Kaksplus.fi

MENU

torstai 30. heinäkuuta 2015

Smile.

Yksi vauvavuoden rankimmista asioista mun mielestä on olla se antava osapuoli, aina. Olet lapsesi käytettävissä 24/7 ja rakastat häntä niin paljon kuin mahdollista. Ja vastineeksi saat itkua sekä jokeltelua, et oikeastaan mitään konkreettista siitä että sinä olet se maailman tärkein. Toki vauva osaa pienin elein näyttää miten tärkeä olet hänelle, mutta mun täytyy sanoa että maailman parasta on kun kuulee: äiti. Tai, minä rakastan sinua. Haleja, pusuja ja syliin pyytämistä. Niistä on äitiyden parhaat hetket tehty. Olen ehkä itsekäs, mutta rakastan sitä kun lapseni antavat jotain takaisin. Vaikka tekeväthän he sitä koko ajan jo pelkällä olemuksellaan mutta juu nou, kyllä te varmaan tajuatte mitä tarkoitan.



Tiedän, että vauvani rauhoittuu parhaiten minun syliini ja olen tärkeä hänelle. Tiedän että hän tunnistaa minut. Kuitenkin kaipaan välillä niitä konkreettisempia merkkejä siitä että hän tiedostaa minun olevan se The Äiti. Ja pikkuhiljaa niitä tulee iän karttuessa.

Ensimmäisen kerran kun vauva seurasi minun ääntäni katsellaan olin sulaa vahaa. Hei, hän taitaa sittenkin tietää kuka minä olen. Tänään tapahtui taas jotain mistä olin, olen edelleen aivan myyty: Vauva hymyili ensimmäisen kerran. Kuukauden ja kahden päivän ikäisenä. Aika mahtavaa! Tai oikeastaan enemmän kuin aika mahtavaa. Vauva on ollut yhtä hymyä tänään. Taitaa olla aivan ihana uusi taito myös neidin mielestä! Nyt minulla on kotona kaksi maailman kauneinta hymyä.


keskiviikko 29. heinäkuuta 2015

Ärsytystä isolla äällä.



Ärsyttää, kun ei saa hyppiä vauvan sängyssä.

Ärsyttää kun pitää pukea vaatteet päälle. Ja pestä hampaat.

Ärsyttää kun pitää syödä aamupalaa.

Ärsyttää kun haluan katsoa Seikkailija Doraa. Ärsyttää kun äiti laittaa sen päälle. Ärsyttää kun äiti ei suostu vaihtamaan sitä muumeiksi. 

Ärsyttää kun pitäisi ruveta leikkimään.

Ärsyttää kun lähdetään ulos. Ärsyttää kun haluan mennä toisesta ovesta.

Ärsyttää kun on nälkä. Ärsyttää kun saan ruokaa.

Ärsyttää mennä nukkumaan. Ärsyttää kun väsyttää.

Ärsyttää kun äiti imettää. 

Ärsyttää kun äiti ei anna vauvan maitoa.

Ärsyttää kun äiti ei laita tissiä piiloon vaikka käsken.

Ärsyttää kun en saa halailla ja suukotella pikkusiskoa kun se nukkuu. Ärsyttää kun väitetään että olen liian kovakourainen.

Ärsyttää sana ei. Ärsyttää tosin kaikki muutkin sanat.

Ärsyttää. Kaikki. Ei koko aikaa. Mutta kuulemma tarpeeksi usein jotta äitiäkin ärsyttää.


Tässä muutama asia jotka meidän taaperoneitiä on tänään ärsyttänyt. Arvaatte varmaankin että meille on kotiutunut kunnon uhma. Sekä mustasukkaisuus pikkusiskoa kohtaan. Yritän selvitä huumorilla ja tiedolla että se kuuluu asiaan mutta pakko myöntää että välillä kiristää pantaa niin perkeleesti. Näin kauniisti sanottuna. Siihen ei auta yhtään se, että vauva on roikkunut koko iltapäivän tissilla ja kitissyt. Viimeinen oljenkorsi käytettiin ja tartuin pulloon. 100 millin lisämaidon jälkeen rauhottui kuin herranenkeli nukkumaan. Nyt painun kunnon iltapalalle (lue:ähkylle..) josko huomenna olisi parempi meijeripäivä. Toisaalta ehkä se on tämä stressi mikä vaikuttaa maidontuloon. Taidankin siis iltapalan jälkeen rentoutua jonkun hyvän leffan ja Diy projektien parissa! Ja syödä hieman herkkuja...P.s Kuvissa esiintyvä lapsi ei taida sittenkään olla sama josta tämä tekstinpätkä kertoo...:D

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Minimimmi 1kk!


Saanko aloittaa postauksen kliseisesti niin se aika vaan juoksee -lauseella? Toisaalta on uskomatonta ajatella että synnytyksestä on jo kuukausi, mutta toisaalta taas tuntuu kuin minimimmi olisi kuulunut aina meidän perheeseen. Kehitys etenee hurjaa vauhtia ja ihmeellistä miten paljon kuukaudessa voi pieni nyytti muuttua. Vauva on aivan eri ihminen kuin se pieni vastasyntynyt jonka kiikutimme kotiin kuukasi sitten.

Yhden kuukauden iässä on ensimmäinen neuvolalääkäri. Meillä tämä aika on vasta viikon päästä joten kävimme viime perjantaina terveydenhoitajan vastaanotolla mittauksissa jotta voimme varmistaa rintamaidon riittävyyden. Vauvalta mitattiin pipo eli päänympärys, paino sekä pituus. Mittaustulokset olivat seuraavanlaiset: (sulkeissa syntymämitat!)

Paino: 4926 g (4230g)

Pituus: 55,4 cm (51cm)

Pipo: 36,9cm (36cm)

Hienosti kasvaa rintamaidolla siis meidän minimimmi! Vauva tuntuu jotenkin niin isolta että oli pakko katsoa minkä kokoinen Elvira oli kuukauden iässä: hän painoi samanverran mitä pikkusisko syntyessään. Ei siis ihme että täällä käytetään tällä hetkellä samoja vaatteita mitä isosisko kasteen aikoihin...Mimmin vaatteista suurin osa on siis 62 kokoa. Toki osa 56cm vaatteista mahtuu vielä päälle ja osa on taasen jo 68 kokoa. Niin paljon koot vaihtelevat eri merkkien välillä. Vaippoina on Liberon kakkosta, mutta pian saamme jo siirtyä isompaan kokoon. Oli onni ettemme tuhlanneet kovin montaa euroa pieniin vaatteisiin koska niille ei olisi ollut käyttöä ollenkaan! Suurin osa viiskutosista meni suoraan takaisin varastoon kun synnäriltä kotiin pääsimme.


Tämä alempi kuva on kuukauden takaa, aika huima ero!

Vauva syö yötä päivää 1-5 tunnin välein. Illalla tankataan tunnin välein, kun taas ensimmäinen unipätkä yöllä voi olla jopa 5 tuntia. Olen huomannut että vauva nukkuu paremmin kun ei ole ihan mun kainalossa eikä haista maitoa lähellään. Jos vauva nukkuu mun vieressä niin tissi on saatava heti suuhun kun vähänkin herään. Pinnasängyssä olessaan kelpaa myös tutti ja päänsilitys. Puklailu on d vitamiinitippojen myötä välillä aika kovaa, välillä tuntuu tulevan kaikki ulos mitä alas meneekin. Toivotaan kuitenkin että kasvu pysyy hyvänä eikä maidonsakeuttajaa tarvitse miettiä! Pienet vatsavaivat kiusaavat myös välillä mutta aika hyvin menevät ohi kun vauva saa nukkua vatsallaan. Nukkuminen on muuten hyvää mutta päivisin välillä aika levotonta. Ajattelin levottomuuden taltuttamiseen kokeilla kapalointia. Jos nyt illan aikana ehtisi vaikka googletella kapaloinnista, todella kaukainen ja vieras aihe minulle meinaan! Mutta varmasti kokeilemisen arvoinen.

