Kaksplus.fi

MENU

maanantai 31. elokuuta 2015

Mamuja siellä, mamuja täällä..

Olen jo pitkään seurannut sivusta uutisia, blogikirjoituksia sekä yksittäisten ihmisten kommentteja koskien maahanmuuttajia. Teksti on paikoittain hyvin yleistävää, rumaa ja suoraan sanottuna aika helvetin oksettavaa. Näitä lukiessani olen ihmetellyt: mihin on kadonnut kaikki inhimillisyys? Empatiakyky? Lähimmäisenrakkaus? 

Syyrian sota. Isis. Lähi-itä. Kaikista näistä mulle tulee ensimmäisenä mieleen kärsimys, tuska, kipu sekä kuolema. Ihmiset joutuvat lähtemään omasta kotimaastaan pakoon. Turvaan toiseen maahan jotta saavat elää. Myös tänne Jumalan selän taakse, paikkaan nimeltä Suomi. Ihmiset tulevat tänne vieraasta maasta laiskottelemaan, raiskaamaan ja ryöväämään. Jep.

Mä mietin tätä maahanmuuttoasiaa tänään oikein olan takaa ennenkuin päätin kirjoittaa ajatuksiani ylös. Istuin nojatuolissa Matilda sylissäni ja katsoin mun pientä viatonta tytärtäni. Mua ahdisti melkein itkuun saakka ajatus siitä, että nämä "mamumaat" ovat täynnä pieniä viattomia lapsia. Lapsia keskellä sotaa. Kasvaen väkivallan, raiskausten sekä kuoleman keskellä. Ja mitä me teemme? Mitä tekee muu maailma? Aivan kaikkensa etteivät nämä lapset pääsisi pois sieltä. 

Miksi me suomalaiset olemme niin ahneita? Miksi me emme voi antaa omistamme heille, joilla oikeasti on hätä ja kurja olla? Miten ihmishenkeä voi edes mitata rahassa!? Mua raivostuttaa argumentit "ne vie meidän rahat, ei kiitos mamuja tänne". Itsekästä ja oksettavan ahnetta. Meillä on hyvä olla. Meillä olisi varaa antaa myös muille. Mutta me olemme liian itsekkäitä. Mä menettäisin kaikki tällä hetkellä saamani tuet jos niillä voisin edes yhden lapsen pelastaa väkivaltaiselta kuolemalta tai raiskaukselta.

Miksi meidän on niin vaikea asettua toisen ihmisen asemaan? Mä en pysty edes kuvittelemaan sitä tuskaa mitä joku äiti tuolla jossain joutuu kokemaan. Näkee oman lapsensa pahoinpitelyn, kidutuksen ja kuoleman. Sitä hätähuutoa, kipuitkua ja sydäntä särkevää anelua lapsen suusta. Eikä kukaan auta. Mun lapset saavat nukkua yönsä rauhassa ja pelkäämättä muuta kuin sängyn alla piilevää mielikuvitusmörköä. Toisten lapset nukkuvat taivasalla, jos edes pystyvät nukkumaan. Jos Suomeen joskus syttyy sota, toivon että saan viedä lapseni johonkin turvaan ja olla "se vitun rahat vievä raiskarimamu" jossakin turvallisemmassa maassa. Joutuisin ehkä kestämään sen kaiken haukkumisen, herjaamisen ja syrjimisen mutta lapseni olisivat turvassa ja mikä tärkeintä, hengissä. Mitä äiti ei lastensa eteen tekisi. Niinpä. Ei kukaan luksushotellista tänne tule muuten vaan "meidän verorahoja kuluttamaan" ja kuuntelemaan mitä rumempia huudahduksia. 

Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Vaikkei kovin harras kristitty olekkaan, tämä on ihan älyttömän hyvä ohjenuora meille kaikille. Ottakaa ne päät pois sieltä ahterista ja asettukaa edes hetkeksi toisen saappaisiin. Ja ennenkuin joku vetää esiin sen raiskaritappaja-mamukortin niin älä edes vaivaudu, mätämunia meistä suomalaisistakin löytyy. 

Ja lopuksi vielä kolme oikein hyvää kirjoitusta jotka kannattaa lukea, varsinkin teidän joiden veri kiehahti tämän mamuja puolustavan tekstin takia.





sunnuntai 30. elokuuta 2015

Ja hän sai nimekseen...


Matilda Maria Helena!

torstai 27. elokuuta 2015

Tavoitteena energisempi elämä!


Minimimmin raskausaika oli aika rankka. Raskaus ja työ vei kaikki voimat ja sen lisäksi jaloissa hääri huomiota sekä tekemistä vaativa taapero. Voimat oli aivan loppu ja usein mentiin sieltä missä aita on matalin eli kalapuikkojen ja Seikkailija Doran luota. Tiesin että suurin nuutuneisuus menisi raskauden piikkiin mutta osasyy oli ehdottomasti myös epäterveellinen elämä. Liian vähäinen liikunta sekä sokeri ja rasvapainotteinen ruokavalio. Ei ihme ettei buusti meinannut riittää edes iltapäivään saakka. Raskausajan loppupuolella tein itselleni lupauksen: terveellinen elämä alkaisi heti synnytyksen jälkeen.

Noh, herkkulakko ei tuottanut tulosta kuin pari päivää. Yhdeksän kuukauden sokerin mässääminen oli saanut aikaiseksi todella pahan sokerikoukun sekä herkuttelu elämäntavan. Näistä eroon pääseeminen on todella haastavaa! Pikkuhiljaa vähensin herkkuja, en ottanut lisää vaikka mieli olisi tehnyt ja puolikkaan suklaalevyn sijaan menikin vain rivi tai pari palaa. Vaihdoin myös suklaan tummaan suklaaseen, tyydyttää himon paljon paremmin eikä makeanhimon taltuttamiseen tarvitse kuin palan tai pari! Eilen oli ensimmäinen päivä kun tajusin illalla etten ollut päivän mittaan syönyt mitään sokeripitoista. Ei ihme että olo oli koko päivän kovin energinen ja aikaansaava!



Suurin remontin aihe oli kuitenkin päivittäinen ruokavalio. Vaikka syön suhtkoht terveellisesti, suurin osa lautasesta on aina koostunut hiilareista. Erityisesti peruna on valoittanut lounas- sekä päivällislautasilta suuren osan joka kerta. Synnytyksen jälkeen aloin kiinnittämään huomiota annoskokoon sekä hiilareiden määrään yhdellä kertaa. Perunan määrä vaihtui kolmesta yhteen ja kasvisten sekä hedelmien syöminen lisääntyi huimasti. Piste iin päälle mun ruokavalioon oli viljattomuus, suurin osa hiilarimössöistä jäi sen siliän tien! 

