma esimerkki voi lapsiinsa vaikuttaa. Vaikka oma peilikuvani ei aina miellytä, en aio ikinä sanoa sitä tytöille ääneen. Rakastan itseäni ja rakastan naisena olemista (paitsi viikon kuussa sekä synnytyssupistuksissa). Nainen, mies, tyttö tai poika. Ihan sama, kunhan onnellinen. Tätä tekstiä kirjoittaessani tajusin että eihän mun oikeestaan kuulu opettaa millainen on nainen ja miten nainen käyttäytyy.  Hyvillä käytöstavoilla, moraalilla, etiikalla tai elämisen taidoilla kun ei yksinkertaisesti ole mitään tekemistä sukupuolen kanssa. Tytöt tulevat imemään minusta naisen mallin ja Tinosta miehen mallin. Paineita siitäkin tulee kun tiedän että me omalla esimerkillämme annamme heille pohjan terveeseen parisuhteeseen, toisen kohtelemiseen ja kuuntelemiseen. Oikeastaan ihan kaikkeen. Paineita, paineita...

Aikamoiset paineet mutta on tämä maailma kai ennekin pyörinyt ja vanhemmuudessa onnistuttu.. Säärikarvoilla tai ilman. Eipä tyypit kuulkaas yhtään valehtele kun sanovat että vanhemmuus ei katso kelloa ja on kaksneljäseiska life time hommaa. Niin se vaan menee mutta sitä ei kannata miettiä ennen vanhemmuutta. Muuten menee pupu pöksyyn ennenkuin ehtii edes ovista paikantamaan!

Tekstin pointti? Ajatuksten helinää vaan tässä samalla kun odotan että pikkunaiset hiljenee ja pääsen iltapalan kimppuun. Popcornit kuulostavat hyvältä. Tyttäreni, naiseuden opetus numero yksi: Salaa syötyjä herkkuja ei lasketa koska kukaan ei nää. Itseäsi ei lasketa ja jos lasketaan, sulje silmät.


tiistai 19. tammikuuta 2016

Ikäkriisi.


Tiedättekö, olen aina ajatellut ettei tämä maailman meno niin muutu minun ja lasteni lapsuuden välissä. Ajattelen, että vanhempieni lapsuus on ollut aivan erilainen mitä omani, muttei maailma enää muutu siihen tahtiin nykyään. Kaikki on jo saavutettu, mihin muka tämä teknologia enää menisi? Kuitenkin eilen aihe vapaalla hengailessani (kyllä, käyn siellä lukemassa juoruja yön pimeinä tunteina!) törmäsin keskusteluketjuun jossa listattiin asioita kymmenen vuoden takaa. Niitä asioita joita ei enää ole. Ja jumankekka, siinähän iski pienimuotoinen ikäkriisi! Tässähän voi pian alkaa käyttämään sitä kuuluisaa "kun minä olin nuori..." lausetta. Onhan tämä meno meinaan aika paljon muttunut vuosien saatossa?

Kun minä olin nuori meillä ei ollut kotona internettiä vaan koulun jälkeen sai jäädä atk luokkaan dataamaan.

Siellä sitten tietenkin mentiin habbohotelliin josta minut löysi nimimerkillä hevoshullu93 (huutonaurua).

Ensimmäinen sähköpostiosoitteeni oli www.minimax@luukku.com. Kyllä, www koska armas siskoni väitti että siinä pitää olla tuo www. alku jotta se toimii. Kumma kyllä hänen s postinsa oli ihan normaali osoitteinen...Minimax taasen oli meikäläisen lempi hevonen, tietenkin. Lisää huutonaurua.

Sähköpostiin ei tullut sen enempää työasioita kuin e laskujakaan vaan sillä läheteltiin hienoja nettikortteja. Musiikilla ja upeilla kuvilla varustettuina joita löytyi nettikortti tai kortitnetistä. Tai jotain sinne päin. Yleensä vieläpä se kortin saaja istui siinä viereisellä koneella...