Päiväpäivältä mimmi jaksaa myös olla kauemmin hereillä. Aika useasti aamupäivät sekä illat kukutaan ja niiden väliaika nukutaan. Päätä kannatellaan jo jonkin verran mutta aika holtitonta menoa se edelleen on. Ensimmäistä hymyä odotan jo kovin innoissani, Elvira hymyili ensimmäisen kerran 1 kuukauden ja 4 päivän iässä! Katsotaan onko pikkusisko samoilla aikajanoilla vai pitääkö meidän odottaa vielä kauankin ensimmäistä väläytystä. Nyt sohvalta kuuluu tiukka käsky, taitaa olla taas iltatankkauksen aika kun tuntuu ettei muuta ehdi kuin imettää! Hyvää yötä <3

maanantai 27. heinäkuuta 2015

Hieman tyylikkäämpi sadetakki.



Ihan ensiksi, kiitos kaikille aivan upeista kommenteista mitä edelliseen postaukseen tuli! <3 Siellä ruudun toisella puolella on kyllä toinen toistaan upeampia ihmisiä! Viime aikoina blogissa on ollut aika mielipide painotteista ja syvällistä tekstiä joten ajattelin nyt olevan sopiva hetki hieman keveämmelle ja pinnallisemmalle höpinälle. Mitäpä muutakaan siis kuin materialismi onnellisuutta!

Suomen suvi on lämmin ja aurinkoinen. Korjaan, sateinen ja kylmä. Eilen kun olimme Elviran kanssa taas mammalassa viettämässä päivää, havahduin siihen että tältä mamilta puuttuu kokonaan sadevaatteet. Taaperotaloudessa lähes välttämättömät kun sisäpäivät pidetään mahdollisimman minimissä säästä huolimatta. Energiaa on pakko päästä purkaamaan pihalle tai pieni taaperoneiti hyppii illalla seinille. Aivan sama millasta säätä pekkapouta taikka etana lupaa, ulos on päästävä. Varusteiden on siis oltava sen mukaiset, säällä kuin säällä. No kuitenkin, ihan ensimmäiseksi ajattelin panostaa kunnolla ja ostaa urheiluliikkeestä kunnon DryMax asun. Hinnat huitelevat kuitenkin siellä parinsadan euron kinttailla, tyylittömyydestä puhumattakaan joten tulin nopeasti toisiin ajatuksiin. 



Viime viikonlopun shoppailukierroksella törmäsin Kapphallissa kahteen aivan ihanaan, pitkään ja siistiin sadetakkiin: mustaan sekä leopardikuosiseen. Drymaxin hylkäämisen jälkeen ei siis tarvinnut kahta kertaa miettiä mistä lähtisin sadetakkia metsästämään. Suuntasimme tänään siis Raision Myllyä ja Kapphallia kohti. Leopardikuosi oli loppu, mutta huolimatta suuresta rakkaudesta sitä kuosia kohtaan olin päättänyt ostaa mustan takin. Ihan vain siksi että se sopii paremmin minkä tahansa huivin, kenkien tai housujen kanssa. Hintaa sadetakilla ei ollut kuin 55 euroa. Takki on sen verran tyylikäs että se päällä kehtaa lähteä myös asioille joten kuivana pääsee vaikka tulisi taivaan täydeltä koiria! Vedenkestäviä ulkohousuja tällä äidillä ei vielä ole mutta onneksi takki on sen verran pitkä että ehkä pärjäänkin ilman...Nyt ei sadesää enää haittaa meidän ulkotouhuja!

Nyt ehkä aurinkokin tulee taas esiin kun ostin kunnon sadetakin vihdoin? Ehkä olisi varmuuden vuoksi kuitenkin pitänyt sijoittaa se parisataa euroa niin ei varmasti olisi hetkeen vettä satanut...


sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Kaksi lasta synnyttänyt unelmavartalo.


568 päivää. Niin monta päivää mä olen elämäni aikana ollut raskaana. Ja kaikki nämä päivät ovat olleet kolmen vuoden sisällä. 568 päivää kehoni on kasvattanut ihmistä sisällään. Ja kaksi kertaa saanut sen ulos turvallisesti. Yhteensä yli metrin ja seitsemän kilon verran vauvaa. Kroppa on kaksi kertaa tehnyt aivan huikean työn. Ja se näkyy kehossani.

Mä en ole koskaan omistanut kauneusihanteiden mukaista vartaloa. Nyt kahden lapsen jälkeen olen siitä kauempana kuin koskaan. Kaukana ihannevartalosta mutta lähellä unelmavartaloa. Mä en ole koskaan ennen rakastanut mun kroppaani niinkuin nyt. Mulla on unelmavartalo koska se on toteuttanut kaksi unelmaa. Se on tehnyt kaksi täydellistä lasta.

Mun vartalossa näkyy raskauden ja äitiyden jäljet. Löysää nahkaa, arpia, kaksi ei niin kiinteää tissiä sekä mustat silmäpussit ja pari ekstra kiloa. 568 päivää raskaana on tehnyt tehtävänsä ja ihmekkös tuo. Molempien raskauksien myötä paino nousi melkein parikymmentä kiloa ja nahka venyi mahan kohtaa aivan uskomattomiin mittoihin. Paino sekä tissien kuppikoko on viime vuosien aikana harrastanut aikamoista jojoilua ja kroppa on ollut todella kovilla. Ei ole mikään maailman helpoin tehtävä kasvattaa uusi ihminen. Ulos tunkemisesta puhumattakaan...Mun kroppa on kaksi kertaa tehnyt jotakin upeaa ja saahan se näkyä.


Mä olen tällä hetkellä todella tyytyväinen ja itsevarma nainen. Rakastan mun kroppaa ja mun silmiin se näyttää sekä tuntuu upealta. Olen naisellinen löysän vatsani sekä raskausarpieni kanssa ja miksi en olisi? Onhan kroppani tehnyt kaksi kertaa sen mihin meidät naiset on nimenomaan luotu. Mä en koe tarvetta hävetä raskausarpia vaan päinvastoin, kannan ne ylpeydellä ja itsevarmuudella. Ne kertovat mun tehneen kaksi upeaa tekoa, mun tyttäret.

Kaikesta itsevarmuudesta ja tästä hehkutuksesta huolimatta on minullakin hetkiä kun oma peilikuva ei miellytä. Silloin mulla onneksi on tuo kaksilahkeinen joka jaksaa päivittäin muistuttaa mua miten upea olen. Ja mun on rakastettava itseäni jos aion opettaa tytöille etteivät he saa koskaan antaa ulkonäköpaineiden vaikuttaa elämäänsä. Miten voisin opettaa ehdotonta rakkautta omaa kroppaa kohtaan jos itse esimerkilläni näyttäisin jotain päinvastaista? En mitenkään.

Äitiys on tehnyt musta upeamman ihmisen mitä ennen olin. Niin sisäisesti kuin ulkoisestikkin. Terveellinen ja onnellinen elämä on kaiken a ja o. Itsensä rakastaminen on kaiken tämän pohja. Me eletään täällä vain kerran joten sitä ei kannata tuhlata itsensä sättimiseen ja vihaamiseen. 

Toiseksi ihmiseksi muuttuminen on mahdotonta. Itsensä rakastaminen ei.
Me ollaan kaikki upeita omalla, ihanalla tavallamme.


lauantai 25. heinäkuuta 2015

#Boyfriend



Blogeissa on pyörinyt "Boyfriend niminen haaste joissa bloggaajien puolisot, avokit, poikkikset (mitä näitä nyt on.. ;) ) vastaavat bloggaajaa koskeviin kysymyksiin! Sain Tinon suostuteltua haasteeseen mukaan ja tässä nyt 25 kysymystä Tinon vastaamina! 