Liikunta, liikunta ja liikunta. Vihaan hikiliikuntaa joten fitnessmuijaksi musta ei koskaan ole. Enkä haluakkaan. Ohimenevän trendin sijaan etsin jotain pysyvämpää. Innostusta liikkumiseen ja touhuamiseen. Olen pikkuhiljaa löytänyt liikunnan ilon kävelylenkkien myötä. Mikä sen ihanampaa kuin lähteä ilman lapsia pienelle kävelylle, musiikki pauhaten. Se yhdistää täydellisesti hyödyn ja huvin ja samalla fyysisen hyvinvoinnin lisäksi keskityn henkiseen hyvinvointiin. Sitä kuuluisaa omaa aikaa! 

Ruokavalio ja liikunta ovat siis menossa hienosti oikeaan suuntaan. Joskus sohva ja suklaa voittavat terveellisen ajatustavan mutta se ei haittaa, tavoitteena onkin pysyvä muutos. Ja se on paljon realistisempi jos joskus antaa himoille periksi eikä ota kaikkea niin kovin vakavasti. Seuraava remontin aihe olisi unirytmi, samaan aikaan nukkumaan ja samaan aikaan ylös! Ei yömyöhään kukkumisia Netflixin parissa tai aamulla pitkään nukkumista Tinon vapaapäivinä. Ne ovat loppujen lopuksi väsyttäviä vaikka toisin voisi luulla! Mulla on kotona kaksi pientä lasta joten joskus saan olla nuutunut ja väsynytkin. Mutta haluan ehdottomasti että silloin se väsymys johtuu ihan oikeasti elämästä eikä oman kropan laiminlyönnistä!


tiistai 25. elokuuta 2015

Stressitön imettäjä.

Mulla on aina ollut imetyksestä aikamoinen kiiltokuva mielessäni. Tissi suuhun, thats it. Ennen äitiyttä minulla ei oikeastaan käynyt mielessänikään etteikö imetys onnistuisi koska minulla on astetta isommat rinnat. Tämähän takaisi tottakai suuren maitomäärän ja muitahan ongelmia imettäessä ei voinutkaan olla. Vaan kuinkas kävikään, tipuin aika korkealta ihan maahan asti.

Elviran imetys epäonnistui totaalisesti. Suurin syy siihen oli tiedonpuute sekä osittain jopa kiinnostuksen puute. Imetyksen epäonnistuminen alkoi kuitenkin kaihertamaan mieltä ja päätin tapella tieni läpi tämän toisen lapsen kanssa, ainakin sinne neljän kuukauden täysimetykseen saakka. Vaan kuinkas kävikään taas, minimimmillä ikää melkein kaksi kuukautta ja osittaisimetyksellä mennään. 

Minimimmi aloitti rintaraivarit suunnilleen kuukausi sitten. Ne sijottuivat iltaan, aikaan jolloin Elvira oli jo nukkumassa. Muutaman illan tapeltuani ja herätettyäni koko talon yöunilta turvauduin pulloon. Mimmi söi tyytyväisenä, mikä tärkeintä hiljaisena, korvikkeensa ja nukahti yöunille. Kaikki tyytyväisiä. Paitsi äiti..

Pullosta tuli tapa jonka minimimmi vaati. Joka ilta oli saatava illan viimeiset maidot tuttipullosta, rinnalla tuli aivan järkyttävä huutokonsertti. Olin pettynyt, stressaantunut koska täysimetykseni oli epäonnistunut. Samalla koin kuitenkin suurta helpotusta, oli ihanaa kun Tino sai hoidettua edes yhden syöttökerran vuorokaudessa. Stressasin kuitenkin suuresti ja mietin, tässäkö tämä imetys oli. Pelkäsin maidontulon loppuvan kuin seinään koska en imetä joka syöttökerta ja olin aivan varma että mimmi alkaisi hylkimään rintaa jossakin kohtaa. Toisin kuitenkin kävin, onneksi.

Kun huomasin että maidontulo jatkui ihan normaalina iltapullosta huolimatta, huokasin helpotuksesta ja stressi helpottui. Tai oikeastaan päätin olla stressaamatta. Oli kova pala ottaa korvike imetyksen tueksi mutta pullo pullolta omatunto lakkasi soimasta. Ja toisaalta, miksi se soimaisi? Korvikkeella kasvaa ihan yhtä täydellisiä lapsia, onhan minulla täällä kotona yksi täydellinen esimerkki tästä asiasta muistuttamasta. Olin vain asettanut itselleni tavoitteet imetykseen ja vihaan epäonnistumista. Asiassa kuin asiassa. 

Tällä hetkellä mennään osittaisimetyksellä, iltapullo on käytössä edelleen sekä päiväpulloa myös aina silloin tällöin. Iltapullosta en luopuisi enää missään vaiheessa, se takaa meille nykyään kahdeksan tunnin yhtäjaksoisen yön, joka yö. Maidon tuloni koki kuitenkin pienen kolauksen uuden ruokavalioni myötä mutten ota asiasta stressiä. Imetän niin kauan kuin kykenen ja nielen karvaasti tappioni jos osittaisimetyskin loppuu jossain vaiheessa. Rakastan imettämistä sen helppouden ja läheisyyden takia. Toinen edellämainittu asia on korvattavissa todella helposti korvikevauvan kanssa ja ensimmäinen asia..Noh, sen kanssa oppii elämään. Nyt mä aion olla stressaamatta koko asiasta ja vain imettää. Nautin jokaisesta hetkestä kun pieni tuhina käy tissillä, koskaan ei tiedä koska se loppuu. Ja tiedän sen olevani se asia jota vauvavuodessa tulen kaipaamaan. Kaipaan sitä jo nyt vaikka se ei ole edes loppunut! 


lauantai 22. elokuuta 2015

Liian aikaiset, mutta ihanat aamut.


Yksi asia mitä äitiys on täynnä, on liian aikaiset aamut. Tänään aamulla pienet askeleet tepastelivat meidän makuuhuoneeseen ja vilkaisin kello: 6:20. Turhaa on edes unelmoida että pienen taaperoneidin saisi takaisin untenmaille joten ei auttanut kuin nousta ylös. Pieni tissitakiainen on onneksi nukkunut kolme viimeistä yötä kokonaan, heräten 5:30 syömään ensimmäisen kerran! Aika mahtavaa ja toivon sydämeni pohjasta etten tällä hehkutuksella manaa nukkumattia pois...

Liian aikaisina aamuina neiti taapero saa päällensä yöpaidan vaikka aamupesut on jo tehty. Mutta kun hän tahtoo, eikä äiti jaksa tapella. Aamupalapöydässä en edes haaveile puuron tyrkyttämisestä vaan tarjoan suoraan muroja sekä hedelmäpilttiä. Liian aikaisten aamujen takia meidän boksilla on aina muutama Dora tai My little pony valmiina. Äiti saa niiden aikana vähän koomailla sohvalla sekä kerätä itseään ja silmäpussejaan...



Liian aikaisten aamujen pelastusaamupala meille äideille on mikromunakas: Kaksi kananmunaa rikotaan lautaselle, muuta siivu juustoa tai kinkkua päälle. Mikroon kahdeksi-kolmeksi minuutiksi ja valmista tuli! Niin ja tietenkin pannullinen kahvia kyytipojaksi...Tälläisinä aamuina myös hyllyllä oleva puolikas suklaalevy houkuttelee mutta se kannattaa ehdottomasti säästä aamupäivään. Nimittäin liian aikaiset aamut ovat liian aikaisia myös taaperoneidille. Tälläisinä aamuina känkkäränkkä on taattu juttu hieman ennen lounasta ja päikkäriaikaa! 