Sitten kun tästä aika vähän meni eteenpäin tuli Irc galleria alias galtsu kuvoihin sekä mese. Muistatteko? Tällöin meillä oli kotona jo ihan ikioma laajakaista ja siellä sitten meseteltiin ja galtsuteltiin päivästä toiseen. Tai sen parin minuutin ajan koska sitten nähtiin ne mese kamut ihan face to face. 

Ensimmäisen puhelimeni sain viidennellä luokalla. Se oli upea, värinäytöllinen Siemens merkkinen simpukkapuhelin. Siihen ei suinkaan ladattu netistä ilmaiseksi mitään, vaan tilattiin maksullisia logoja sekä soittoääniä. Lehtien takana oli niitä mainoksia. (Tosin minä en niitä tilannut koska ne maksoivat...) Kameraa ei siinä ollut vaan sillä puhelimella ihan oikeasti soiteltiin ja tekstailtiin. Puhelinta ei myöskään vaihdettu kuin sukkia eikä sitä näprätty koko aikaa. Korkeintaan kuunneltiin niitä upeita piippiiipiiip soittoääniä kavereiden kanssa. Tai soiteltiin euron sunnuntaina kaikille kavereille koska sinä päivänä puhelut maksoivat vain euron! Puhuitpa miten pitkään tahansa. Ainiin, saihan niihin puhelimiin niitä hienoja kännykkäkoruja!

Niin että kyllähän se maailma on vaan kehittynyt tässä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Millaistahan täällä on kymmenen vuoden päästä? Silloin kun minä olen Elviran ja Matildan mielestä elänyt jollain toisella vuosituhannella kaiken vanhan teknologiani kanssa. Lentäviä autoja? Kosketusnäyttöpuhelimista jokin seuraava keksintö? Ken tietää mutta minä taidan olla vanha.



maanantai 18. tammikuuta 2016

Jokaisen lapsiperheen must have: Universal Stone!


"Universal Stone on yleispuhdistusaine, joka toimii kodin kaikilla kovilla pinnoilla. Sama aine puhdistaa, kiillottaa sekä suojaa pinnat yhdellä käsittelyllä.
Tuote on täysin biohajoava, vaaraton terveydelle, eikä sitä ole testattu eläinkokeilla. 
Lapsiperheille Universal Stone on turvallinen vaihtoehto."
(Teksti lainattu Universal Stonen nettisvuilta)

POSTAUS EI OLE YHTEISTYÖ! Oikeesti naiset, miehet, nuoret, mummot ja papat siellä ruudun toisella puolen, ostakaa tämä. Tällä lähtee kaikki, aivan kaikki. Kynät pöydästä, palanut ruoka hellasta sekä uunista. Kalkkitahrat vesikraanasta sekä laatoista. Mustikka tahrat valkoisesta ruokapöydästä. Kaikki. Ja puhdistusaine on kokonaan myrkytön. Hellä iholle sekä luonnolle. Aivan jotain päinvastaista mitä esimerkiksi normaalit uuninpuhdistusvaahdot ja litkut. Rakastuin tähän Elviran odotusaikana kun ei tehnyt mieli läträtä myrkyllisillä puhdistusaineilla. Puhumattakaan tästä hetkestä, kun siivousapulaisena ja kaapinpenkojana häärii touhukas kaksivuotias. 

Oman Universal Stoneni olen ostanut turun messuilta mutta esimerkiksi netin kautta saa tilattua. Ja joskus olen tainnut törmätä kyseiseen kiveen myös Citymarketin siivousainehyllyllä! Suosittelen!

Seuraa blogiani myös Facebookissa sekä Bloglovinissa. 

torstai 14. tammikuuta 2016

Kahta en vaihda.





 

Yritin etsiä netistä jotain runoa tai värssyä joka kertoisi sen kaiken. Mutta sanat ei vaan yksinkertaisesti riitä kertomaan sitä. Niin paljon, niin kamalan paljon. Eniten koko maailmassa.

Rakastan.







tiistai 12. tammikuuta 2016

DIY: Lasinen valokuvapurkki!