1. Jos tyttöystäväsi katsoo telkkaria, mikä siellä todennäköisesti pyörii?
- Joku Netflixin saippuasarja!

2. Minkä kastikkeen hän valitsee salaattiinsa? 
- Ei mitään

3. Mikä on hänen inhokkiruokansa? 
- Makaronilaatikko munamaidolla

4. Menette ulos illalliselle ja drinkeille, mitä hän tilaa?
-Jotain jättikatkarapuja ja caipiroskaa. Ruoan kanssa varmaan vettä

5. Mikä on hänen kengänkokonsa?
- Älykkyysosamäärän mukaan, varmaankin 38 ;)

6. Jos hän keräilisi jotakin, mitä se luultavasti olisi?
- Muumi juttuja


7. Mitä hän voisi syödä päivittäin kyllästymättä?
- Kirsikoi

8. Minkälaista musiikkia hän kuuntelee?
-Kotimaista

9. Minkälaisista elokuvista hän pitää?
-Komediat ja lässynlässynlää paskat :D


10. Minkä väriset silmät hänellä on?
-Vihertävät! 
(LAURA KOMMETOI: ensimmäinen rehellinen vastaus oli: vaikee sanoo ku harittaa niin paljon :D)

 11. Kuka on hänen paras ystävänsä?
-Kaikki ystävät on tasavertaisia

12. Asia mitä usein teet, josta hän ei pidä?
- Kommentoin hänen ajamistaan liikeenteessä.


13. Missä hän on syntynyt?
-Turussa syntynyt lietolainen


14. Jos leipoisit hänelle synttärikakun, millainen se olisi?
-Mitä nyt k kaupan pakastealtaasta löytyy

15. Minkä parissa hän viettää mielellään monia tunteja?

-No blogin tietenkin

16. Mitä hän osaa erityisen hyvin?
- Olla paras äiti tytöille 


17. Mikä on oudointa ruokaa, mistä hän pitää?
- Ei Laura syö mitään outoa


18. Mitä kolmea asiaa hän kantaa aina mukanaan?
- Käsilaukku, vesipullo, kännykkä

19. Mikä saa hänet ärsyyntymään?
-Olen joskus vähän jääräpää

20. Entäs piristymään?
- Lapset, yhteiset perhejutut

21. Ketä julkisuuden henkilöä hän ihailee?
-Tuskin ketään


22. Millainen hän on tyttöystävänä?


- Rakastava, hauska, kaunis



23. Milloin hän tapasi vanhempasi?
- Tarkalleen en muista mutta aika pian seurustelun alkamisen jälkeen


24. Mikä on hänen uusin villityksensä?
- Leopardikuosi

25. Millainen on hänen kotilook?
-  Rento


Lauran loppusanat: Yhtään vastausta en joutunut pimittämään tai korjaamaan ;) Yllättävän helpolla tuo kaksilahkeinen lähti mukaan ja menetti blogineitsyytensä. Olin nimittäin valmistautunut aneluun, kiristykseen ja lahjontaan. Katsotaan jos blogikärpänen puree isimieheen vielä joskus uudestaan ja saadaan vielä lukea Tinon ajatuksia joskus lisää ;) 

P.s En tiedä mikä noita rivejä vaivaa kun menee noin,kirjoittaessa näytti normaalilta :D

perjantai 24. heinäkuuta 2015

Räjähtäneen, huonoryhtisen hölösuun höpöttelyvideo!



Pitkästä aikaa höpöttelyvideo, olisiko edellisestä aikaa jo puolitoista vuotta? Katsoin videosta pari ensimmäistä minuuttia ja rupesin tosissani miettimään koska mahdan hengittää...:D Video sisältää vauvan neuvolakuulumisia ja ristiäisjuttuja! :) Jos video ei näy pääset siihen painamalla TÄSTÄ!

torstai 23. heinäkuuta 2015

Breast is not the best, it is biological norm!


Julkaisin yllä olevan kuvan blogin facebook sivulla edellispäivänä. Julkaisu sisälsi seuraavan tekstin:

"Minimimmille iski nälkä kesken ikea reissun! Kyllä tää rintalapsi on sitten niin helppo ruokkia pullolapseen verrattuna; missä ja milloin vain! Mä en ymmärrä imetyksen seksualisointia ja sitä kauhua jos rinta tai nänni hieman vilahtaa. Sitä vartehan ne on luotu, ruokkimaan lapsi. Jos joku imettävästä naisesta kiihottuu niin antaa mennä, meitä on moneen junaan ja joku saa kiksit jos näkee naisen kaivamassa nenää. Breast is not the best, it is biological norm! Ei tehdä siitä sen kummempaa!"

Julkaisu on tavoittanut älyttömän suuren määrän ihmisiä, yli kymmenentuhatta! Mun oli tarkoitus vielä samana iltana tulla blogin puolelle avaamaan enemmän mun ajatuksia imetyksestä. Kiire ja väsymys painoi kuitenkin päälle joten tämä teksti tulee nyt hieman jälkijunassa. Puhtaasti siitä syystä että tämä on asia jonka haluan avata ja kirjoittaa ajatuksella. 

Imetys, tuo luonnon tapa ruokkia vauva. Maailman luonnollisin asia josta on yhtäkkiä tullut aivan luonnotonta. Asia jota pitäisi peitellä ja suorittaa salaa. Asia, josta naiselle asetetaan aivan järkyttävän suuret paineet ja odotukset. Ja ristiriitaiset sellaiset.

Jos et imetä lastasi, olet toisten äitien mielestä paskayksilö. Korvike on saatanan keksintö ja rintaa, rintaa, rintaa tyrkyttää supermutsit. Ihan samaa tuleeko maitoa vai ei, korviketta et anna. Tissi suuhun, kyllä se siitä. Mahdollisimman tehokas ja pitkä imetystaival on kaiken A ja O. Jos tämä ei onnistu niin äitiyden arvo laskee roimasti. Niin ja lapsentahtinen imetys sen olla pitää. Tississä kiinni vaikka 24/7, ei paljon haittaa kunhan vain täysimetys onnistuu. Jaa et jaksa vai? Kyllä supermutsi vaan jaksaisi.

Samalla kun muut äidit ja neuvolantädit aiheuttavat paineita imetyksen onnistumiselle ja kannustavat mahdollisimman pitkään imetykseen, yhteiskunta lyö tälle touhulle kapulat rattaisiin. Samalla kun sun pitäisi imettää missä ja milloin vain, yhteiskunta kertoo ettei se nyt vaan ole ihan suotavaa. Imettävä äiti saa toisen ihmisen lihapullat väärään kurkkuun ravintolassa ja toisilla menee jopa ruokahalu, niin oksettavaa ja kamalaa touhua se on. Pirttihirmut vetävät herneet nokkaan kun ne omat kaksilahkeiset näkevät toisen naisen nännin tai rinnan. Lapset saavat tästä touhusta vähintään kin elinikäiset traumat jotka vaativat monta tuntia terapiaa. Puhumattakaan siitä, että joku saattaisi kiihottua tästä touhusta. Naisen rinnathan kuuluvat sinne pornoteollisuuteen ja makuuhuoneen puolelle pelkästään, vai mitä? Jos imetät, teethän sen mahdollisimman salaa ja huomaamattomasti. Eihän se nyt ole kovinkaan soveliasta touhua. Se on vain maailman luonnollisin asia, ei muuta.

Nykypäivänä ihmiset ovat tuntuneet unohtavan minkä vuoksi naiselle ne rinnat ovat luotu. Ne eivät suinkaan ole kumppanin kiihottamista tai silikoneja varten vaan nimenomaan siihen oman lapsen ruokintaan tarkoitetut kapistukset. Kaksi palloa jotka koostuvut jotakuinkin rasva- ja sidekudoksesta. Saattavat tuottaa tietyssä elämäntilanteessa myös maitoa. Seksikästä eikö? Noei. 

Mä olen itse aika julkea julki-imettäjä. Julkisella paikalla yritän tottakai tehdä sen mahdollisimman siveellisesti koska tiedän sen häiritsevän jonkun ihmisen elämää niin kovin suuresti. Kuitenkin jos vaihtoehtoina on nälkäänsä huutava lapsi tai vilkkuva rinta, valitsen vilkkuvan rinnan. Tottakai. Minä en lastani huudata väkisin jos ratkaisu asiaan on siellä paidan alla. Joka kerta kun imetän, tarkkasilmäinen saattaa nähdä vilauksen nännistä. Vauvanpää ei riitä peittämään koko rintaa, joten rintaa saattaa vilahtaa jopa yhtä paljon kuin avokauluksisesta paidasta. Järkyttävää eikö?