Liian aikaiset aamut ovat oikeasti yksi parhaista asioista. On ihana kun kaiken saa tehdä pitkän kaavan mukaan eikä ole kiire mihinkään. Vaikka nyt ihan rauhassa istuskellaan ja katsotaan aamuohjelmia, ehdimme hyvin vielä ulkoilemaan ennen lounasta. Ei ole kiire yhtään mihinkään. Rauhassa odottelemme sisällä että lämpömittari kohoaa hieman korkeammalle, herätessä se näytti vaivaiset +7 astetta! Toisaalta aivan ihanaa, syksy on ihan kohta täällä! Mulla on hieman viharakkaus suhde niin syksyyn kuin aikaisin aamuihinkin, joskus on jees ja joskus ei. Aikaiset aamut olisivat aina jees jos joku pakottaisi tarpeeksi ajoissan nukkumaan illalla...Miksi ei kännykkään ja Netflixiin saa asetuksia että ne sammuvat viimeistään kello 21 reikäreikä!?


Ihanaa viikonloppu sinne ruudun toiselle puolelle! <3 
Täällä ainakin näyttäisi tulevan taas aivan täydellinen kesäpäivä! 

perjantai 21. elokuuta 2015

Perjantain pikamoikat videolla!



Jos video ei näy, youtubeen pääset TÄSTÄ! (KLIK)

Isosisko.


Eilen illalla Elviran mentyä nukkumaan pikkusisko huusi sohvalla. Kuulin kuinka pienet jalat kulkivat lastenhuoneesta ulos. Menin pikkusisko kainalossa ylös ja vastassa oli huolestuneen näköinen isosisko joka kuiskasi: 

Vauvva ikkee!

Kyllä rakas, niin itkee mutta pikkusiskolla ei ole hätää. 
Pikkusiskolla oli vain nälkä.

Saatoin pikkusisko kainalossa isosiskon takaisin sänkyyn, peittelin ja suukotin. Toivotin hyvät yöt ja lähdin kävelemään kohti lastenhuoneen ovea. Kuulin hennon äänen sanovan:

Ääti, pikkusikkoo suukko!

Isosisko halusi suukottaa pikkusiskoa ennen nukkumaanmenoa. Suukotettuaan isosisko jäi tyytyväisin ja turvallisin mielin nukkumaan omaan sänkyynsä.

Tänään saimme isosiskon kanssa syödä kahdestaan kaikessa rauhassa aamupalaa kun isi ja pikkusisko jatkoivat vielä uniaan yläkerrassa. Aamupalapöydässä kävimme pienen keskustelun.

Ääti, pikkusikko herää!

Ei rakas, pikkusisko nukkuu vielä.

Ääti, pikkusikko ääni!

Haha rakas, ei pikkusisko mitään ylhäällä puhele. Hän nukkuu vielä.
Sulla taitaa olla ikävä pikkusiskoa?

Joo, ikävä sikkoa! Ikävä ********!


Meillä asustaa täällä kotona oikein ylpeä, kiltti ja huolehtivainen isosisko. Hassua, miten lyhyessä ajassa tuosta pikkusiskosta on tullut niin tärkeä isosiskolle. Odotin uhmaa, lätkimistä ja tönimistä mutta mitä vielä, sain kaikkea aivan päinvastaista. Meidän maailman paras isosisko, joka itsekkin on vielä niin kovin pieni!  Tämä äiti pakahtuu taas ylpeydestä tuota uhmakasta taaperoa kohtaan! On hän vaan mahti tyyppi! <3



torstai 20. elokuuta 2015

Kiitos Suomen valtio.

Tiedättekö, on yksi asia joka saa mun niskavillat kerta toisensa jälkeen pystyyn ja tekisi mieli sanoa ruma sana jos toinen. Asia joka vihastuttaa kerta toisensa jälkeen. Nimittäin Suomen valtion morkkaus ja haukkuminen.

En ole mitenkään yli isänmaallinen eikä meiltä löydy Suomen lippuja ympäri huushollia. Suomen historiasta en tiedä tuon taivaallista enkä edes katso jääkiekon mm-kisoja leijonapaidassa heiluen. Kuitenkin sen verran isänmaallinen olen että vedän pienet pavut nokkaani joka kerta kun joku valittaa miten perseestä kaikki asiat täällä ovat. Tarkemmin sanottuna lapsiperheiden asiat. Näin ajattelevat olkaa hyvä ja miettikää miten muualla maailmassa toimitaan.

Lapsilisiä leikattiin juuri ja siitäkö vasta riemu repesi. Kokonainen kymppi lähti. Onhan se toki iso raha kun tarkemmin ajattelee mutta hei, monessako maassa maksetaan siitä että lapsia siitetään? Kuukausittain, yhden lapsen elämän aikana melkein parin kymppitonnin verran. Niin, ei kovin monessakaan. 

Entäpä monessako maassa maksetaan siitä että äiti on lasten kanssa kotona eikä töissä? Kotona saa olla jopa lapsen elämästä ensimmäiset kolme vuotta, kolme vuotta! Ja siitä kotona olosta vielä maksetaan, aika huikeaa eikö? Ja jokaisen lapsen kohdalla. Summa ei ole kovinkaan suuri ja joskus tekee tiukkaa. Mutta niin sen kuuluukin mennä, kuka hullu nyt töihin menisi jos rahaa tulisi muutenkin.

Meidän lapsista pidetään hyvää huolta jo ennenkuin he syntyvät. Suomen neuvolajärjestelmä on aivan upea ja takaa hyvät taustat terveelle elämälle. Ilmaiset rokotukset ja tarkatukset. Lastensuojelusta puhumattakaan. On mahtavaa että joku muu haluaa pitää meidän lapsista huolta ja puuttuu lapsen elinoloihin ellemme itse pysty niitä takaamaan. Lastensuojelussa on puutteita mutta ihmekös tuo kun äityleissä tehdään lasuja yhden päivän aikana sadoittain. Millon jonkun Pirkkopetterillä on väärän väriset lenkkarit tai millon Kullervokalevi söi yhden irtokarkin liikaa, lasun paikka ehdottomasti! 

Meidän lapset saavat ilmaisen ammatin jos niin tahtovat. Suomen koulujärjestelmä on yksi maailman parhaista. Kouluruokaa haukutaan ja mollataan mutta hei, meidän lapset saa ruokaa koulussa! Ilmaiseksi. Ja se ruoka on terveellistä, jotain muuta kuin burgereita ja limsaa.

Mun ei ole tarvinnut ottaa lapsilleni kallista vakuutusta koska tiedän heidän saavan hoitoa jos tarve sitä vaatii. Päivähoitomaksu tuntuu suurelta, mutta on vain pieni osa siitä mitä se ihan oikeasti maksaa. Puhumattakaan mun synnytyksestä, mä en uskalla edes heittää arviota mitä mun alle satasen synnytys ihan oikeasti maksoi.