Aika kiva, vaikka itse sanonkin. 
Tästä ei varmaan tarvitse tehdä kirjallista ohjetta tai tarvikelistaa? Nyt vain suolakurkkuja syömään koko porukka, vaikka ei niin mieli tekisikään ;) Tosin, tämä oli punajuuripurkki...





maanantai 11. tammikuuta 2016

Sisäinen minäni voi loistavasti.

Tiedättekö, kaikesta väsymyksestä ja orastavasta nuhasta huolimatta oloni on mahtava. Olo on mahtava, minä olen mahtava. Jouluna tuli syötyä ja herkuteltua aivan liikaa. Olo oli tunkkainen, turvonnut ja voimaton. Nyt kun vihdoin ja viimein kaikki herkut on syöty ja ruokavalio kondiksessa, alkaa pikkuhiljaa oma peilikuvakin miellyttämään. Energiasta ja pirteydestä puhumattakaan. Ruokavaliolla voi tehdä ihmeitä aikaan, niin sisäisesti kuin ulkoisestikkin. Itselleni tämä vaikutus on ehdottomasti enemmän sisäinen.

En ole koskaan ollut laihduttaja. Alottaessani elämäntaparemontin tarkoitukseni ei ollut niinkään laihduttaa, vaan elää terveellisemmin. Tiesin että paino tulisi väistämättä tippumaan eikä siitä haittaakaan olisi, päinvastoin. Olenhan koko aikuisikäni ollut lievästi ylipainoinen. Liian suuresta vaakanumerosta huolimatta lähdin tavoittelemaan sisäistä hyvinvointia. Tunnetta että nyt on hyvä. Ja nyt on. Tällä hetkellä on. Se kuitenkin katoaa hyvin nopeasti jos ruokavalio lähtee taas liian suurella vaihteella herkuttelua päin.

Ruokavaliolla voi oikeasti tehdä niin paljon. Jokainen meistä tietää ettei sen suklaalevyn jälkeen olo ole kovin mahtava. Kun syö terveellisesti ja tuntee sisäisesti voivansa hyvin, heijastuu se ulospäin. Ainakin minun kohdallani heijastuu, ja ihan todella paljonkin. Painan tällä hetkellä vähemmän kuin koskaan ennen näin aikuisiällä. Kroppa ei todellakaan ole samanlainen kuin ennen kahta raskautta mutta oloni on siitä huolimatta mahtava. Oma peilikuva miellyttää silmää ainakin suurimman osan viikkoa. Vaikka olen edelleen lievästi ylipainoinen, olo on kevyt. Syön terveellisesti. Syön monipuolisesti ja syön kohtuudella. Vatsani vointi on parhain vuosiin. Herkuttelen, mutta kohtuudella. Yksinkertaisesti olo on mitä mahtavin. Mä olen juurikin sellainen ihminen että kun syön terveellisesti viikon, olo on niiiiin #fit. Ruoka vaikuttaa mun mielialaan ja hyvinvointiin todella paljon, niin hyvässä kuin pahassakin. Nimittäin herkuttelupäivän jälkeen peilikuva ei todellakaan miellytä eikä vaatteet istu. Itsevarmuus on tipotiessään ja olo on suoraan sanottuna aivan paska. Silti se herkuttelu on niin helppo aloittaa ja vaikea lopettaa. Niin mikä itsekuri...?

Edelleen liikuntakärpänen on kadoksissa mutta annan sen itselleni anteeksi. Touhuan kotona, kävelen ja ulkoilen päivittäin ja näin on tällä hetkellä hyvä. Ehkä sitten joskus kun tämä arki tästä hieman tasoittuu. Huominen tulee aina tämän päivän jälkeen ja huomenna on hyvä päivä aloittaa, aina ;)

Vasemmalla kuukausi synnytyksen jälkeen, oikealla puoli vuotta. Pelkällä ruokavaliolla, monen monta kertaa repsahtaen mutta kyllä jotain on tultu tehtyä oikein! Ja juuri tätä minä häen: elämäntapaa joka on terveellinen ja miellyttävä. Ei hampaat irveessä diettaamista aina lopulta päätyen ahmimaan. Vaan kaikkea kohtuudella elämästä (sekä suklaasta) nauttien!