 Minä en myöskään suostu menemään vessaan imettämään. Minä en itse ruokaile vessassa joten ei mun lapsenikaan. Imetys saattaa myös kestää monta kymmentä minuuttia, toisilla jopa tunteja. Kuka niin kauan huussissa haluaa hengata? En minä ainakaan. Mulle imettäminen on maailman luonnollisin asia. Mua ei häiritse kaivaa tissejä niin sanotusti tiskiin muiden ihmisten edessä joten jos se sinua häiritsee ole hyvä äläkä tuijota. Osaat varmasti kääntää pääsi pois tai jopa sulkea silmäsi. Tiedätkö, ei ole pakko tuijottaa jos ruokahalu menee tai traumat syntyy. Se on ihan oma valinta. Niinkuin sekin missä minä lapseni ruokin.

Mä en sano että kaikkien pitäisi julki-imettää. Mulle tämä asia on arkinen ja normaali joten se sopii minulle. Äiti saa ruokkia lapsensa kaikessa rauhassa vessassa taikka hiljaisessa nurkassa kaupassa suuren harson alla. Joskus lapsi tätä vaatiikiin kun ei pysty keskittymään syömiseensä ihmisten keskellä. Kuitenkin meillä kaikilla tulisi olla oikeus toteuttaa tämä maailman luonnollisin asia juuri siellä missä haluamme. Ja koska haluamme. Imetys on maailman luonnollisin asia, ei tehdä siitä niin suurta numeroa. 

Hymiö hear""

maanantai 20. heinäkuuta 2015

Kaksi lasta menee siinä missä yksikin.


Niin totta mutta samalla niin tarua. 

Jännitin hieman miten meidän arki lähtee käyntiin kun Tino palaa töihin. Kaksi viikkoa tuo isimies oli auttamassa ja nyt on aika mun selviytyä päivistä lähes kokonaan yksin.Tai on jo toista viikkoa. Pelkäsin että koko koti tulisi olemaan kaatopaikka, lapset kiljuisivat täyttä kurkkua vuorotellen ja mä kuihtuisin kasaan koska en kerkeisi syömään. Tai paisuisin kuin pullataikina koska söisin mitä käteeni saisin...

Arki on ollut mulle positiivinen yllätys. Ollaan kaikki hengissä, jotakuinkin hyvissä voimin eikä kotikaan muistuta kaatopaikkaa. Ainakaan ihan koko aikaa. En väitä etteikö arjessa olisi haasteita ja hetkiä jolloin tekisi mieli repiä hiukset päästä. Kaikillahan näitä hetkiä on. Suurimman osan päivästä kuitenkin nautin tästä kiireisestä ja uudesta arjesta. On ihanaa kun on tekemistä ja yhden täydellisen lapsen sijasta kaksi täydellistä lasta. 



On hetkiä jolloin tuntuu ettei kaksi kättä yksinkertaisesti riitä. On hetkiä jolloin poden huonoa omatuntoa siitä, etten saa huomioitua lapsia tarpeeksi päivän aikana. Aamukahvi ehtii jäähtymään ja vaikka kylmä kahvi kaunistaakin niin ei sitä kovin mielellään useasti juo. Olen kuitenkin positiivisesti yllättynyt ettei kaikki ole niin rankkaa ja kiireistä mitä pelotellaan. Vai onko tämäkin asia pitkälti asennekysymys?

Ehkä olen positiivisesti yllättynyt siksi, koska olin valmistautunut "pahempaan". Kaikkien pelotteluiden jälkeen olin valmistautunut siihen että seuraavaan vuoteen mun on aivan turha uneksia lämpimästä ruoasta tai asiasta nimeltä oma aika. Hiusharjasta tai ripsiväristä puhumattakaan. Mä olin oikeasti valmistautunut siihen että seuraavan vuoden ajan hukkuisin pukluun sekä kiireeseen enkä ehtisi kissaa sanoa saatika istua kahvikupin viereen. Kaverit jäisivät unholaan ja ainoa yhteys ulkomaailmaan tulisi olemaan tämä blogi ja some. Jos nämäkään, enhän minä varmaan kiireiltäni kerkisi edes kännykkään tai tietokoneeseen päin katsoa. Olin valmistautunut sanomaan hyvästit omalle elämälleni ja se oli ihan okei. Näin en kuitenkaan joutunut tekemään.


Kaksi lasta menee siinä missä yksikin pitää siis aika paljon paikkaansa meidän arjessa tällä hetkellä. Vaikka mun asenne on alusta asti ollut positiivinen ja "oikea", suurimmaksi osaksi saan kuitenkin kiittää meidän kilttejä ja helppoja lapsia. Elvira antaa mun rauhassa imettää, viihtyy hyvin hetken omissa touhuissaan ja hänelle riittää kun äiti on "äänellä läsnä" eli juttelen ja höpöttelen hänelle samalla kun imetän tai muuten hoidan vauvaa. Hänellä on aivan jäätävä uhma tällä hetkellä muttei satuta, riko tai heitä leluja. Mun ei hetkeäkään tarvitse pelätä että Elvira löisi tai satuttaisi vauvaa. Äiti on välillä ihan kakkapää ja tyhmä, mutta mä kestän sen. Se kuuluu tähän ikään ja muuttuneeseen elämäntilanteeseen. Vauva sen sijaan nukkuu vielä suurimmaksi osaksi. Ehdin sillä aikaa siis hyvin huomioida Elviraa ja tehdä kotitöitä. Tissittelyhetket ovat runsaan maidontulon takia lyhyitä ja vauva sylissä on helppo touhuta myös taaperon kanssa lattialla. Vauva on hereillä ollessaan tyytyväinen tapaus pieniä masuvaivoja lukuunottamatta ja viihtyy tarpeen tullessa myös pieniä hetkiä yksin, vaikka olisikin hereillä. Elviran nukkuessa kaikki huomio on aina hänen, jos vain sattuu juuri silloin olemaan hereillä.

Toki on hetkiä jolloin nämä helpot herranenkelit ovat aivan jotain muuta kuin kilttejä ja helppoja lapsia. On hetkiä jolloin mä haluisin juosta ovesta ulos huutamaan parit kirosanat linnuille ja puille. On hetkiä jolloin tirautan pari kyyneltä koska olen niin loppu enkä repeä joka paikkaan. Onhan näitä hetkiä, niinkuin kuuluukin. Se on sitä arkea. Sitä kiireistä, mutta niin ihanaa ja rakasta arkea! 


Katkenneista hermoista ja katkenneista yöunista huolimatta mä olen ihan älyttömän onnellinen tällä hetkellä. Meidän perhe on kaikessa epätäydellisyydessään maailman täydellisin ja rakkaus sitä kohtaan kasvaa samaa tahtia meikäläisen silmäpussien kanssa. Kuinka suureksi ne voivatkaan kasvaa? Tarkoitan sekä silmapusseja että rakkautta. Taitaa olla mysteeri jota kukaan ei koskaan ratkaise, 

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Jotain muutakin kuin vuokravartalo.


Tiedättekö, on aika mahtavaa kun yhdeksän kuukauden jälkeen olen taas saanut kroppani takaisin. Kehoni on taas ja vain pelkästään mun eikä mun tarvitse jakaa sitä kenenkään kanssa. Saattaa kuulostaa ehkä itsekkäältä, mutta yhdeksän kuukauden jälkeen mä saan olla hieman itsekäs. Yhdeksän kuukautta mä olen elänyt jonkun muun pelisäännöillä ja jotakin toista ajattelen. Nyt on taas mun vuoro.

Molemmilla raskauskerroilla olen kadottanut itseni. Ulkonäön alkaessa muistuttaa pikkuhiljaa vappupalloa olen turhautunut ja keskittynyt vain vatsani sisältöön. Vaatteet eivät ole mahtuneet päälle joten olen kulkenut jotakuinkin legginseissä ja pitkässä topissa tuon yhdeksän kuukautta. Väsymys sekä kotisohva ovat vieneet voiton joten pikkuhiljaa itseensä panostaminen on unohtunut kokonaan ja olen vaipunut takkutukkapieruverkkari-koomaan. Molemmilla kerroilla on myös käynyt sama, pikkuhiljaa synnytyksen jälkeen olen alkanut heräillä tuosta koomasta. Pikkuhiljaa kiinnostus vaatteita ja hiusharjaa kohtaan ovat palanneet. Suoristusraudasta puhalletaan pölyt ja kuivunut ripsiväri vaihdetaan uuteen. Pikkuhiljaa..