Meillä suomalaisilla on kurja tapa ajatella kaikki aina niin kovin negatiivisessa valossa. Kaikki on aina niin kovin huonosti. Vaan kun ei oikeasti edes ole. Veroista valitetaan joka ikinen päivä, mutta kyllä minä ainakin maksan ihan kiltisti veroni sen enempää mukisematta. Me kuitenkin saadaan sillä aika paljon. Meidän lapset saa paljon. 

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Kun vauva-arki ei oikein maistu.

"Kerran ne lapset vaan ovat pieniä, nauti!" 
"Vauva kasvaa niin nopeasti, nauti!"

Höpöhöpö sanon minä!

En osannut nauttia Elviran ensimmäisistä kuukausista juuri ollenkaan. Odotin kovasti kasvua ja kehitystä ja toivoin kuukausien menevän nopeasti. Halusin että vauvastani tulisi puhuva ja kävelevä taapero mahdollisimman pian. Mitä enemmän Elvira liikkui ja jokelteli, sitä enemmän nautin ajasta kotona hänen kanssaan. 

Ajatus toisesta lapsesta kuitenkin kasvoi takaraivossa mutta samalla mua ahdisti kovasti; en haluaisi taas sitä vauvavuotta kun juuri toinen on kasvanut siitä ulos. Kuitenkin lapsikuume kasvoi (niin, ei kyllä vauvakuume missään vaiheessa) ja kun lokakuussa plussa sitten tikkuun pamahti, kaipasinkin jo kovasti sitä vauvavuotta ja pientä tuhisevaa kääröä. Päätin että tällä toisella kertaa osaisin nauttia myös siitä vauvavuodesta!

Toisin kuitenkin kävi. Vaikka kuinka asennoitusin nauttimaan vauvavuodesta ja hehkuttamaan sitä, ihan samalta tuntuu kuin viime kerralla. Rakastan tätä arkea, mutten kuitenkaan. Yritän parhaani mukaan nauttia myös nukkuvasta ja eiliikkuvasta lapsesta, mutta takaraivossa odottaa malttamattona ajatuksia taaperoajasta. Vaikka sinne on niin kovin vielä matkaa. Odotan että minimimmi lähtee liikkumaan, syö samaa ruokaa kuin me, puhuu ja leikkii siskonsa kanssa. Odotan että pienestä kääröstä kasvaa ihan oikea lapsi. Harmittaa, etten osaa nauttia tästä ajasta koska tiedän tämän olevan aika varmasti viimeinen vauva-aika. Toisaalta, me kaikki olemme erilaisia joten ehkä se onkin mun juttu äitinä ja vuosien päästä koen taaperokuumetta. En vauvakuumetta.

Elviran vauva-aikana ajattelin olevani jotenkin kummajainen kun en hypettänyt vauva-aikaa muiden äitien tavalla. Hetken jo luulin, etten ehkä sittenkään ollut valmis äidiksi vaikka oikeastaan valmiimpi en olisi voinut ollakkaan. Toinen lapsi on aina yleensä helpompi koska tietää mitä tuleman pitää. Pätee myös tässä asiassa. Tällä kertaa en ole kyseenalaistanut omaa hyvyyttäni äitinä vaikken vauvahulluksi muuttunutkaan. Tiedän, että puhuva ja liikkuva lapsi on mun juttu. Ja tärkeintä kuitenkin on rakastaa lastaan täydestä sydämestä, koko ajan. Ja sitähän minä teen, voi kyllä<3

Niin ja tämän kirjoituksen aloittavat sanonnat ovat jokatapauksessa aivan pölöjä, vaikka vauva-ajasta tykkäisikin. Lapsissa ei nimittäin ole parasta ennen päiväystä ja heistä voi nauttia aina, ei vain silloin kun he ovat pieniä. Vaikkei tosin mulla tästä kokemusta olekkaan ;)


maanantai 17. elokuuta 2015

Tuplasti räjähtäneempi, tuplasti onnellisempi!


Eilen tuli kuluneeksi seitsemän viikkoa minimimmin syntymästä! Seitsemän viikkoa olen ollut tuplaäiti ja voin kertoa että näihin seitsemään viikkoon mahtuu jos jonkinmoista tunnetta ja tohinaa. Äskön peilin ohi kävellessäni vilkaisin itseäni ja repesin täyteen nauruun. Miten räjähtäneen ja rupsahtaneen näköinen äiti voi kakskyt vuotias nuori ollakkaan. Puhumattakaan taustalla näkyvistä legoeläimistä, pienistä sukista ja muumeista. Päällimmäisenä kuitenkin näistä seitsemästä viikosta mieleen on jäänyt se tärkein: onnellisuus.

Tukka on kuin pommin jäljiltä. Mustien itse leikattujen sortsien sepalus hieman reposottaa aukinaisena. Mustalla imetystopilla näkyy pari valkoista puklu läiskää, toinen sanka on auki ja kierossa. Aamulla nopeasti sutaistusta bb voiteesta ei ole jäljellä enää varjoakaan ja silmien alla roikkuu tummat pussit. Mutta se kaikkein tärkein löytyy naamalta näistä huolimatta: leveä hymy.

Meillä on ollut tänään ihan äärettömän rakas mutta raskas päivä. Rintaraivareita sekä uhmaraivareita on mahtunut päivään monta. Paljon en ole päivän aikana kerennyt hengähtämään tai istumaan mutta nyt kun molemmat lapsukaiset ovat vihdoin untenmailla, tajuaa miten onnellinen sitä onkaan kaikesta kiireestä huolimatta. Elviralta tulee tällä hetkellä niin mahtavaa tarinaa, laulua ja höpötystä pitkin päivää ettei tosikaan. Minimimmin hymy sen sijaan valaisee koko huoneen ja pieni tuhina tissillä on mitä parhainta. Kyllä sitä välillä pysähtyy miettimään miten paljon sitä onkaan saanut. Meidän talosta löytyy kaksi maailman mahtavinta tyyppiä ja mä saan kunnian olla se, jota kutsutaan sanalla äiti!

Nyt mä palkitsen itseni pitkällä ja kuumalla suihkulla, maissilastuilla sekä Netflixillä jossa menossa tällä hetkellä Bonesin yhdeksäs tuotantokausi! Koti on hieman sotkuinen ja koneella odottaisi yli neljätuhatta valokuvaa läpikäymistä. Mutta mitäpä pienistä, nyt on mun hetki!


sunnuntai 16. elokuuta 2015

DIY: Suodatinpussiruusut!


Minimimmin ristiäisiin on aikaa tasan kaksi viikkoa. Suunnittelu sekä toteutus ovat jo niiltä osin hyvällä mallilla. Koristelut tulevat olemaan vaaleanpunaisia sekä yksinkertaisia. Niiden keskikohta on vaaleanpunaiset ja valkoiset suodatinpusseista tehdyt ruusut!