Kyllä me äidit ollaan sitten sitkeitä tyyppejä.


Juuri kun mä pääsin teille hehkuttamaan miten hyvin meillä yöt nukutaan. Juuri kun ehtisin hieman tottua siihen ettei sieltä lämpimän untuvapeiton alta tarvitse keskellä yötä lähteä yhtään mihinkään. Juuri kun mun mustat silmäpussit alkoivat menettää väriään. Jep, meillä valvotaan taas. Kiitos sinulle flunssa siitä.

Kahden lapsen äitinä huonosti nukuttu yö on saanut aivan uuden merkityksen. Nyt oikeasti voin sanoa tietäväni miltä se univelka ja kilon painavat silmäpussit tuntuvat. Miten sitä onkaan jaksanut Matildan ensimmäiset kuukaudet herätä neljä viisi kertaa yössä ja aamulla reippaana (Not) ylös taaperon kanssa. Nyt tuntuu että ei millään mutta kovin kummasti sitä vain ne viisi kuukautta jaksoi. Toki aina viikonloppuisin sain nukkua välillä pitkään mutta kuitenkin. Yksi hyvä yö kuuden huonon joukossa ei juurikaan niitä silmäpusseja vaalenna.

Kovin on kummaa miten sitä ennen lapsia piti kuuden tunnin yöunia huonoina. Nyt huonot yöunet tarkoittavat sitä että se kuusi tuntia on aika jota voit kutsua yöuniksi. Mutta et suinkaan nuku sitä tunti määrää, ehei. Kuusi tuntia ja lukematon määrä edestakaisin liikettä sängyn ja lastenhuoneen välillä. Kuuden tunnin yhtäjaksoinen uni on luksusta, oi kyllä. Haudassa ehtii leävätä, vai miten sitä väitettiinkään...

Molemmat tytöt ovat siis flunssassa ja yskiä köhivät läpiyön. Minähän herkkäunisena herään joka ainoaan rasahdukseen joten unisaldo jää hieman heikoksi. Mutta en valita (valitan, mutta ihan vähän vaan..) tärkeintä olisinyt vain saada tytöt tervehtymään. Luulisi että pian tämä flunssa olisi selätetty kun nyt viimeinkin tarttui tuohon perheen pienimpään. Itse en toivottavasti sitä sen enempää saa, univelka yhdisttettynä flunssaan kuulostaa jo siltä ettei sieltä zombilandiasta ole sitten paluuta.

Kaikesta nurinasta huolimatta oikein ihanaa viikkoa kaikille! Eiköhän me täällä jakseta, juhlamokan ja löhöilyn avulla! Näinä päivinä on hyvin vaikea pitää syöminen aisoissa, kroppaa huutaa väsymyksessään hiilamättöä. Eritoten suklaata...Onneksi joulusuklaat on tuhottu jo aikoja sitten.

Tälläsinä päivinä ei meikata. Ei harjata hiuksia. Koitetaan nyt vaan lähinnä pysyä hengissä ;)

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Somettomalla.

Olen tällä hetkellä viettämässä sometonta sunnuntaita. Tai siis nyt en ole, kun tätä tekstiä kirjoitan mutta silloin olen kun sinä tätä luet. Jos et ole ennen lukenut blogiani, niin haastoin teidät kaikki uudenvuoden kunniaksi viettämään joka sunnuntai sometonta sunnuntaita tänä vuonna. Itse vietän somettomat, joka sunnuntai. Lähellä kuitenkin kävi että tämä sunnuntai olisi päässyt unohtumaan, sen verran sekaisin päivistä olen. Ja pää muutenkin pehminnyt näin äitiyslomalla...