Tällä kertaa mun palautuminen on lähtenyt ihan älyttömän hyvin käyntiin. Raskauskiloja tuli 17, ja niistä jäljellä on enää reilu kaksi kiloa. Aika mahtavaa! Tietenkin jäljellä on löysää nahkaa eikä olomuoto ole läheskään sama mitä ennen raskautta mutta näihin asioihin ei auta oikeastaan kuin aika. Pikkuhiljaa se röllykkä kiinteytyy ja arvet haalistuvat. Pikkuhiljaa myös vaatekaapin sisältö alkaa mahtumaan päälle eivätkä legginsit olekkaan enää ne ainoat oikeat housut. On kiva aamulla miettiä mitä pistäisi päälle kun niitä vaihtoehtoja alkaa taas olla enemmän kuin ne kahdet legginsit ja muutama paita. 

Vaikka kotona mut näkee useimmiten leohaaremeissa sekä imetystopissa jonka alta paistaa GenieBrat , kiinnostus muotia ja vaatteita kohtaan alkaa taas pikkuhiljaa palata. Eikä pelkästään muotiin vaan ihan muutenkin itsestään huolehtemiseen. Ulkoilu, ruokavalio sekä hyvinvointi pistetään pikkuhiljaa uuteen uskoon. Herkkulakko on lakossa vaikka kovin uhosin muuta ennen synnytystä. Ruokavalio on silti jo paljon terveellisempi kuin raskausaikana ja ennen sitä. 

On ihana taas keskittyä vain itseensä. Voin itsekkäästi juoda taas light limsoja ja myrkyttää niillä itseni. Voin syödä raakaa lihaa jos siltä tuntuu. Voin pukeutua taas mun omiin vaatteisiin ja käyttää aika itseni laittamiseen. Alan taas näyttämään itseltäni ja saan kroppani takaisin. En malta odottaa että pääsen elokuussa taas kampaajan tuoliin laittamaan hiusmallin uusiksi. Voin taas vihdoin olla muutakin kuin vuokravartalo, voin taas olla minä.


torstai 16. heinäkuuta 2015

Vesi vanhin voitehista; maailman paras pullo!


Bongasin  & Something daily blogia kirjoittavan Emmin Instagramista vinkin maailman parhaimpaan vesipulloon. Mä en kauhean helposti innostu materiasta mutta kun tämän vesipullon näin, se oli pakko saada. (Postaus ei ole yhteistyö vaan tyytyväisen kuluttajan rehellinen mielipide. Blogissa esiintyvät yhteistyöt ovat aina merkitty erikseen ja yhteistyöstä on erillinen maininta!)

Mä olen ihminen joka ei lähde postilaatikkoa pidemmälle ilman vesipulloa. Vesipullo roikkuu aina mukana ja varsinkin nyt imettäessä sen tärkeys on korostunut. Imettäessä tulee aivan kamala jano ja pullon on oltava lähellä jopa öisin. Muovinen juomapullo maustaa kuitenkin veden hyvin nopeasti muovin makuiseksi ja öisin raikas vesi on pelkkä haave. Onneksi nyt mun ongelmaan löytyi ratkaisu! 

Lifefactory valmistaa lasisia tuotteita tuttipulloista juomapulloihin sekä juomalaiseihin. Tuotteet ovat lasisia mikä takaa veden raikkaana pysymisen sekä pitkän käyttöiän. Lasinen juomapullo on silikonisen "kuoren" sisällä joka taasen takaa hyvän ja pitävän otteen sekä hieman suojaa pulloa. Kaikki pullon osat ovat konepestäviä eikä silikonista kuorta tarvitsee poistaa tiskauksen/konetiskauksen ajaksi! 

Pullo on ollut mulla käytössä reilu viikon ja olen ollut todella tyytyväinen siihen. Joku voi ajatella että hei, se on pelkkä juomapullo mutta mulle vesipullo on yksi tärkein asia käsilaukussa eikä ilman sitä lähdetä mihinkään. Lupauksensa mukaan pullo pitää veden raikkaana ja veden makuisena, hyvästi aamuinen muovivesi! Pulloja on erilaisia ja erikokoisia, itse valitsin koosta kaikkein isoimman (650ml) ja tavallisella korkilla. Pulloon olisi mahdollista saada juomapullon korkki, mutta jonkun kokemuksen mukaan ne falskaavat helposti joten jätin sen tilaamatta. 

Vaikka pullo on hyvä on siinä myös miinuksensa. Niinkuin arvata saattaa, lasinen pullo ei ole sieltä kevyimmästä päästä. Varsinkin täysinäisenä tulee aikamoinen painolasti käsilaukkuun kannettavaksi. Toinen miinus on pullon hinta. Omani tilasin verkkokauppa.comista ja nopealla googletuksella se oli yksi halvimmista vaihtoehdoista. Postikulujen kanssa pullolle tuli hintaa 35 euroa joka on vesipullosta kieltämättä aika suolainen hinta...Toivotaan siis että pullo kestää käytössä ja on vielä pitkänkin ajan päästä käyttökunnossa! Taidan laittaa seuraavaksi tilaukseen pullon pienemmän koon Elviraa varten! ;)


tiistai 14. heinäkuuta 2015

Rekkaleski.


Niin vaan Tinon kesäloma hujahti ohi ja tässä sitä ollaan, rekkaleskenä kahden pienen lapsen kanssa. Okei ehkä hieman liioittelua, meidän rekkaisi kun tulee joka kerta yöksi kotiin. Toisaalta pitkien työpäivien sekä kamalien (1:30-13:00) työaikojen takia arjen pyöritys arkipäivinä on aika vahvasti mun kontolla. Eilen oli ensimmäinen leskipäivä ja nyt kahden päivän jälkeen hengissä ollaan edelleen koko porukka! 



Eilen sain heti testata aikataulutusta sekä matkustamista kahden lapsen kanssa mulla oli hammaslääkäri ennen aamu yhdeksää. Onneksi sain hieman ja vähän enemmänkin helpotusta kun mun äiti lähti meidän mukaan. Enhän mä olisi millään voinut maata puoltatuntia hammaslääkärin penkissä jos nämä kaksi olisivat olleet samassa huoneessa...Hyvin olivat likat viihtyneet Aurajoen rannalla ja torilla. Hammaslääkäri on muuten maailman kamalin paikka. Kaksi lasta synnyttäneenä voin todeta että synnyttäisin miljoona kertaa mielummin kuin kävisin hammaslääkärissä. Mutta pakko mikä pakko, huonokuntoinen purukalusto on terveysriski ja ruma kuin mikä. Onneksi parin vuoden päästä vasta uudestaan ellei syyskuun suuhygienistia lasketa!


Tänään saimme taas vähän apua ja seuraa kun kaksi tättää tuli kylään, mun sisko sekä vauvan tuleva kummitäti. Teimme kävelylenkin läheiselle uimarannalle ja nautimme kesäisestä päivästä. Elvira olisi viihtynyt varmaan koko päivän veden äärellä muttei pientä nuhanenää uskaltanut kovin kauaa lilluttaa vedessä. Toivotaan ettei säätiedotukset pidä paikkaansa ja kesäisiä päiviä olisi vielä jäljellä jotta vesipeto pääsisi kunnolla irti! 

Huomenna on taas onneksi koko perhe koolla kun isukilla on vapaapäivä! Vaikka hyvin pärjättiin aamut kolmestaan niin kyllä se kaksi lisäkättä ovat tarpeen näiden pienokaisten kanssa. Tosin huomenna taidan käyttää kaiken ylimääräisen ajan siivoamiseen ja paikkojen järjestelyyn. Mistä tätä roinaa oikein tulee!? 

Nyt kuuluu sohvalta vaativaa tuhinaa, pieni tissitakiainen kutsuu! Meillä tissitellään tällä hetkellä 1-2 tunnin välein, päivin sekä öin. Mahtaakohan nyt olla joku tiheänimunkausi meneillään? 


maanantai 13. heinäkuuta 2015

Mestaripiirrokset.