1. Tarvitset sakset, valkoisia suodatinpusseja, teippiä, lyijykynän, ohuen oksan sekä kaavat. Tulosta tai piirrä kaavat TÄÄLTÄ!

2. Piirrä kaavat suodatinpusseille ja leikkaa irti. Kaavat 1-4 piirretään suodatinpussille niin että toinen reuna jää kiinni kun kaava leikataan irti. Kaavat 5-8 leikataan niin että jokaista numeroa tulee kuusi kappaletta eikä kaavat jää reunoista kiinni. 



3. Aloita kukan kokoaminen numerosta 1 ja etene numerojärjestyksessä. Kaavat 1-4 avataan alhaalta, kierretään tikun ympäri ja kiinnitetään teipillä. Kaavat 5-8: kiinnitä teipillä kolme terälehteä yhteen jonka jälkeen kierrä rykelmä tikun ympärille ja kiinnitä teipillä.




4. Lopuksi terälehtiä voi taivuttaa lyijynkunän avulla, kukasta tulee huomattavasti aidomman näköinen tällä tavalla. Ruusun voi myös värjätä vesiväreillä kuten minä olen yhdelle kukalle kerennyt jo tekemään (muut ovat vielä hieman kesken..). Upotin siis ruusun punaisella värjättyyn veteen ja annoin suodatinpaperin kastua kokonaan. Rypytin kukkaa myös hieman lyttäämällä sen pöytää vasten, jotta se olisi mahdollisimman aidon näköinen. 



Jätän luultavasti osan kukista valkoisiksi mutta ajattelin joka tapauksessa kastella ne. Näin suodatinpussi menee hieman ryppyiseksi eikä tarvitse nähdä niin kovaa vaivaa saadakseen kukasta aidon näköisen! Ristiäisten jälkeen nämä kukat jäävät kyllä ehdottomasti koristamaan meidän keittiön pöytää, tykkään!


lauantai 15. elokuuta 2015

Minimimmin kuulumisia!


Mä en ole pitkään aikaan kirjotellut vauvan kuulumisiä blogin puolelle. Elviran ensimmäisenä vuotena kirjoitin joka kuukausi "kuukausipostauksen" kasvusta ja kehityksestä sekä kirjasin jokaisen neuvolakäynnin jälkeen ajatuksia blogiin. Tällä kertaa ei tähän ole ollut inspistä kun tuntuu ettei kirjoitettavaa ole kovinkaan paljon vielä. Katsotaan innostunko samaan kun kehitys menee eteenpäin ja kirjoitettavaa on enemmän. Sitä odotellessa kirjoittelen minimimmin kuulumisia aina silloin tällöin!

Meitä on siunattu kahdella ihan älyttömän helpolla vauvalla. Olin aivan varma että minimimmi olisi koliikkivauva, emmehän me voisi kahta kertaa päästä niin helpolla. Onneksi luulo ei ole tiedon väärti ja mini on ihan yhtä rauhallinen vauva kuin isosiskonsa oli aikoinaan. Pientä kitinää on aina silloin tällöin mutta se kertoo että jokin on huonosti, koskaan vauva ei kitise ihan muuten vain. Toivon ettei tämä hehkutus manaa esille masuvaivoja tai koliikkia!



Ikää minille tulee huomenna täyteen 7 viikkoa! Kävimme viime viikon torstaina neuvolassa ja mitoiksi saatiin 57 senttiä ja 5358 grammaa! Vaatteista suurin osa on tällä hetkellä kokoa 62 cm. Elvira oli paljon pienempi, tai oikeastaan kevyempi joten mini tuntuu kyllä hurjan suurelta ja vanhalta jo. Myös tuo peikkotukka tekee vauvasta ei niin vastasyntyneen näköisen. Tukka ei ole onneksi ruvennut lähtemään niinkuin aika usein on tapana, Elvira kaljuuntui melkein kokonaan ensimmäisen kuukauden aikana. Päätä kannatellaan jo todella hyvin vaikkei vielä kovin pitkiä aikoja kerrallaan. Nyrkkejä tungetaan suuhun ja kuola valuu, hämmästyksekseni huomasin että alhaalla näyttäisi yksi hammas jo tekevän tulojaan. Onneksi kuitenkin saattaa mennä vielä kuukausia ennenkuin hammas puhkeaa, toivon tätä todella! Nännieni puolesta...

Vauva kasvaa tällä hetkellä osittaisimetyksellä. Suurimmaksi osaksi rintaruokinnalla mennään, mutta joskus iltaisin tai päivisin tissit on tyhjät kuin kotiäidin pääkoppa, joten aina välillä turvaudumme tutteliin. Vaikka tähtäsin neljän kuukauden täysimetykseen niin koen kyllä suurta helpotusta kun edes yhden syötön vuorokaudessa pystyn sysäämään Tinon harteille. Imetysvälit vaihtelevat yhdestä neljään tuntiin, sekä päivin että öin.


Vauva nukkuu todella hyvin ja minimimmillä on ollut selkeä päivärytmi jo todella kauan. Vauvan yö kestää yleensä kaksitoista tuntia ja yöunille nukahdetaan yleensä viimeistään 23:00. Mini on hereillä aamuisin pari tuntia jonka jälkeen nukkuu pitkät päiväunet. Sen jälkeen ollaan paljon hereillä aina välillä hieman torkahtaen, yleensä ennen yöunille menoa mini haluaa seurustella puolesta tunnista tuntiin.

Tiivistettynä koko teksti: meidän iloinen ja helppo minimimmi kasvaa ja kehittyy huimaa vauhtia! Ristiäisiä juhlitaan parin viikon päästä ja nimeä saa arvailla, nyt kun vihdoin olemme sen saaneet päätettyä :D! Minkä nimiseltä minimimmi näyttää? 


keskiviikko 12. elokuuta 2015

Mom's new hair!



Olin tänään taas pitkästä aikaa istuskelemassa kampaajan tuolissa. Mä en ole koskaan ollut kampaajan vakioasiakaskuntaa, mutta kun ystäväni valmistui parturikampaajaksi niin oli munkin otettava itseäni niskasta kiinni ja leikkiä edes joskus naista ;). Ystäväni on kampaajana Kika nimisessä liikkeessä (KLIK). Liike sijaitsee aivan puutorin kupeessa eli jotakuinkin Turun ydinkeskustassa. Elvira lähti aamulla mammalaan hoitoon kun me minimimmin kanssa suuntasimme kohti keskustaa päivittämään äidille ristiäislookkia.

Hiusten lähtötilanteen näette postauksen ensimmäisestä kuvasta. Mulla on varmaan viimeiset seitsemän vuotta ollut jotakuinkin sama malli, eli pitkät hiukset. Ennen niitä on leikattu kerran vuodessa joten enpä oikeastaan voi edes leikilläni sanoa omistaneeni jotakin hiusmallia. Reuhka vaan oli ja kasvoi. Viime kampaamokäynnillä aloitimme raidoitusprojektin, tarkoituksena pikkuhiljaa päästä eroon värjäyskierteestä ja kasvattaa oma luonnollinen hiusväri takaisin. Tänään jatkoimme tätä samaa projektia. Tällä kertaa kuitenkin tutun latvojen saksimisen sijaan saksittiinkin hieman enemmän! 