Viime sunnuntaina en avannut nettiä ollenkaan. Tai avasin, Viaplayn muodossa mutta some pysyi kiinni koko päivän. Ei naamakirjaa, ei instaa, ei whats appia tai blogia. Ei mitään, joka veisi huomioni pois siitä oikeasta elämästä. Samaan aikaan sunnuntai oli hyvin vapauttava sekä tylsä. Vapauttava, kun ei "tarvinnut" katsoa mitään. Ei tarvinnut julkaista mitään. Tykätä mistään. Jakaa mitään tai lukea muiden murheista. Oli vain minä ja perheeni. Välillä tunnen suurta painetta, jopa velvollisuutta julkaista instassa tai blogissa jotain, Kiitokseksi seuraajilleni. Nyt tätä painetta ei ainakaan sunnuntaisin enää näy, koska olen kertonut että silloin ei tipu sitten yhtikäs mitään. Vapauttavaa, mutta samalla niin kovin tylsää.

En ollut ennen tätä sometonta päivää tajunnut miten paljon kulutan "tylsyyttäni" somessa. Tylsä hetki, luuri käteen. On päiviä kun some ei aukene usein, mutta ne ovat päiviä kun on paljon tekemistä. Nyt minun oli keksittävä jotakin muuta tekemistä niille tylsille hetkille. Oli oikeasti vaikeaa, kun ei odotellessa jotakin voinutkaan avata ja kurkata ilmoituksia ja kuvia. Hassua, mutta vapauttavaa. Hyvällä tavalla tylsää! Ja sai aikaiseksi todella paljon enemmän mitä yleensä...Kumma juttu ;)

Suosittelen kokeilemaan, ainakin yhden sunnuntain. Oppii ehkä jotain uutta omasta somettamisestaan. Itse ainakin yllätyin miten "riippuvainen" somesta olen vaikka en sitä kovinkaan paljon koe käyttäväni. Ehkä joku päivä otan oikein kellon käteen ja lasken joka minuutin mitä täällä netissä vietän. Tulos voi yllättää...Ja pelästyttää. Nyt kuitenkin toivotan teille kaikille ihanaa sunnuntaita, sometonta tai somellista! Somellista, jos tätä eksyt lukemaan! ;) Ihanaa päivää teille ihanille, nähdään taas huomenna! ;)


lauantai 9. tammikuuta 2016

Ulkona.








Maailmassa monta on ihmeellistä asiaa. Se hämmästyttää kummastuttaa pientä kulkijaa.

Vihdoin Elviran flunssa näyttää antavan periksi. Ryntäsimme heti kirpeään pakkaspäivään ulkoilemaan, jo riittää tämä sisällä nyhvääminen. Lähimetsästä löytyi paljon ihmettelemistä pienelle ihmiselle. Puhalsimme savua suustamme, löysimme puun johon oli tullut "pipi" ja kaarna oli tipotiessään. Heittelimme jäätyneitä käpyjä ja ihmettelimme kenkiemme jälkiä lumessa. Vielä kun sitä saisi aavistuksen verran lisää niin pääsisimme pulkkailemaan. Ja testaamaan joulupukilta saatua lumikolaa. Että mä sitten rakastan tätä meidän asuinaluetta. Ihmisiä mutta kuitenkin sitä omaa rauhaa. Luontoa ja metsää parin askeleen päässä ja siltikin kaikki tarvittavat palvelut ihan lähellä. Neuvola, apteekki ja kirjasto mukaanlukien. Siltikin mieli halajaa takaisin juurille, Lietoon. Mutta nyt nautitaan tästä hetkestä ja näistä maisemista, ainakin vielä tovi. Sormet ja varpaat ristissä toivoen lumiherraa tänne kyläilemään vielä vähän enemmän! Lumipalloja Elviran mieli halajaa joka päivä mutta tyhjästä on paha nyhjästä. Ehkä pian!

Ihanaa viikonloppua teille kaikille. Muistakaa nauttia pakkaspäivistä vaikka vilu luita hieman kolottaakin. Meillä ainakin eilen nautittiin paukkupakkasesta nakkaamalla kaikki vuodevaatteet ulkoilemaan koko päiväksi. Joko sinä olet muistanut häätää pölypunkit?