"Sinä päivänä kun Luoja teki sinut
Hän ei muuta tehnytkään
Heräs aikaisin, otti kynän käteen
Rupes siinä piirtämään

Päivä kului, mut hetkenkään lepoa
Piirtäjä ei kaivannut
Aivan niin kuin olis hurmoksessa ollut
Mestari valmisti sut

Se kuva oli kaunis
Oi ,ihme suorastaan
Muodon jumalaisen sai
Kuvan viereen hän merkkas ettei suhun
Päde kuolevaisten lait

Niille jotka yhä epäilevät Luojaa
Sanon vastaukseksi vaan
Että jos ne edes kerran näkis sinut
Kaikki rupeis uskomaan"

-Egotrippi Mestaripiirros

Välillä kun katson näitä kahta pysähdyn miettimään; miten onnekas sitä onkaan. Lapset eivät ole koskaan itsestäänselvyys. Lapsia ei tehdä, heitä saadaan. Ja mä onnekas olen saanut heitä kaksin kappalein. Kaksi maailman täydellisintä, ihaninta ja kauneinta tytärtä. Harmaita hiuksia saattaa löytyä päästä jo nyt, mutta näiden kahden kanssa jokainen huonokin hetki on täyttä kultaa. Äitiys on maailman ihana, rakas mutta samalla niin raskas asia. Joskus kaikki tämä ihanuus meinaa hukkua huonosti nukuttujen öiden sekä uhman joukkoon. Joskus illalla hiljaisuuden laskeutuessa taloon tunnen huonoa omatuntoa siitä etten osaa tarpeeksi nauttia tästä kaikesta. Joskus taas nautin ehkä jopa hieman liikaakin ja meinaan hukata itseni kakkavaippojen ja puklurättien maailmaan. Unohtaa itsestäni huolehtemisen ja sosiaaliset kontaktini. Joskus haluaisin sulkea oven perässäni edes hetkeksi ja unohtaa kaiken vanhemmuuden tuoman vastuun. Joskus voisin heittäytyä lattialle rakkaan esikoiseni tavoin ja vetää kauheat itkupotkuraivarit.

Hetkeksikään mä en silti unohda eikä hetkeäkään menisi etten muistaisi sitä tärkeintä; nämä kaksi pientä ihmistä on mun koko maailmani. Nyt ja aina. Mun kaksi mestaripiirrosta! <3


lauantai 11. heinäkuuta 2015

Vihdoinkin kotona.



Tajusin tänään että tulee vuosi kuluneeksi siitä kun meistä tuli tämän asunnon asukkeja. Vuosi sitten me meistä tuli rivitaloasunnon omistajia sekä ostimme ensimmäisen yhteisen asuntomme Tinon kanssa. Mä olen viimeisen kolmen vuoden ajan asunut kolmessa eri osoitteessa. Asuntoa on elämäntilanteen mukaan tullut vaihdettua melkeinpä kuin sukkia. Varainsiirtoveroa sekä välityspalkkioita olen saanut maksaa enemmän kuin tarpeeksi. Mutta minkäs sille voi, jos on "pakko" muuttaa niin on pakko.

Syksyllä 2012 ostin elämäni ensimmäisen asunnon. Nelkytviis neliötä. Yksiö jälkeenpäin rakennettulla pienellä makuuhuoneella eli melkeinpä kaksio. Valkoinen asunto vaalealla parketilla. Kodikas pieni yksiö. Tuli talvi, tuli tammikuu 2013 ja tuli positiivinen raskaustesti. Sanomattakin selvää ettei kolme ihmistä ja koira mahdu sen kokoiseen asuntoon. Tai ehkä mahtuisi, mutta me emme halunneet yrittää. Asunto laitettiin myyntiin. Se meni kaupaksi heti ensimmäisessä näytössä. Uutta ei ollut vielä löytynyt. Tuli kiire.



Toukokuussa 2013 kävin katsomassa erästä kerrostalo kolmiota meidän perheellä. Tumma, tyylikäs ja juuri kokonaan remontoitu. Tino ei edes ollut mukana mutta luotti mun sanaan ja makuun. Tein tarjouksen asunnosta ja se hyväksyttiin. Nopeaa toimintaa mutta oli pakko, meillä oli vain muutama viikko aikaa muuttaa mun yksiöstä pois. Tähän kotiin meidän rakas Elvira syntyi. Elviran ensimmäinen koti.

Keväällä 2014 aloimme haikailla oman saunan sekä terassin perään. Houkutus rivitaloelämästä kasvoi liian suureksi ja laitoimme asuntomme myyntiin. Taas kerran muuttopuuhissa! Asunto meni aika nopeasti kaupaksi ja uusi asunto löytyi yllättävän läheltä; linnuntietä matkaa on noin 300 metriä. Ihana ja siisti rivitalon päätyasunto. Kolme huonetta sekä se kauan kaivattu sauna. Iso, suojaisa takapiha. Laittamista vaati mutta se tuntui kivalta, saisimme tehdä kodista omannäköisen.



Hiljaa hyvä tulee ja nyt vuodenkin jälkeen remonttihommat on vielä kesken. Tehdään pikkuhiljaa ja harkiten jotta säästytään virheostoksilta. Ei ole kiire, koska tuntuu että tämä on meidän koti vielä pitkään. Täällä meidän on hyvä olla ja kasvattaa kahta täydellistä tyttöä. Monen osoitteen ja muuton jälkeen tuntuu että olen vihdoinkin kotona. Tunne on samanlainen mitä saa aikaan lapsuudenkotini ajatteleminen. En kuitenkaan usko että tämä kodin tunne johtuu tästä asunnosta vaan siitä mitä se pitää sisällään: kolme rakasta ja täydellistä ihmistä. Se pitää sisällään mun perheen <3



torstai 9. heinäkuuta 2015

Vauvan ensimmäinen neuvolakäynti!


Vauvalla oli tänään edessään ensimmäinen neuvolakäynti. Lähdimme matkaan ihan kaksin vaikka alunperin oli suunnitteilla mennä koko perheen voimin. Elvira kuitenkin on flunssassa joten Tinon ja hänen oli jäätävä kotiin potemaan tautia. Onneksi flunssa on jo paranemaan päin ja nyt toivotaan sormet sekä varpaat ristissä ettei se tartu vauvaan! Rintamaidon pitäisi kai antaa aika hyvä suoja pöpöjä vastaan mutta ei voi koskaan olla varma. 

Aluksi juttelimme terkkarin kanssa niitä näitä. Puhuimme mun palautumisesta, itse synnytyksestä sekä sen jälkeisistä fiiliksistä. Vauvan vointia unohtamatta tietenkään! Terkkari paineli ja tunnusteli myös mun kohtua ja tarkisti että se on hyvin kutistunut synnytyksen jälkeen. Vauvalle ei tällä kertaa tehty vielä mitään muita mittauksia kuin paino ja vasta ensi kerralla katsotaan kaikki muut, kuten pituus sekä päänympärys. Paino oli lähtenyt hyvin nousuun ja sitä on jo komeat 4375 grammaa. Syntymäpainoa vauvalla oli 4230 g joten komeasti ollaan menty jo sen yli! Hienosti siis kasvaa rintamaidolla. Enkä kyllä epäillyt yhtään, niin hyvin maitoa tulee ja niin hyvin se näyttää maistuvan! 



Seuraava neuvolakäynti onkin sitten jo parin viikon päästä, 1 kk neuvola! Nyt lähipäivinä pitäisi aloittaa d vitamiinitippojen antaminen ja hieman jännitän alkaako niistä sitten vatsavaivat. Tippoja tulee antaa 5 tippaa/päivä ja totuttaminen aloitetaan yhdestä tipasta. Yksi tippa parin päivän ajan. Sitten kaksi, sitten kolme..Jne. Ajattelin kyllä ottaa vielä hieman rauhallisemmin ja antaa viikon verran saman tippa määrän. Tai katsotaan sitten  miten lähtee sujumaan, toivotaan että kaikki menee ongelmitta ja vatsavaivoilta vältyttäisiin! 



keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Liian vaarallinen perhepeti.


Mä en ole koskaan ollut perhepedin suurin kannattaja huonojen unenlahjojeni takia. Mun on vaikea nukkua ellen saa pyöriä kuin hyrrä ja vallata vähintäänkin puolta sänkyä. Elviran huonojen öiden takia kuitenkin nukuimme monta kuukautta perhepedissä ja kyllähän siihen tottui. Oikeastan oli vaikea saada unenpäästä kiinni ellei pikku tuhisija ollut vieressä.