Mä olen niin älyttömän tyytyväinen ja iloinen lopputuloksesta! Se on juuri sitä mitä hain: rento mutta samalla huoliteltu sekä tyylikäs. Olen todella laiska laittamaan hiuksiani ja halusin tämän mallin syystä että se näyttää jo joltakin pelkällä suoristamisella. Pienellä suoristamisella ja taivuttamisella tarpeeksi tyylikäs jopa juhliin ja pienellä pörrötyksellä rento kotilook. Kuvailisin tätä laiskan naisen malliksi! Vaikka olihan pitkä mallikin helppo kun sen sai kiinni, mutta kieltämättä parin kotiäitinutturavuoden jälkeen alkaa sekin kyllästyttämään...



Postaus ei ole yhteistyö eikä maksettu mainos mutta siitä huolimatta voin ihan täysin rinnoin suositella kyseistä kampaamoa ( erityisesti Berita nimistä kampaajaa ;) ) kaikille teille sinne ruudun toiselle puolelle! Ja pienenä vinkkinä vielä perään, kampaamon naapurissa työskentelee Turun paras lävistäjä ja mulle ainakin tuli pieni hinku käväistä myös naapurin puolella...Ehkä joku päivä vielä eksyn sinnekkin!

Mitäs tykkäätte? Mä ainakin rakastuin ensisilmäyksellä!

maanantai 10. elokuuta 2015

Raskas mutta niin rakas esikoiseni.


Uhma, uhma ja uhma. Tämä taaperoiden keksimä asia joka on syynä liian aikaiseen harmaantumiseen ja kaljuuntumiseen. Kitinää, vitinää, huutoa, itkua sekä raivoa. Kaksneljäseiska. Raskasta, mutta niin rakasta laatuaikaa esikoiseni kanssa. Ja kuka sanoo että vauva arki on raskasta? Odottakaahan kuulkaas uhmaa..

Kello on yhdeksän aamulla ja telkkarista pyörii Seikkailija Dora. Vauva nukkuu tyytyväisemä sohvalla ja vihdoin viimein neiti eieieieiei suostui syömään aamupalaa. Mä juon kahvia joka jo puolen tunnin itkuraivaireiden jälkeen on jääkylmää. Kylmä kahvi kaunistaa...Me ollaan tänään ehditty kränämään Elviran kanssa jo vaikka mistä. Vaipoista, pikkusiskosta, näkkileivästä sekä hammastahnasta. Hiusharjasta, maidosta..you name it. Kaikkiin asioihin vastataan jyrkkä EI ja tehosteeksi paukautetaan pää lattiaan ja huudetaan. Rankkaa olla pieni, melkein kaksi vuotias taapero. 

On päiviä, jolloin neiti on oikea Naantalin aurinko ja kiukku iskee vasta illalla, jos silloinkaan. On päiviä jolloin taas kränätään joka asiasta, tämä päivä näyttää olevan sellainen. Vaikka rankkaa ja ihan helkutin rasittavaa on välillä niin hetkeäkään en vaihtaisi. Onhan tuo sellainen ilo elämään kaikkine kiukutteluineenkin. Sitä paitsi, lohduttaudun ajatuksella että pahin on vasta edessä. Eihän uhma vielä kunnolla ole alkanutkaan. Ja kohta näitä uhmailijoita on kaksi...

Vaikka välillä tuntuu ettei edes suurimmat värityskirjat pitäisi tämän maman päätä terveenä niin nyt rauhallisen (okei, Doran huudahdukset hieman rassaavat taustalla :D) vaikakkin kylmän kahvikupillisen jälkeen elämä taas hymyilee. Nyt taas jaksaa seuraavan eieieieiei huutotaiston hymyssä suin. Huumori on sitäpaitsi paras keino uhman taltuttamiseen. Ja onhan pieni kiukkuinen ruttunaama maailman suloisin näky! Sitten kun pahin kiukkukohtaus on jo ohi...

Mun on ollut vaikea oppia hyväksymään nämä pienet negatiiviset tunteet liittyen äitiyteen. Olen jotenkin aina ajatellut ettei äiti voi kokea mitään negatiivista lapsiaan kohtaan. On ollut opettelemista hyväksyä että se oma pikkupiltti voi olla juurikin se joka sillä hetkellä ärsyttää ja nakertaa hermoja. Joskus se oma rakas lapsi voi olla se maailman rasittavin tapaus ja se on fine. Mä olen äiti, en ylijumala ja mulla on oikeus joskus menettää hermoni lasteni takia. Ajan kanssa olen tajunnut että nämä tunteet on ihan normaaleja eikä vähennä sitä rakkautta tippaakaan. Päinvastoin. Nyt kun Tino tulee töistä ja kysyy miten päivä on mennyt, on helpottavaa sanoa että ihan helvetin huonosti kuin hymyillä ja yrittää leikkiä että kaikki on ollut ihan iisiä koko päivän. Ja huumorilla taas selviää, meidän kotona on kolme tyttö: vauva, Elvira ja Hellvira uhmakohtauksen iskiessä. 

Nyt tuo taapero tanssahtelee Doran tahdissa ja lauleskelee jotain omiaan. Miten joku voikaan olla niin suloinen ja ihana? Ja samantien kaikki raivarit unohtuu!


lauantai 8. elokuuta 2015

Vihdoinkin hyvä olla!


Lyhyestä virsi kaunis sanoi Laura kun maidottoman dietin aloitti. Kirjoitin sunnuntaina tänne blogin puolelle vatsavaivoistani ja maidottomasta dietistäni jonka aloitin. Dietti oli maailman isoin  floppi ja kesti kokonaiset kaksi päivää.

Aloitin dietin ihan järjettömän suurella motivaatiolla ja olin henkisesti valmistautunut hylkäämään kaikki maitotuotteet pariksi viikoksi. Eka päivä meni hyvin vaikka iltapalan jälkeen sain aivan järjettömän suuret vatsakivut. Ihmettelin että mitäs kettua koska olin koko päivän syönyt maidottomasti. Seuraavana päivänä sama homma, maidotonta muttei kivutonta elämää. Vatsa oli kuin ilmapallo. Keskiviikkona olo oli vielä kurjempi ja luovutin koko dietin kanssa koska ajattelin ab jugurtin rauhoittavan ilmapalloa.

Huomaamattani söin koko keskiviikon viljattomasti, lukuunottamatta shoppailureissulla lounaaksi syötyä pitsaa. Pitsan jälkeen olo oli aivan kaamea eikä loppu reissusta meinannut tulla mitään kun olisin vain halunnut istumaan kipujen helpottamiseksi. Parin tunnin päästä olo helpotti vaikka vatsa olikin aika turvonnut pallo loppupäivän. Illalla mulla välähti ja koin halleluja hetken: VILJAT! 