Hieman ennen vauvan syntymää vieroitimme Elviran perhepedistä takaisin omaan sänkyyn. Ihan sen takia että yöimetykset onnistuisivat paremmin eikä tarvitsisi pelätä että pikkusisko saisi isosiskon kintun naamaan tai jotain muuta vastaavaa. Olin kuitenkin ehdottomasti sitä mieltä että sänky jäisi vain mulle ja Tinolle, vauva saisi nukkua alusta lähtien omassa sängyssään joka olisi laitettu jatkeeksi meidän sängyn viereen.

Vaan kuinkas kävikään, ensimmäisestä yöstä lähtien on nelikiloinen tuhisija löytynyt meidän välistä. Imettäminen on paljon helpompaa kun vauva on jo siinä valmiina ja tissin saa vain tyrkätä suuhun. Vauva nukahtaa myös jokaikinen kerta tissille ja herää herkästi jos häntä lähtee siitä sitten siirtämään johonkin suuntaan. Perhepeti tuntui siis aivan luonnolliselta ja oivalta ratkaisulta. Minäkin herkkäunisena sain nukuttua todella hyvin, liekö syynä univelka tai tottumus  tasaiseen tuhinaan ja aika ajoin tapahtuvaan häiriköintiin. Perhepeti oli aivan loistava ratkaisu, aina edellisyöhön saakka.

Vaikka meidän vauva on hyvin tyytyväinen ja hyvin nukkuva yksilö on katkonaisten yöunien takia kertynyt jo jonkin verran univelkaa. Sammun iltaisin kuin saunalyhty ja silmäpussit tummuvat päivä päivältä mustemmiksi. Univelan takia en taidakkaan olla enää niin herkkäuninen kuin luulin. Nimittäin edellisyönä heräsin ja huomasin käteni olevan vauvan naaman päällä. 

Se ahdistava sadasosa sekunti kun ajattelin tukehduttaneeni vauvan oli aika karmaiseva. Kun tajusin rintakehän liikkuvan tasaiseen tahtiin, huokaisin helpotuksesta vaikka olo oli silti aika kurja. Mitä tahansa olisi saattanut tapahtua! Ennen olisi herännyt heti kun käteni olisi edes hipaissut vauvaa mutta univelan takia taidan nukkua todella syvää unta silloin kun nukun..Vaikka mitään ei luojan kiitos sattunut, en saanut nukuttua kunnolla loppuyönä kun jossittelin ja mietin mitä kaikkea olisi voinut sattua...

Seuraavana päivänä päätin että perhepeti ei taida sittenkään olla meitä varten. Ihan pelkästään vauvan turvallisuuden takia. Vaikka imettäminen hieman vaikeutuu ja yöt ehkä eivät ole niin rauhallisia niin sitten minä valvon ja kerään lisää univelkaa. Kunhan vaan voin nukahtaa hyvillä ja turvallisilla mielin. 

Viime yö oli vauvan ensimmäinen yö pinniksessä ja se meni aivan upeasti. Hän söi yön aikana kolme kertaa, 1:30, 4:30 sekä 7:30. Joka kerta nukahti tissille eikä edes herännyt kun siirsin hänet pinnasänkyyn. Minä itse nukuin hieman levottomammin kun pieni tuhisija oli niin "kaukana", jopa ihan kädenulottuvilla mutta kuitenkin eri sängyssä kuin minä. Toisaalta nautin kun sain nukkua aivan äksänä ja mahallani! Miten tuota mahallaan nukkumista tulikaan ikävä yhdeksän kuukauden aikana.

Vastasyntyneen kanssa perhepeti ei siis ollut meidän juttu vaikka taaperon kanssa toimikin aika hyvin. Turvallisuus ennen kaikkea! 


sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Synnytyskertomus!

Synnytystä ei voi mitenkään suunnitella ja sen sain kyllä kokea tällä kertaa. Olin jotakuinkin valmistautunut samanlaiseen synnytykseen mitä Elviran kohdalla oli, synnytyskerotmuksen voit lukea TÄÄLTÄ!. Toinen synnytys oli kuitenkin aivan erilainen, oikeastaan kaikki meni ihan eritavalla mitä ensimmäisellä kerralla. 

Lauantai 27.6 Rv 40+6 (Neuvolan mukaan 40+3)
Ihan normaali päivä. Ei mitään oloja tai kolotuksia. Limatulppaa bongasin pitkin päivää vessareissujen yhteydessä.

Sunnuntai 28.6 Rv 41+0 (Neuvolan mukaan 40+4, Elvira syntyi 40+4 viikolla)
Heräsin yöllä kello kahden aikaan kun käänsin kylkeä ja tunsin miten jotakin holahti housuihin. Määrä oli kuitenkin pieni ja ajattelin sen olevan limatulppaa tai jotakin muuta vuotoa. Tämän jälkeen alkoi samanlainen jomottelu mitä kuukautisten aikana. Yritin jatkaa uniani mutten saanu enää kunnolla unen päästä kiinni aika-ajoin ilmestyvien supistusten takia. Supistukset olivat kuitenkin laimeita ja lyhyitä mutta sen verran häiritseviä ettei nukkumisesta tullut mitään. Aina välillä kylkeä kääntäessäni tunsin jotakin holahtavan housuihin, mutta määrä oli edelleen niin pieni etten uskonut sen olevan mitään valkovuotoa kummempaa. Aamuyöllä sain unen päästä kiinni ja sain nukuttua ehkä tunnin verran.


Kuudelta heräsin taas jostain syystä, ehkä supistuksen ja käänsin jälleen kerran kylkeäni ja tunsin holahduksen. Tällä kertaa isomman, mutta kuitenkin aika pienen. Nousin ylös ja huomasin vaaleanpunaista sekä verensekaista vuotoa siteessä. Olin innoissani koska tajusin synnytyksen alkavan pikkuhiljaa käynnistyä. Herätin Tinon ja sanoin että tänään taitaa olla meidän päivä. 

Aloitimme aamutoimet ja aamupalan jälkeen soittelin synnärille koska epäilin pienen vuodon olevan lapsivettä. Meidät käskettiin tulemaan näytille jotta asiaan saataisi varmistus, muttemme pitäneet mitään kovinkaan suurta hoppua koska supituksia ei tullut juuri ollenkaan. Puhelimessa oleva kätilö sanoi että jos kyseessä oli lapsivesien tihkuminen, jäisimme osastolle mutta jos ei, joutuisimme lähtemään takaisin kotiin. Pakkasimme siis kaikki tavarat mukaan ja veimme Elviran mammalaan hoitoon. Tyksissä olimme hieman ennen yhdeksää.

Ihan ensimmäiseksi mut ohjattiin käyrille hetkeksi makoilemaan. Muutamia suhtkoht kipeitä supistuksia ilmestyi, mutta tiesin itse jo ettei synnytys olisi vielä kunnolla käynnissä. Käyrillä makoilun jälkeen tehtiin testi josta nähtäisiin olisiko vuoto lapsivettä ja testi näytti positiivista! Kotiin ei siis lähdettäisi ilman vauvaa, vaikka synnytys ei vielä käynnissä ollutkaan. Näytteen jälkeen tehtiin sisätutkimus jossa selvisi että olin kolmisen senttiä auki mutta kohdunkaulaa oli vielä reilu sentti jäljellä. Meidät ohjattiin osastolle odottelemaan synnytyksen käynnistymistä. Hieman jännitti ja kauhistutti ajatus siitä, että kaksi vuorokautta joutuisimme odottelemaan synnytyksen käynnistymistä ennenkuin sitä alettaisiin vauhdittamaan. Jos synnytys ei siis lähtisi itsellään käyntiin.



Kulutimme aikaa osastolla aina välillä käyrillä maatessa ja kävellessä edestakaisin käytäviä jotta supistuksiin tulisi tehoa. Supistuksia tuli epäsäännöllisesti ja napakkuus vaihteli menkkakivuista melkein jo synnytyssupistuksiin. Supistuksia tuli kuitenkin vielä todella harvoin joten tiesin joutuvani vielä kärvistelemään osastolla tovin jos toisenkin. Tino lähti käymään kotona iltapäivällä kahden aikoihin ja samalla moikkaamassa Elviraa joka oli mummilassa hoidossa. Mä jäin osastolle ja yritin hieman lepäillä, mutta sen verran supistukset olivat kipeytyneet ettei siitä oikein tullut mitään. Jossakin kohtaa, ehkä kolmen tai neljän aikoihin iltapäivällä menin taas käyrille makoilemaan ja tehtiin sisätutkimus. Edistystä ei juurikaan ollut tapahtunut: 3,5 cm auki ja kanavaa jäljellä sentin verran. Tutkimus oli kuitenkin sen verran raju että siitä se helvetti sitten käynnistyi. Näin kauniisti sanottuna.

Sisätutkimuksen jälkeen supistukset saivat aivan uuden ulottuvuuden ja tiesin että kohta se olisi menoa. Pistin Tinolle viestiä että voisi pikkuhiljaa tulla takaisin ja että mä menisin suihkuun lievittämään kipuja. Istuskelin suihkussa varmaan melkein tunnin verran ja loppuvaiheessa kivut olivat jo todella kovat. Supistukset lisääntyivät aina liikkuessa joten en meinannut päästä suihkusta ollenkaan pois vaikka lämpimästä vedestä ei niin tuntunut olevan apua. Muutamat ärräpäät taisivat jo tässä kohtaa lentää kauniisti ulos suusta.

Kun vihdoin sain vaatteet päälle ja pääsin suihkusta pois kivut olivat jo todella kovat. Sovimme hoitajan kanssa että käväisisimme käyrillä ja sitten siirryttäisiin saliin, synnytys oli ehdottomasti lähtenyt käyntiin. Kello oli tässä kohtaa jotakin 17-19:00 välillä, säännölliset supistukset on merkitty alkavaksi 16:30. Käyrillä istuskelusta ei tullut kuitenkaan mitään, supistukset olivat niin voimakkaita etten pystynyt istumaan paikallaan ja halusin siirtyä saliin hengittelemään ilokaasua. Olin jo aikoja sitten heittänyt hyvästit luomusynnytykselle. Tällä kertaa ilokaasusta ei kuitenkaan ollut minkäänlaista apua vaikka Elviran synnytyksessä se toimi oikein hyvin.

Ilokaasun toimimattomuuden vuoksi kätilö ehdotti kohdunkaulan puudutusta. Epiduraalia hän ei suositellut koska jos toinen synnytys etenisi yhtä nopeasti kuin ensimmäinen, epiduraali ei ehtisi vaikuttamaan. Kohdunkaulan puudute laitettiin kello en muista, ja tässä kohtaa olin 7 cm auki. Odottelin puudutteen vaikutusta, mutta kivut eivät lievittyneet yhtään. Pyysin epiduraalia mutta anestesia lääkäri oli sektiossa kiinni. Kätilö teki tässä jossakin kohtaa taas sisätutkimuksen ja olin edelleen 7 senttiä auki, tunnissa ei ollut tapahtunut mitään muutosta. Koska epiä ei ollut mahdollista saada, kohdunkaula puudutetta yritettiin laittaa uudestaan josko se tällä kertaa auttaisi. Ei mitään vaikutusta. Taaskaan.



Anestesia lääkäri oli edelleen sektiossa kiinni ja minä sinnittelin ilokaasun avulla vaikka ei se mitään auttanut. Kätilö sekä Tino hieroivat välillä selkääni ja yrittivät parhaansa mukaan lievittää kipuja. Supistukset olivat todella pitkiä ja niitä tuli todella tiuhaan. Joka supistuksella kirosin, huusin ja luulin kuolevani. En ollut koskaan tuntenut niin kovaa kipua, en edes Elviran synnytyksessä koska olin niin suuressa ilokaasupöllyssä. Anelin Tinoa auttamaan vaikka eihän hän tietenkään mitään voinut tehdä. Joka supistuksella sanoin kuolevani ja olo oli sen mukainen. Anelin, pyysin ja itkin epiduraalin perään vaikka eihän se lääkäri kesken sektion voi mihinkään lähteä. Ja tiesinhän minä sen, olo oli vain niin epätoivoinen ja väsynyt.

Vihdoin ja viimein anestesia lääkäri saapui huoneeseen ja tiesin kohta helpottavan. Epiduraalin alkaessa vaikuttaa tärisin kuin haavanlehti kun lihakset rentoutuivat. Olin aivan loppu ja olisin vain halunnut nukkua pari tuntia ja kerätä voimia tulevaa ponnistusta varten. Tässä kohtaa meidän kätilö vaihtui kun iltavuoro vaihtui yövuoroon. Epin saamisen jälkeen piti hetki makoilla paikoillaan jonka jälkeen ei suinkaan levätty vaan lähdettiin kävelemään sairaalan käytävälle. Vauva ei ollut vielä laskeutunut  vaan sijaitsi todella ylhäällä ja kävelyllä yritettiin "valuttaa" vauva lähtöasemiin. Pikkuhiljaa aloin tuntea ponnistamisen tarvetta ja kello 22:20 olin täydet 10 cm auki. Vauva edelleen todella ylhäällä eikä suinkaan laskeutunut.

Sain kätilöltä ohjeeksi aloittaa ponnistamisen omien tuntemuksieni mukaan jotta vauva lähtisi laskeutumaan. Ponnistusasento oli puoli-istuva ja pidin sukista kiinni. Kätilö ohjasi ja opasti koko ponnistamisen ajan todella kivasti. Kertoi koska piti ponnistaa ja kuinka kauan. Sanoi koska saan lopettaa ja koska aloittaa uudestaan. Kokemus oli aivan erilainen kuin Elviran kanssa, olisin silloin tarvinnut yhtä hyvät ohjeet!



Ponnistaminen eteni hienosti ja kohta oli aika puskea vauvan pää ulos. Sitä kipua, repeämisen sekä housuun paskantamisen tunnetta on aivan mahdoton kuvailla. Huusin ja kirosin jälleen sekä taisin muistaakseni toistella miten repeän ainakin kainaloihin saakka. Kätilö käski tarmokkaasti mun rauhoitua ja jatkaa ponnistamista, pian pää olisi ulkona.

Kello 22:33, viiden minuutin ponnistamisen ja huutamisen jälkeen syntyi pieni täydellinen tyttö joka parahti itkuun melkein heti. Niinkuin me vanhemmatkin, onnesta sekä helpotuksesta että nyt se on ohi. Vauva oli kauttaaltaan valkoisen kinan peitossa ja naama mustelmilla. Mustelmainen naama sekä verenpurkaumat molemmissa silmissä johtuivat nopeasta ulos tulosta kun vauva ei ollut laskeutunut ennen ponnistamisen alkamista.

Tino sai leikata napanuoran ja vauva nostettiin mun paidan alle lämpimään. Istukka syntyi aika nopeasti ja helposti mutta se oli hieman repaleinen ja sain ylimääräistä supistavaa lääkettä jotta istukkaa ei jäisi kohtuun aiheuttaen kohtutulehdusta. Vaikka vauva syntyi reilun mitoin; 4230 grammaa, 51 senttiä, päänympärys 36 senttiä en saanut kuin pienet repeytymät. Tikkejä laitettiin yhteensä kolme ja niistäkin yksi oli "kosmeettinen". Olo oli todella hyvä heti synnytyksen jälkeen vaikkakin todella,todella uupunut.

Synnytyksen kokonaiskestoksi tuli kuutisen tuntia. Tunnit tuntuivat älyttömän paljon pidemmiltä ja luulin synnyttäneeni ainakin 12 tuntia. Loppu hyvin kaikki hyvin, taas kerran selvittiin hengissä vaikka monta kertaa tuon kuuden tunnin aikana olisin voinut jättää leikin kesken. Elviran synnytyksessä mulle jäi todella kakka maku henkilökunnan suhteen mutta tällä kertaa en voi kuin hehkuttaa minua hoitaneita ihmisiä. Molemmat kätilöt sekä osaston muu henkilökunta olivat mukavia, ystävällisiä ja ottivat hyvin kaikki toiveeni huomioon. Synnytyksen hoitanut kätilö ohjeisti hienosti mua läpi koko synnytyksen ja tästä syystä synnytyksestä jäi todella hyvä mieli vaikka kivusta jouduttiin kärsimään tuskastuttavan kauan ja väsymys meinasi iskeä kesken kaiken. Vaikka kaikki meni paremmin kuin hyvin voin helpottuneena todeta; ei enää koskaan.