Nyt mä olen ollut kolme (ja puoli..) päivää viljattomalla dietillä ja olo on ollut aivan mahtava. Vatsa on parempi kuin vuosiin. Ihan oikeasti, vuosiin! Ei turvotusta, kipuja, ilmavaivoja eikä kouristuksia. Mä en voi käsittää miten näin nopeasti apu tulikaan. Ja miten helposti. Miten mä en koskaan ennen ole osannut yhdistää kipuja viljoihin!? Viisi vuotta olen kärsinyt turhaan...Toisaalta en sure, koska vihdoin mä löysin tieni onneen! Te, jotka ette ole koskaan kärsineet ruokavaliovaivoista ette tajua miten mahtava fiilis hyvinvoiva vatsa on. Mä olen oikeesti ihan onnesta sekaisin!

Ensin ajattelin että valitsisin mielummin maidottoman kuin viljattoman ruokavalion. Ei pidä enää paikkaansa, aamukahviin on saatava ihan oikeaa maitoa kauramaidon sijaan. Myöskään kreikkalaista jugurttia en pysty hylkäämään, saatika suklaata. Aura- tai vuohenjuustosta puhumattakaan. Ruisleipää on jo ikävä, mutta edes pientä palasta ei tulis mieleenikään laittaa suuhun ja hyvästellä tätä mahtavaa oloa. Jossakin kohtaa lähden purkamaan diettiä ja kokeilemaan tekeekö kaikki viljat oireita ja onko pakko jatkaa nollatoleranssia vaiko kenties viljojen vähentäminen riittäisi. Mutta en vielä hetkeen, nyt mä nautin tästä ihan mahtavasta fiiliksestä ja hyvinvoivasta, pieruttomasta itsestäni :D! Ainut miinus on että maidontuotanto näyttää hieman kärsineen viljattomasta ruokavaliostani. Mutta en stressaa, mielummin hyvinvoiva pullomutsi kuin kärttyinen ja kipuinen imettäjä.

Voittajan on helppo hymyillä!


torstai 6. elokuuta 2015

Kolme K:ta kasvoille!

Mulla on kolme K:ta joita käytän kauneudenhoidossa. Nämä kolme koota ovat  yllättäjiä joita ei välttämättä ihan heti tulisi mielee käyttää kauneudenhoidossa. koska ne eivät sijaitse kaupassa lähelläkään kosmetiikkahyllyä. Nämä kolme koota ovat pelastus mun kuivalle, hormonien raiskaamalle naamalle. Mun naama nauttii kolmesta koosta aina kerran viikossa, yksittäin K kirjaimia käytän päivittäin!

Ensimmäinen K: Kosteuspyyhe, tarkemmin sanottuna vauvojen puhdistuspyyhkeet. 


Nämä ovat loistoapu ihon puhdistamisessa ja meikin poistossa. Mulla on todella herkkä iho joka ei kestä kuin hellävaraisia puhdistuaineita jotka valitettevasti jättävät esimerkiksi kajalit silmien alle pesun jälkeen. Puhdistuspyyhkeillä saa hellävaraisesti poistettua loput meikinjämät! Vauvan herkkä iho ei mene niistä miksikään joten mun kasvoille sopii myös aivan mainiosti!

Toinen K: Kahvikuorinta.


Käytettyjä kahvinpuruja naamalle! Yksinkertaista mutta totta! Pari teelusikallista riittää. Kostuta sekä ihoa että kahvinpuruja hieman. Länttää naamalle, anna hetki vaikuttaa ja hiero hellävaraisesti! Pese pois. Mulla tämän jälkeen aina tuntuu kuinka veri alkaa kiertää koko naamalla! Kahvilla on hieman kuivattava vaikutus joten jos iho on kovin kuiva, purujen joukkoon voi sekoittaa hieman jotakin öljyä. Oliiviöljy tai kookosöljy käyvät hyvin! Myös lisäämällä purujen joukkoon hunajaa saa aika kivan kuorintavoiteen aikaiseksi!

Kolmas K: Kookosöljy.


Tämä maaginen monikäyttötuote, mikäs muukaan. Kahvikuorinnan jälkeen naamalle kannattaa levittää kookosöljyä. Itse käytän kookosöljyä kasvoille joka ilta suihkun  jälkeen. Iho jää öljyiseksi joten suosittelen käyttämään nimenomaan iltaisin. Yön aikana öljy ehtii imeytyä ja aamulla iho on ihan normaali eikä yhtään rasvainen vaikka näin voisi luulla. Mulla on äärettömän kuiva iho johon kuitenkin tulee helposti näppylöitä. Ennen sain rasvata aamuin illoin naamani eikä sekään meinannut riittää. Kookosöljyn kanssa kuitenkin riittää iltarasvaus eikä se tuki ihohuokosia ollenkaan! Ja näppylät ovat ihan selkeästi vähentyneet, jos et usko niin kokeile!

Onko teillä vielä vinkata jotain hyviä "koti kauneustuotteita" ? 

tiistai 4. elokuuta 2015

Zen mutsi.


Istuskeltiin Elviran kanssa tänään takapihalla ilta-auringosta nauttien. Elvira söi iltapalaansa ja minä askartelin koristeita kastejuhlaa varten. Yhtäkkiä havahduin siihen kun iltapalamurot olivat lusikoitu pöydälle ja muromaitoa läästittiin hyvää vauhtia kasvoihin sekä vatsaan. Olin ollut aivan muissa maailmoissa, tarkemmin sanottuna Tyksin osastolla yövuorossa tehden viikonloppukeikkaa jotta saisin olla kolme vuotta hoitovapaalla. Sitä ennen asuimme omakotitalossa jossakin rauhallisella asuinalueella ja minulla oli pieni punainen auto. Toisin sanoen olin todella syvällä ajatuksissani sekä haaveissani enkä suinkaan meidän takapihalla vahtimassa maitotaidetta harrastavaa täystuhoa.

Jokainen someaddikti on varmasti törmännyt uuteen hittituotteeseen: aikuisten värityskirjaan. Mä pidin koko värityshommaa ihan huuhaanaa, aina tähän hetkeen saakka. Nyt tarkemmin ajateltuna idea on aivan loistava.


Mä olen aikamoinen somemutsi. Istun iltaisin koneella kirjoittaen blogia, facebookaten sekä merkaten tägejä instakuviin. Samaan aikaan tv pauhaa taustalla jotain epämääräistä alastomatsinkkukokitsaarella ohjelmaa näyttäen. Ennen nukkumaanmenoa sometus jatkuu vielä vähän (tai vähän enemmän..) aikaa sängyssä ja netti sammuu vasta kun rupean nukkumaan. Missä vaiheessa päivää ehdin siis ajattelemaan? 

Askartelu sai mut syventymään ajatuksiini ja omaan olokolooni oikein huolella. En siis ihmettele että aikuset ovat innostuneet värittämään. Se on tekemistä jossa ei kovin suurta aivotyötä tarvitse ja samalla saat aikaa ajatuksillesi. Oma rauhallinen hetki ilman somea ja muita häiriötekijöitä. Oma täydellinen zen hetki ajatusten parissa. Vaikka värityskirjat on nyt in, toimii sama ajatusmalli askartelussa, kokkaamisessa, pyykkien ripustamisessa taikka Diy-projektien parissa. Kävelylenkkiä taikka rikkaruohojen kitkemistä unohtamatta. 

En yhtään ihmettele ettei aina iltaisin uni meinaa tulla ja suomalaiset kärsivät paljon unettomuudesta. Ennen nukkumaanmenoa olisi hyvä sulkea netti, rentoutua kivan tekemisen parissa ja antaa ajatusten lentää. Silloin ne eivät ehkä lähde niin kovaan lentoon sillä hetkellä kun kaadut sänkyyn ja koitat saada unta. Mun aivot ainakin käyvät hetken aikaa aikamoisilla kierroksilla kun suljen silmäni. Suuresta univelasta huolimatta nukkumatin tulo saattaa kestää. Ja ihmekös tuo, viimeiseen hetkeen asti ärsykkeitä ja elektroniikkaa.

 Mä olen kokonaan unohtanut miten kivaa on näperrellä jotakin ja antaa ajatuksen lentää. Tästä lähin aion toteuttaa pienen zen hetken joka päivä. Tänään se oli askartelu, huomenna ehkä kävelylenkki ilman lapsia. Talvella voisin vihdoin ja viimein opetella neulomisen salat ja viettää zen hetkiä sen parissa. Ehkä ensi keväänä innostun ja taion pienen kasvimaan pihalle jotta pääsen kitkemään zen hengessä rikkaruohoja. Vaihtoehtoja on monia mutta yksi on varma, some saa nyt antaa elämässä tilaa ajattelemiselle ja sille ihan oikealle elämälle. Ehkä kehitän itselleni jonkinlaisen someajan, nettikiellon. Välillä leikin ajatuksella että ottaisin käyttööni vanhan puhelimeni jolla ei nettiin edes pääsisi. Mutta siihen ei kyllä taida uskallus riittää.. 


maanantai 3. elokuuta 2015

Maidoton mama.


Olen jo aikaisemminkin kertonut täällä blogin puolella miten kärsin vatsavaivoista joille ei syytä ole löydetty. Laktoosittomanruokavalion sekä tähystyksen jälkeen luovutin ja olen kärsinyt vaivoista. On jaksoja, jopa kuukausia jolloin vatsani on todella hyvässä kunnossa eikä vaivaa ollenkaan. Toisaalta on taas jaksoja, kuukausia jolloin vatsani on jatkuvasti kipeä ja turvoksissa. Molemmissa raskauksissa oireet ovat hieman helpottaneet tai nyt uudestaan miettiessä uudet raskauden tuomat vaivat ehkä pikemminkin peittäneet entiset vaivat. Nyt olen taas reilu viikon verran kärsinyt mahdottomasta turvotuksesta ja kipeästä, möyrivästä mahasta. Nyt saa riittää, oireille on löydettävä syy.

Kaikki ns. sairaudet on tutkimusten jälkeen poissuljettu. Keliakia, laktoosi-intoleranssi, syöpä ja monet muut suolistosairaudet kumottiin vuonna 2012 jolloin lääkäri tutki oireitani. Laktoositon ruokavalio auttoi hetkeksi muttei kuitenkaan poistanut vaivoja kokonaan. Tästä huolimatta olen aika varma että oireet kuitenkin johtuvat jostakin ruoka-aineesta. Suurimmat suosikkini ovat maito sekä viljatuotteet, ehkä tarkemmin sanottuna vehnä. Ratkaisu löytyy vain kokeilemalla joten tänään alkoi ensimmäinen diettikokeilu: maidoton ruokavalio. Koen maidottoman helpommaksi kuin viljattoman joten päätin aloittaa siitä. Tosin maidottoman jälkeen kokeilen ensin vehnätöntä ja vasta viimeisenä viljatonta ellei muut tuota tulosta...



Eilen kauppareissulla suunnistin siis maidottomien maitojen hyllylle, toisin sanottuna kasviperäisten maitojen hyllylle. Vaihtoehtoina näkyivät olevan riisimaito, soijamaito sekä kauramaito. Voi olla että oli muitakin mutta näitä näytti olevan montaa eri merkkiä ja makua. Kaikki vaihtoehdot ovat luonnostaan laktoosittomia ja maidottomia. Mulle jokainen näistä maidoista on aivan uusia tuttavuuksia mutta päädyin nopean googlettelun jälkeen nappaamaan hyllystä maustamattoman soijamaidon sekä kauramaidon. Otin molemmista pienimmät koot jotta hävikki olisi pientä ellei maistuisikaan. Kasviperäisissä maidoissa hinta on hieman korkeampi, mutta koska meidän perheessä käytetään vain laktoositonta maitoa ei hinta tuntunut ihan niin pahalta kuin normaaliin lehmänmaitoon verrattuna. Jugurttihyllystä lähti mukaan soijajugurttia mutta se on jo entuudestaan tuttua ja maukasta tavaraa. Ruokakermaksi ruoanlaittoon valitsin kaurakermaa, ihan uusi tuttavuus tämäkin.

Aamulla oli aika tutustua uusiin makuihin ja avasin soijamaidon hieman epäröiden ja nenää nyrpistäen. Mielikuva soijamaidon mausta oli ihan selkeä: jotakin ruohon ja maidon väliltä maun on oltava. Yllätyin siis positiivisesti kun maito olikin ihan hyvää, hieman makeahkoa mutta kuitenkin vähän oikean maidon makuista. Parhaiten sen makua kuvaa ehkä kulhossa oleva murojen jälkeinen maito. Kahvin joukkoon lirautin myös soijamaitoa ja se herottui. Av palsta varoitti tästä ja niinhän siinä kävi vaikka kokeilin lämmittää maidon ennen kahviin sekoittamista. Kaupassa on kuulemma soijapohjaista kahviin tarkoitettua maitoa joten sitä siis seuraavaksi ostoskoriin. Kahvin maku ei ollut kummallinen mutta ulkonäkö kieltämättä aika härski.

Huomenna aamulla kokeiluun pääsee kauramaito ja päivällä ruokakerma. Maidotonta diettiä ajattelin kokeilla 1-2 viikkoa. Tietenkin sitten jatkaa jos helpotusta näkyy olevan. Tänään ainakin vielä olo on ollut vatsassa aika ilmava ja kipeä, mutta eihän kai tämä heti auta. Jos ollenkaan. Suklaata on nyt jo ikävä sekä jäätelöä, kumpaakin kuulemma löytyy onneksi maidottomana! Vaikka näistä diettikokeiluista ei olisikaan apua niin onhan tämä aika mielenkiintoista ja opettavaista puuhaa! Niin ja dietin ohella aloitin myös kalsiumlisän koska maitotuottedein käyttö vähenee huomattavasti. Tosi tärkeä juttu erityisesti imettäville äideille, vauva ottaa mitä tarvitsee ja se lähtee sitten äidiltä ellei saanti ole tarpeeksi hyvä!


Onko siellä joku kokeillut maidotonta ruokavaliota ilman allergia pohjaa? Onko auttanut?